Auto-Kaleva liikenne 4.9.2009 

Liikenneturvallisuus riippuu tahdosta

Tiestöstä, lainsäädännöstä ja ajoneuvoista vastaavien virkamiesten tulisi olla omaa erikoisalaansa laajemminkin tietoisia riskeistä ja niiden torjumisesta toteaa liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvinen.
Tiestöstä, lainsäädännöstä ja ajoneuvoista vastaavien virkamiesten tulisi olla omaa erikoisalaansa laajemminkin tietoisia riskeistä ja niiden torjumisesta toteaa liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvinen. Tapio Maikkola
Tapio Maikkola
Tiestöstä, lainsäädännöstä ja ajoneuvoista vastaavien virkamiesten tulisi olla omaa erikoisalaansa laajemminkin tietoisia riskeistä ja niiden torjumisesta toteaa liikenneturvan toimitusjohtaja Matti Järvinen.
Liikenneturvallisuustilastoja Suomen ja Ruotsin välillä verrataan jatkuvasti toisiinsa. Usein esimerkin omaisesti todetaan, kuinka kaukana Suomen turvallisuustaso on Ruotsin vastaavasta, ja samalla unohdetaan poliittisten päätösten seurauksena syntyneet laatuerot maiden autokannoissa ja liikenneympäristössä.

Toimitusjohtaja Matti Järvisen mukaan vertailua ei kuitenkaan ole syytä ottaa siltä kannalta, kuinka huonoja me olemme, vaan esimerkkinä siitä, mihin Suomessakin pitäisi pyrkiä ja mitä voitaisiin saavuttaa jos päätökset perustuisivat nykyistä enemmän turvallisuusnäkökohtiin.

Järvinen muistuttaa, että eurooppalaisessa turvallisuusvertailussa Suomi on tällä hetkellä yhdeksäntenä, mutta muun muassa Ranska ja Espanja ovat jo tulossa rinnalle. Jotta oma paikka vähintään pidettäisiin, pitäisi suomalainen ajattelu saada turvallisuusmyönteisemmäksi.

Ongelmana Järvinen kokee sen, että vaikka tieliikenteen ongelmat ovat hyvin tiedossa ja keinovalikoimaakin tilanteen parantamiseen olisi tarjolla, niin tarvittavien tehokkaiden keinojen käyttöönottokynnys tuntuu sekä päättäjille että alan toimijoille olevan liian korkea.

"Ei löydy riittävää ymmärrystä, tahtoa tai hyväksyntää."

Lisätään pyöräilyä turvallisuuden kustannuksella

Esimerkkejä löytyy niin menneisyydestä kuin tämän hetken keskusteluistakin. Muun muassa turvavyön käytön antamasta suojasta oli tarkkaa tietoa vuosien ajan, ennen kuin kansalaiset ja päättäjät saatiin vakuutetuiksi sen käytön eduista.

"Aikanaan kokeiltiin myös nopeusrajoituksia, sitten asialle ei tehty pitkään aikaan mitään ja sinä aikana kuoli erään arvion mukaan 3 000 suomalaista."

Viimeksi taas on käyty keskustelua pyöräilykypärän pakollisuudesta.

"Tässäkin on törmätty siihen, että alan toimijat pitäisi saada tajuamaan, että kypärän käytöstä saatava hyöty on suurempi kuin tuska ja vaiva sen käyttämisestä. Myös minun mielestäni pyöräilyä on kansanterveyden näkökulmasta syytä edistää, mutta ei sen pitäisi tapahtua turvallisuuden kustannuksella. Tässäkin keskustelussa ovat muut arvot menneet ohi turvallisuusajattelun."

Järvinen toki myöntää senkin, että yleinen hyväksyntä on tärkeää. Siksi esimeriksi juuri kypärän käyttämättömyydestä voi tulla rangaistavaa vasta, kun se saavutetaan.

Kypärän käyttöä mopolla ajettaessa ei toisaalta enää aseteta kyseenalaiseksi. Järvinen huomauttaa, että nopeudessa mopolla ja polkupyörällä ajettaessa on toki eroja, mutta jos onnettomuuteen joudutaan ilman kypärää, saaduilla vammoilla ei eroja juuri ole.

Jotakin on saatu aikaankin Toki Tapaturmatorjuntayhdistyksen liikennejaoksen vuonna 1939 eli Taljan aloittamalla ja nykyisen Liikenneturvan jatkamalla työllä saavutettu 70 toimintavuoden aikana myös tuloksia.

Parhaana Järvinen pitää sitä, että vuosittaisten liikennekuolemien määrä on pudonnut yli tuhannesta kahdestasadasta vähän yli kolmeen sataan, vaikka liikenteen määrä on koko ajan kasvanut.

Liikenneturva tarjoaa liikennekasvatusta nykyisin vauvasta vaariin, ja esimerkiksi internetin kautta tarjottava materiaali on kaikille ilmaista.

"Liikennekasvatus tarjotaan nykyisin tilanteeseen sopivina paketteina, esimerkiksi lasten syntymään liittyen tarjolla on tietoa turvalaitteista. Kokemuksesta tiedetään, ettei kaikkea kannata tuputtaa kaikille, silloin suurin osa menee hukkaan ja loppu menee parhaiten perille niille, jotka muutenkin käyttäytyvät moitteettomasti."

Toisaalta paras tulos liikenneturvallisuustyössäkin syntyy monen eri toimijan yhteistyönä. Siksi pyrimme tuomaan jatkossakin esille turvallisuusnäkökulmaa niin tienkäyttäjille kuin viranomaisillekin.

"Vähitellen yhtä tärkeäksi kuin perusvalistus kansalaisille, tulee se että kaikille liikenteen parissa toimiville tarjotaan monipuolista tietoa niin, että turvallisuus on jatkuvasti esillä päätöksiä tehtäessä", sanoo toimitusjohtaja Matti Järvinen.


Matti Heikura 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
AUTO-KALEVA LIIKENNE - LUETUIMMAT
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 9.2. 
Venäjä hyydytti taas Suomen
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy