Ulkomaat 14.12.2009 

Grönlanti unelmoi rikkauksista

Jääpeitteiden sulaminen muuttaa ison saaren elämää ja lisää epävarmuutta.
Jääpeitteiden sulaminen muuttaa ison saaren elämää ja lisää epävarmuutta. Edmond Hansen/AFP
Edmond Hansen/AFP
Jääpeitteiden sulaminen muuttaa ison saaren elämää ja lisää epävarmuutta.
Muun maailman tuska pohjoisten jääpeitteiden sulamisesta on saanut grönlantilaiset uskomaan, että tästä uhkasta on heille hyötyä.

Maailman suurin saari on valtaosaltaan paksun, paikoin jopa kolmi- tai nelikilometrisen jään peitossa. Jään sulaessa Grönlannin rannikoilta odotetaan löytyvän valtavia öljy- ja kaasuvarantoja ja lisäksi mineraaleja ja kaivannaisia, ainakin kultaa, rautaa, sinkkiä ja kuparia, ehkä timantteja. Merenkulun helpottumisesta Grönlannin tuntumassa olisi myös merkitystä saarella asuville.

Grönlantilaiset toivovat, että ankara luonnonympäristö muuttuu suotuisammaksi, paljastuvia luonnonrikkauksia ryhdytään hyödyntämään ja alueen kansainvälinen asema kohenee. Viime vuoden kansanäänestys heijasteli näitä odotuksia.

Kun puhutaan Arktisen alueen luonnonvarojen jakamisesta tulevaisuuden maailmassa, viiden ehkä hyötyvän rantavaltion joukossa on Tanska - Grönlannin ansiosta. Muut ovat Venäjä, Norja, Kanada ja Yhdysvallat.

Amerikkalaisten tutkijoiden mukaan arktisten vesien alla Kanadan ja Grönlannin välissä odottaa ainakin 18 miljoonaa tynnyriä öljyä ja kaasua ja Grönlannin itärannikolla vastaavasti 31 miljoonaa tynnyriä. Yhtään öljyä ei tähän mennessä ole kuitenkaan löydetty. Kaivannaisista voi odottaa nopeampia tuloksia. Kaivoksia on jo perustettu, ja mineraalien etsintälupia on haettu kymmenittäin.



Paljon jää
epävarmaksi


Grönlantia tunteva Ulkopoliittisen instituutin tutkija Lotta Numminen muistuttaa, että muutoksia leimaa epävarmuus. Hänen mielestään grönlantilaiset saattavat pettyä uusien taloudellisten mahdollisuuksien avautumiseen ja suurimmat voitot siirtyä esimerkiksi monikansallisille laiva- ja öljy-yhtiöille.

Nykyisin saaren talous on sidoksissa kalastukseen ja metsästykseen, ja lämpeneminen ja manner- ja merijäätiköiden sulaminen muuttaisi saaren omaakin ekosysteemiä ja samalla perinteisiä elinkeinoja. Myös Grönlanti on muiden rannikkovaltioiden tavoin uhattuna, jos jäätiköiden katoaminen nostaa merenpinnan korkeutta ja suuntaa merivirtoja uudella tavalla.



Kansanäänestyksellä
ote luonnonvaroihin


Huomattava osa 57 000 grönlantilaisesta toivoo saaren saavuttavan itsenäisyyden.

Viimeksi kesäkuun alueparlamenttivaaleissa täyttä itsenäisyyttä ajava vasemmistolainen Inuit Ataqatigiit -puolue keräsi suurimman saaliin, 44 prosenttia äänistä. Moni pitää vuotta 2021 itsenäistymisen merkkipaaluna, sillä tanskalaisvallan alkamisesta tulee silloin 300 vuotta.

Vähittäinen erottautuminen emämaasta alkoi 1979, kun Grönlanti sai osittaisen itsehallinnon. Sitä on myöhemmin laajennettu.

Viime vuoden lopulla Grönlannissa järjestettiin jälleen kansanäänestys.

Noin 75 prosenttia äänestäneistä kannatti ehdotusta, joka antoi saarelaisille lisää hallintavaltaa alueen luonnonrikkauksiin.

Tänä vuonna voimaan tullut uusi laki sisälsi myös muutoksia poliisi- ja oikeusasioissa. Grönlantilaiset saivat samalla aseman kansana kansainvälisen lain edessä ja inuiittien eli eskimoiden kielestä kalaallisutista tuli virallinen kieli.

Tanska vastaa edelleen Grönlannin ulkopolitiikasta ja puolustuksesta ja maksaa kaksi kolmannesta saaren budjetista.


Elina Tuukkanen 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
14.12.2009 
 
atte
Grönlandilaisten unelmat ovat siinä uhatut kuin meidän muidenkin,koska jäiden sulaminen aiheuttaa vedenpinnan huomattavan nousun sielläkin!!!Tietenkin tekniikan kehitys voi auttaa hyödyntämään syvälläkin veden alla olevia rikkauksia!!!Olisi kuitenkin grönlantilaisten etu kuulua vakaaseen Tanskaan ja olla siten venäläisten ulottumattomissa!!!Heillähän on tunnetusti aina laajentumishalua!!!Lisäksi Tanskan turvana on Nato!!!!
14.12.2009 
 
Ihan selvästi
Grönlantihan kuuluu Venäjän mannerjalustaan.
14.12.2009 
 
se on normaalia
Grönlanti on luonnostaan vihreä ja kukoistava maa. Nyt osittaisen jääkauden ja kylmän jakson vallitessa normaalisti varsin vihreä ja rehevä maa on jään ja lumen peitossa. Kun ilmasto aikanaan palautuu normaaliksi, voi Grönlannissa jälleen viljellä peltoja.
14.12.2009 
 
?
Kyllä se on Tanska, joka niiden rahojen perässä
taitaa olla.
14.12.2009 
 
Ööö?
Maailmassa kulutetaan päivässä noin 70 miljoonaa tynnyriä öljyä, joten nuo öljyvarat riittävät siis melkein päiväksi. Tai sitten jutussa on hienoinen virhe...
+ Näytä kaikki kommentit
Juttuun liittyy
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
hyvä olo
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni.
Länsisiperianlaika Seita on Alpo Pyykkösen ja perheen lemmikkikoira. Miehen metsästyskaverina kulkee kuvaushetkellä emäntänsä kanssa lenkkeilemässä ollut harmaa norjanhirvikoira Sanni. Tapio Maikkola
Hyvä olo 4.2. 
Alpo Pyykkönen sai uudet keuhkot
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy