Ulkomaat 27.9.2009 

Arctic Sea ilmestyi taas saapuvien listalle Algeriassa

Arctic Sea -alus on ilmestynyt jälleen algerialaisen Bejaian sataman saapuvien laivojen listalle. Listan mukaan aluksen pitäisi saapua satamaan 4. lokakuuta.

Arctic Sea näkyi Bejaian sataman listalla kahteen otteeseen myös elokuussa mutta hävisi myöhemmin. Aluksen sijainnista ei ole tarkkaa tietoa. Omistajien oli tarkoitus vaihtaa miehistöä Las Palmasissa, mutta laivaa ei ole kuulunut Kanariansaarille.

Venäjän laivasto otti kaapatuksi epäillyn aluksen hallintaansa viime kuussa Kap Verden lähellä. Laivaan jäi neljä merimiestä, kun muut pääsivät palaamaan Venäjälle.

Puuta Suomesta Algeriaan kuljettanut Arctic Sea katosi mystisesti heinäkuussa. Selitykseksi on esitetty monenlaisia teorioita. Joidenkin epäilyjen mukaan salaisena lastina olisi ollut ohjusjärjestelmä, jota oltiin viemässä Iraniin. Venäjän viranomaisten mukaan ruumasta on löydetty vain puuta ja sahatavaraa.


STT 

KOMMENTOI
LÄHETÄ 
TUOREIMMAT KOMMENTIT
28.9.2009 
 
Outoa
Ei ole näkynyt Marine Trafficin(laivojen seuranta sivusto) kartalla ko. alusta. viime viikkoina kertaakaan. Ilmeisesti lähettimet ei ole päällä? Ja miksei myöskään sitä hinaava Venäläläinen (oliko sota-alus) laiva näy kartalla..
28.9.2009 
 
Jenni
Mitähän se lautakuorman tilannut asiakas tuumii tuosta laivan seilaamisesta ympäri maailmaa !
28.9.2009 
 
venäläistä meininkiä
Varsinaista pelleilyä. Viekää se paatti joko Kaliningradiin tai Mustalle merelle, jotta saatte purettua sen "ei olemassaolevan lastin". Tai sitten paatti säteilee jo sen verran, että kohta se uppoaa saatuaan mystisen vuodon myrskyssä jota ei ollut...
28.9.2009 
 
Vaahtopää
Onko Arctic Sean nykyisin sukellualus kun se voi niin salakavalasti seilailla !
27.9.2009 
 
Maakrapu
On se aika ihmeellistä, että ihminen on käynyt kuussa ja ei tiedetä missä joku laiva seilaa?
Tähän saakka olen uskonut, että ihminen on käynyt kuussa, mutta nyt rupeaa jo epäilyttämään......
+ Näytä kaikki kommentit
JAA TIETOA
Lähetä juttuun liittyvä kuva tai video
Avaa keskustelu aiheesta juttutuvassa
Facebook 
del.icio.us del.icio.us
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat.
Minna Savolainen ja Heli Hynynen pistivät toimeksi ja ryijymatot raikastuivat. _
Koti-Kaleva 4.2. 
Paukuta pakkasella!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii.
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
KiekkoJuttu 18:43 
Vapauttava äkkilähtö
hyvä olo
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti.
Viime talvena Kempeleenlahdelle aurattiin matkaluistelureitti. Jarmo Kontiainen
Hyvä olo 9.2. 
Matkaluistelu kohottaa kestävyyskuntoa
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy