Talous 28.9.2009 

Metsäyhtiöt jyräsivät pörssissä

Helsingin pörssi piristyi iltaa kohti selvään nousuun, kun metsäsektorilta kuultiin pitkästä aikaa hyviä uutisia. Stora Enso kertoi Enocellin sellutehtaan seisokin päättymisestä ja puun ostojen piristymisestä, mikä sinkautti sekä Storan, UPM:n että M-realin kurssit viitisen prosenttia ylöspäin.

Myös Nokia oli vahvassa vedossa ja kallistui puolitoista prosenttia 10,52 euroon. OMXH-yleisindeksi kohosi melkein 1,6 prosenttia 6 505 pisteeseen ja vaihtoa kertyi noin 440 miljoonaa euroa.

Eniten vaihdettujen kärkikymmenikössä pienessä laskussa olivat ainoastaan Elisa ja Metso. Yt-neuvotteluista kertoneen Atrian kurssi heikkeni 1,7 prosenttia 11,70 euroon.

Myös muualla Euroopassa pörssit olivat nousussa, joka vielä vahvistui New Yorkin pörssien nousuavauksen myötä. Sijoittajien tunnelmia piristi muun muassa kaksi jättimäistä yrityskauppaa. Kopiokoneyhtiö Xerox kertoi ostavansa Affilated Computer Services -yhtiön 6,4 miljardilla ja lääkeyhtiö Abbott Laboratories belgialaisen Solvayn lääkeyksikön 6,6 miljardilla dollarilla.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
28.9.2009 
 
keppimallin porkkana
Ja hallitus pitää muka huomenna kokousta keinoista, millä puu saadaan liikkeelle !

Ilmankos Karvinen uskalsi aloittaa Enocellin käynnistämisen.

Metsänomistajille tulee aika ikäviä uutisia...
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
Kalevan uudet Pikamainokset – vain 15€/3pv
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 18:43 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy