Kalevan kanta 21.11.2009 

Nokialta joululahja Ouluun

Herman Van Rompuy ja Cathy Ashton, Euroopan unionin uunituoreet keulakuvat.
Herman Van Rompuy ja Cathy Ashton, Euroopan unionin uunituoreet keulakuvat. _
Herman Van Rompuy ja Cathy Ashton, Euroopan unionin uunituoreet keulakuvat.
Noin 230 Oulussa työtä tekevää nokialaista joutuu kohteeksi toimelle, jota kännykkäjätin tiedotteessa perjantaina kutsuttiin virtaviivaistamiseksi. Tuon verran väkeä voi joutua etsimään uusia töitä, kun nokia "mukauttaa matkaviestintuotekehitystään vastaamaan terävöitettyä tuotevalikoimaa".

Pitää hartaasti toivoa, että Nokia tiedotteensa mukaisesti todella pyrkii sijoittamaan niin monta työntekijää kuin mahdollista uusiin tehtäviin. Silti on selvää, että lähtöpasseja jaetaan melkoinen kasa, satojen ihmisten joulunvieton yllä leijuu suuri epävarmuus, ja kovan iskun kokee Nokian päätöksen takia myös Oulun kaupunki: paikkakunnan menestyksen kivijalka lohkeilee.

Oulun seudulla eletään nyt sitä vaihetta, jonka vielä joitakin vuosia sitten ei uskottu edes tapahtuvan: komponenttivalmistuksen jälkeen myös tuotekehitystyö alkaa karata muualle tai kadota muuten vain.

Yhtiöstä tosin muistutettiin perjantaina, että nyt toimeen pantavien vähennysten jälkeenkin Oulu on yhtiön suurin tuotekehityspaikkakunta. Oulun tuotekehitysyksikössä on yli 2 000 työntekijää. Samoin Nokiasta vakuutettiin, että väenvähennyspäätös ei heikennä yhtiön sitoutumista Ouluun tai kerro kaupungin merkityksen yhtiön kannalta heikentyneen.

Toivottavasti noin todella on. Talon ulkopuolelta voi kuitenkin kysyä, eikö nyt pois potkittavan väen työtehtäviä mitenkään olisi voinut suunnata vastaamaan paremmin "terävöitettyä tuotevalikoimaa". Kun näin ei haluttu tehdä, ilmaan jää väkisin pelko siitä, että kyseessä sittenkin on Nokian toimintojen painopisteen vähittäinen siirto Oulusta jonnekin muualle.

Oulun kaupungille Nokian päätös on kurja sekä taloudellisesti että henkisesti. Oulun yliopistossakin pitää jälleen tarkistaa se, mihin koulutetaan ja mitä tutkitaan. Kilometritehdas avautuu nyt väelle, joka on suoraan tekemisissä puhelinten tuotekehityksen kanssa, kun taas ohjelmistopuoleen ei nyt kosketa - eikä toivottavasti myöhemminkään.

Samoin pitää toivoa, että huonoista uutisista seuraisi tuonnempana jotain hyvääkin. Pitkälle koulutetut, tehtävissään erikoisosaamista hankkineet ammattilaiset ovat potentiaalista joukkoa luomaan uutta ja perustamaan esimerkiksi yrityksiä.

Pois potkituille on Nokialta luvassa tukipaketteja. Toivottavasti myös yhteiskunta tulee vastaan omilla keinoillaan, jos kännykkäjätin hylkäämällä joukolla on hyviä uusia liike- tai tuoteideoita.

paakirjoitus@kaleva.fi


 
paakirjoitus@kaleva.fi
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
21.11.2009 
 
Keorke
Tervetuloa leipäjonoon. Me tuotantoporukka ollaan jo siellä.
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 18:43 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy