Opettajaa etsivä nalle on kuvittaja
"Sintti on tietyllä tapaa alter egoni, vaikkei tarina suoraan elämästäni kerrokaan", Karsikas, 31, sanoo työhuoneeltaan Helsingin Kalliosta.
Mesikämmen heräsi eloon vuonna 2002 Lahden Muotoiluinstituutin lopputyössä. Samana vuonna Karsikas muutti Helsinkiin.
Kallion kulmat näkyvät kirjan neonvaloissa.
"Teokset kertovat samaa tarinaa, mutta eri näkökulmista."
Aluksi Sintti oli peikko.
"Ei muodonmuutoksessa ole sen suurempaa symbolista merkitystä. Onhan tarinassa myös kansallista tematiikkaa. On metsä, maaseutu ja kaupunki. Karhun osa perinteisessä suomalaisessa kulttuurissa on varmasti vaikuttanut hahmoon."
Karsikas rakastaa lastenkuvakirjoja. Häntä viehättää erityisesti japanilaisten
"Otso-herran habitus varmasti näkyy Sintin isoveljessä. On pakko myöntää, että niissä on paljon samaa."
Iljan itsensä lisäksi Sintissä on ripaus
hieman iäkkäämpää Peppi-karhua, jonka aamutossuista
"Bändijutut ovat olleet hyvin henkilökohtaisia. Niissä on pitänyt vakuuttaa sydänverellä."
Ensimmäinen Sintti Silmusuu -laulu syntyi kaksi ja puoli vuotta sitten.
"Lastenmusiikin tekeminen tuntuu positiivisella tavalla vapauttavalta, kevyemmältä. Nyt saan tehdä niin naiivia ja sinisilmäistä musiikkia kuin vain haluan. Ei ole paineita siitä, ettei se olisi vakuuttavaa. Musiikinteko on aikaisempaa rennompaa, vaikka suhtaudunkin siihen samalla vakavuudella."
"Lastenmusiikki on nyt vienyt minut. Se tuntuu luontevalta."
Sintin seikkailut saavat siis mitä todennäköisimmin jatkoa, vaikkei Karsikas sitä vannokaan.
Vuosikausia jatkuneen strumffauksen (Smurffeilta on ilmestynyt jo 17 suomenkielistä cover-albumia) jälkeen laadukas lastenmusiikkitarjonta on paisunut buumiksi asti. Muusikot
Myös Sintti Silmusuuta on ajanut taiteellinen kunnianhimo. Kirjan tarinan kirjoitti
Karsikas maalailee, että yhteistyökumppaneiden avulla hänen luomastaan puusta on versonut oikea satumetsä.
"Lapsille pitää tehdä musiikkia yhtä hyvin ja yhtä vakavasti kuin aikuisillekin. Lasten makua ja ymmärrystä ei saa vähätellä, oli kyse sitten musiikista tai muusta kulttuurista."
Karsikas arvostaa todella korkealle
"Ne ovat vakavasti tehtyä, lapsille suunnattua taidetta."
"Lasten maailma on kauniilla tavalla irti arjesta. Kun leikin heidän kanssaan, saan paljon ideoita."
Lopuksi koittaa aina opetus, mutta mikä se on Sintti Silmusuun tarinassa?
"Ehkä opetus ei ole oikea sana. Teemoina ovat itsensä voittaminen ja yhteistyön voima."
lukemaan -kuvakirja ja Sintti
Silmusuu -levy julkaistiin 14.4.

Kommentit