14:01  Perjantai 12 Maaliskuuta 2010 
13222
12.3.2010 
Tuhansia kuvia tästäkin kohtaa on  
•  Lisää lukijakuvia
 
RSS
Talous 28.12.2009 

HS: Nordealta korvauksia sijoituksissa hävinneelle

Nordea-pankki on hävinnyt ensimmäisen riidan Mermaid-sijoituksista, kertoo Helsingin Sanomat. Arvopaperilautakunnan mukaan Nordean on korvattava 10 000 euroa Mermaid-joukkovelkakirjalainaan sijoittaneelle eläkeläiselle.

Helsingin Sanomien mukaan vuonna 1936 syntynyt eläkeläinen sijoitti Mermaid-lainaan kolme vuotta sitten 10 000 euroa sijoitusneuvojan suosituksesta.

Lautakunnan mielestä sijoitusneuvoja ei kertonut lainan riskeistä riittävän selkeästi. Myyntimateriaalissa ei ollut vikaa, mutta sijoitusneuvojan puheiden vuoksi markkinointi oli lautakunnan mielestä harhaanjohtavaa.

Noin 1 500 Nordean asiakasta on ottanut Mermaid-lainoja, joista on tähän mennessä kertynyt asiakkaille yhteensä 140 miljoonan euron tappiot. Sijoitusten vastuukysymyksiä ratkotaan parhaillaan Arvopaperilautakunnassa ja oikeudessa.



STT
 

Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
 del.icio.us
KOMMENTOI
LÄHETÄ 
KOMMENTIT
 
asiakas
28.12.2009 
Tuomio on oikea. Kukas niin hölmö on että sijoitetun rahasumman haluaa pienempänä riskistä huolimatta.

 
lg:)
28.12.2009 
nordea on"rahamiesten pankki" joskus tulee heillekin takkiin,että turha märistä jälkikäteen.Nyt tulee faktaa kannattaa siottaa sukanvarteen pysyy tappiot kutakuinkin siedettävissä luvuissa.

 
minä
28.12.2009 
No niin. Rosvot vastuuseen!

 
erkki
28.12.2009 
Eläkeläisten kannattais laittaa raha haisemaan eikä sijoittaa. Ei niitä sijoituksia tai rahoja hautaan voi mukaan ottaa.

 
Topi
28.12.2009 
Hyvä että Nordean aggressiiviseen ja röyhkeään sijoitusten myyntiin puututaan. Tiedän itsekin lähipiiristä tapauksen, jossa Nordean röyhkeä sijoitusneuvottelija sai vanhuksen siirtämään rahansa samanlaiseen sijoitukseen, jossa tanssija Åke Blomqvist menetti rahojaan.

 
lukija
28.12.2009 
Samanlaista muissakin pankeissa

 
sjt
28.12.2009 
Miksi? Kuinka suuren vastuuvapauden yhteiskunta ihmisen omasta tyhmyydestä oikein haluaa tarjota? Ei tässäkään ole ihmiseltä allekirjoitusta ase ohimolla kiristetty, ahneen valikoiva kuulo vain ei ole rekistöröinyt RISKI sanaa sen jälkeen kun sana TUOTTO on aiheuttanut korviin addrenaliinin aiheuttaman kohinan.

 
Lukija
28.12.2009 
09:40 lg:) nordea on"rahamiesten pankki" joskus tulee heillekin takkiin,että turha märistä jälkikäteen.Nyt tulee faktaa kannattaa siottaa sukanvarteen pysyy tappiot kutakuinkin siedettävissä luvuissa.

En tiedä ..rahamiesten ja rahamiesten. Ainoa pankki, joka suostui antamaan asuntolainaa, kun olimma määräaikaisessa työssä aikoinaan. Nyt vakityö molemmilla eli menetti toiset pankit pari hyvää asiakasta! :( Tuo sijoituspelleily, ihan oikein että maksavat takaisin. Tarjosivat meillekkin, mutta eipä lähdetty tuohon vedätykseen..

 
Reiska
28.12.2009 
Ei muuta kun rahat liikkeelle.Ostin Marokosta kuolinpaidan ja siinä ei ole taskuja.

 
lg:)
28.12.2009 
11 20 puolikylää takuumieheksi:)?

 
HUIPUTETTU
28.12.2009 
VASTAAVIA SIJOITUXIA POHJOLASSAKIN , VUODESSA HURAHTAA N.20% !

 
äly hoi
28.12.2009 
Eikö jokainen sijoittaja hitto ite päätä sijoittaako vai ei.

 
ei ku elämään!
28.12.2009 
Eläkeläisten ei pitäisi sijoittaa rahojaan mihinkään,vaan kuluttaa joka sentti omaan elämiseen ja kulkemiseen.Kyllä ne perilliset omat asiansa hoitaa,turha niille on rahojaan ja omaisuuttaan jakaa.Valtiokin on osilla korotetun perintöveron muodossa.Valtion sijoitukset eläkeläisiin on koko ajan pienentyneet.

 
oikeutta asiakkaille
28.12.2009 
Hyvä, jos yksittäinen henkilö saa oikeutta. Pankit toimivat edellisen laman aikaan häikäilettömästi myös takaajia kohtaan puhumattakaan sijoittajista.

 
pankkitukimiljardit
28.12.2009 
Pankit ovat suojeluksen alla joten eivät saa syytteitäkään. Jos pankeilla raha katoaa niin kyllä me veronmaksajat joudutaan niitä tukemaan.

 
Ex-sijoittaja
28.12.2009 
Sijoitusneuvojilla on kovat myyntitavoitteet, mutta kyllä riskit yleensä kerrotaan, ainakin sivulauseessa.

 
en käytä
29.12.2009 
sijoitusneuvot on hatusta vedettyjä, nordean "palvelu" on sellaista ettei sinne enää jalalla astu

TUOREIMMAT
Kaikki 
Urheilu 
Viihde 
Tuula Hällström on ensimmäinen pianotaiteilija, joka antaa ensikonserttinsa Sibelius-Akatemiassa liedpianistin tittelillä. Hän on valinnut konsertin teemoiksi sillat, unen maailmat sekä sisäiset ja todelliset kaupungit.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Omaa vastaanottoaan pyörittävää hammaslääkäriä syytetään Hämeenlinnassa luvattomasta ammatin harjoittamisesta. Syytettä käsitellään Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa maanantaina.  •  Lue lisää
 
Suomesta kiinteistöjä ostaneet sijoittajat voivat joutua vaikeuksiin kiinteistöjen arvonlaskun vuoksi, ennakoi kiinteistösijoitusyhtiö Catella. Sijoittajat omistavat suomalaisia kiinteistöjä kymmenen miljardin euron arvosta. Ulkomaisia kiinteistönomistajia on noin 70.  •  Lue lisää
 
Oikeusministeriön teettämän selvityksen mukaan Suomen valtiojohto voisi todeta vuoden 1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi.  •  Lue lisää
 
Yhteiskuntatieteiden maisteri Suvi Oinonen on valittu Kirjailijaliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässä 1. huhtikuuta. Oinonen siirtyy Kirjailijaliittoon tekijänoikeusjärjestö Kopiostosta.  •  Lue lisää
 
Pakistanissa Lahoren kaupungissa kymmeniä ihmisiä on saanut surmansa itsemurhaiskuissa. Kahden itsemurhaiskijän kohteena oli armeijan autosaattue.  •  Lue lisää
 
Garmisch-Partenkirchen, Saksa:
Naisten maailmancupin finaalit, supersuurpujottelu:
1) Lindsay Vonn USA 1.19,30, 2) Elisabeth Görgl Itävalta jäljessä 0,16 sekuntia, 3) Nadia Styger Sveitsi -0,57, 4) Maria Riesch Saksa -0,59, 5) Anja Pärson Ruotsi -0,65, 6) Tina Maze Slovenia -0,67, 7) Nadja Kamer Sveitsi -1.03, 8) Fabienne Suter Sveitsi -1,04, 9) Andrea Dettling Sveitsi -1,06, 10) Marie Marchand-Arvier Ranska -1,11.
 •  Lue lisää
 
Kulttuuri 13:43 
 0
Pekka Mannisen esikoisteos Kiimakangas (WSOY) on arvoituksellinen. Lukija ei aina tiedä, mikä on totta ja mikä tapahtuu pelkästään päähenkilön päässä.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Keskiviikko 13. maaliskuuta 1940 oli pakkaspäivä. Kovin harvassa olivat ne, jotka aamulla uskoivat päivän tuovan mukanaan rauhan.  •  Lue lisää
 
Lentoyhtiö SAS on sopinut kahdeksan ammattiliiton kanssa laajasta säästöpaketista. Säästötoimilla leikataan kustannuksia 50 miljoonaa euroa.  •  Lue lisää
 
USA:n Lindsey Vonn ja Sveitsin Carlo Janka ovat varmistaneet voittonsa alppihiihdon maailmancupin kokonaiskilpailussa. Vonn voitti naisten supersuurpujottelun ja Janka miesten suurpujottelun Garmisch-Partenkirchenin cupfinaaleissa. Vonn voitti kokonaiskisan kolmantena vuonna peräkkäin.  •  Lue lisää
 
Keskusrikospoliisi tekee lisätutkintaa maastohiihdon dopingjutussa. Tutkinnanjohtaja Pauli Huuskosen mukaan loppulausunnoilla pyydettiin joitain tutkintatoimia, joita on myös päätetty tehdä. Hänen mukaansa toimet eivät ole kuitenkaan kovin merkittäviä.  •  Lue lisää
 
Kuva: Kaleva 
Kunnanjohtaja Jarmo Ronkaisen mukaan Haukiputaalla ei talouden puolesta ole mitään pakkoa tarttua monikuntaliitokseen.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 12:07 
 0
Melbourne:
Naisten Australian avoin kilpailu, 380 000 euron kilpailu:
Tilanne reiän 36/72 jälkeen (par 73):
 •  Lue lisää
 
Pienet ja keskisuuret kaupat menettivät eniten myyntiään tammikuussa. Kaikkiaan myynnin arvo laski 4,3 prosenttia viime vuoteen verrattuna.  •  Lue lisää
 
Urheilutulokset 11:36 
 0
Sakhir, Bahrain:
Rata-autoilun F1-sarja, kauden 1/19 kilpailu, Bahrainin GP:
1. harjoitukset:
 •  Lue lisää
 
Leena Landerin uusi romaani Liekin lapset ilmestyy ensi kuussa. Se kertoo miehestä, joka palaa kotiseudulleen pieneen merenrantakylään ja alkaa tutkia äidinäitinsä elämäntarinaa.  •  Lue lisää
 
Nousevat taloudet vetävät öljyn kulutuksen kasvuun. Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) mukaan raakaöljyn kulutus kasvaa tänä vuonna lähes kaksi prosenttia.  •  Lue lisää
 
videot
elokuvat
menokalenteri
jari
 
galleria
 
11.3.2010
 
Williams ja Bolt vuoden parhaat urheilijat
 
minigallup
lukijakuvat
juttutupa
TUOREIMMAT
shoppailija | Ikä: 50 min 
Seppo | Ikä: 1 t 
Lunki | Ikä: 2 t 
Lukija | Ikä: 2 t 
karl sv | Ikä: 2 t 
KUUMAT
raju henry | Viestejä: 19 
karl sv | Viestejä: 17 
Jarppi | Viestejä: 17 
Nippe | Viestejä: 13 
SYLVA | Viestejä: 13 
liite
 
extrat
Carita
Tositarinoita talvisodasta
Urheilutähti
Albumien kätköistä
Karhu
Kuvagalleriat
Luonnosta
Nuorten työttömyys
Tv-ohjelmat
Uutisvideot
Vancouver 2010
YO-kirjoitukset
Kirjaudu Kaleva Paneeliin
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy