Italia on sosiaalisten verkostojen maa, jossa elämä helpottuu huomattavasti tuntemalla oikeat ihmiset. Tärkeänä pidetyn henkilön sukulainen tai tuttu voi päästä helpommin läpi kokeista ja saada työpaikan pätevämpien hakijoiden nenän edestä.
Suosituskirjeitä on laadittu Suomessakin iät ja ajat. Italiankielisellä termillä "raccomandata" tarkoitetaan kuitenkin henkilöä, joka on saanut suhteiden avulla esimerkiksi työtilaisuuden, jota muilla ei ole.
Sekä nepotismi, eli omien sukulaisten suosiminen, että tuttujen suositteleminen ovat Italiassa yleisiä tapoja edetä uralla.
Täysin kuulopuheiden varassa käsitys suositusten tehosta ei ole. Tasaisin väliajoin Italiassa paljastuu väärinkäytöksiä, jotka päätyvät lehtiin asti.