Yhteistyön tavoitteena on tuottaa biokaasua siirrettäväksi maakaasuverkon kautta liikenteen polttoaineeksi. Autojen polttoaineena biokaasu voi nimittäin korvata ainakin osittain Siperiasta tuotavan maakaasun.
Muutos olisi erityisen järkevä myös ilmastonmuutoksen kannalta. Biokaasu on ympäristöystävällinen, kotimainen ja uusiutuva energianlähde. Biokaasuteknologian käyttö ei lisää lainkaan kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä.
Lisäksi biokaasusta voidaan tuottaa sähköä ja lämpöä. Puhdistettuna eli biometaanina sitä voidaan käyttää myös autojen polttoaineena.
Useissa elinkaarianalyyseissa biokaasu on todettu yhdeksi puhtaimmista ja energiatehokkaimmista tavoista tuottaa liikenteen biopolttoainetta.
Rahan hajua
Topinojan biokaasulaitos sijaitsee lähellä Turkua. Biovakka Suomi Oy:n toimitusjohtaja Janne Lehtonen kuvailee tehtaan sisällä vallitsevaa hapanimelää hajuelämystä diplomaattisesti "rahan hajuksi".
Yritys käyttää biokaasun raaka-aineina maatalouden, elintarviketeollisuuden ja eri yhdyskuntien jätevirtoja, joita on Suomessa tähän asti hyödynnetty huonosti.
Laitoksella raaka-aineet käyvät läpi monivaiheisen prosessin. Siihen kuuluvat muun muassa hygienisointi tai sterilointi, mädättäminen, separointi ja rakeistus.
Erittäin korkeassa lämpötilassa tehtävät hygienisointi ja sterilointi hävittävät raaka-aineesta taudinaiheuttajat ja rikkakasvien siemenet, aina hukkakauraa myöten.
Mädätysprosessin aikana raaka-aineen sisältämä typpi muuttuu liukoiseksi. Näin se on nopeammin kasvien käytettävissä.
Separoinnissa prosessoidun lietteen nesteosa ja kiintoainesosa erotetaan toisistaan. Koko prosessin seurauksena syntyy kahta erityyppistä kierrätysravinnetta: kiinteää ja nestemäistä.
Biokaasu johdetaan kaasuvarastoon, ja sieltä edelleen lämpökeskukseen sähkön, lämmön ja höyryn tuotantoon. Ylijäävä lämpöenergia myydään paikalliseen kaukolämpöverkkoon.
Suomi lähtökuopissa
Autoteknologian kehittyminen mahdollistaa maakaasulla ajamisen jo nyt. Euroopassa kaasulla kulkevia autoja on liikenteessä 900 000 kappaletta. Koko maailmassa niitä on jo 10 miljoonaa.
Suomessa ollaan vielä lähtökuopissa, sillä maassamme on kaasuautoja toistaiseksi vain 500 kappaletta. Autojen määrän arvellaan kuitenkin lähivuosina lisääntyvän huomattavasti.
Tällä hetkellä kahdeksan maakaasun tankkausasemaa käsittävä verkosto Etelä-Suomessa laajenee usealla asemalla tämän vuoden aikana. Jatkossa myös kotimaisista, uusiutuvista raaka-aineista valmistettava biokaasu voi korvata maakaasua autojen polttoaineena.
Molempien seikkojen uskotaankin lisäävän kaasuautojen kysyntää Suomessa. Biokaasukäyttöiset autot ovat vain muutama tuhat euroa bensiinikäyttöisiä versioita kalliimpia hankintahinnaltaan.
Arvioiden mukaan ensimmäiset biokaasulla kulkevat autot ovat Suomen liikenteessä viimeistään vuonna 2011.
Myös Biovaka aikoo laajentaa toimintaansa. Sen tavoitteena on rakentaa Suomeen kymmenen biokaasulaitosta.
Pohjois-Suomi ei kuitenkaan ole Biovakan laajenemissuuntana ensimmäinen. Siksi olisikin toivottavaa, että tänne saataisiin paikallinen biokaasulaitoksen rakentaja, joka tuottaisi muun muassa liikennekäyttöön sopivaa biokaasua.