Farmipeli on Rantahälin mielestä rentouttavaa ajanvietettä. Tai oli ainakin aluksi. Nyt tilakoko on venähtänyt, ja hommaa on sitä myötä enemmän.
"Toisaalta haluan laajentaa tilaa, mutta se tietää enemmän työtä. Käyn korjaamassa satoa ja kylvämässä uutta lähinnä aamuisin ja iltaisin. Olen toiminut opettajan sijaisena yläasteilla ja lukioissa ja huomannut, että useat pojatkin ryntäävät atk-luokkaan välitunnilla, ettei sato mene pilalle. FarmVille on saavuttanut suosiota laajassa ikähaarukassa."
Kun pelaaja kehittyy FarmVillessa, hänelle tarjotaan houkuttelevampia tuotteita. Vastaan saattaa esimerkiksi tulla
ugly duckling, josta kehittyy ajan myötä joutsen. Kasvatustyöstä saa luonnollisesti palkkion. Toinen harvinaisuus on kokoruskea lehmä, joka tuottaa kaakaojuomaa. Halloween-uutuutena pelissä voi kasvattaa kauhupuita.
Rantahäli muistuttaa, että pelissä voi edetä suunnitelmallisesti. Jos tiedossa on esimerkiksi matka, kannattaa pelissä kylvää kasveja, jotka kypsyvät vasta useiden päivien kuluttua. Satotuhon minimoimalla säästyy miinuspisteiltä.
"Tiedän, että pelissä on ainakin 37 tasoa. Haluan kehittyä farmarina ja rakentaa oman pikku kartanotilan", Rantahäli kertoo.