Parhaat hetket vainajan kanssa

Marko Leuanniemi, basisti: "Hienointa on lähteminen - hyppää vain auton rattiin ja lähtee jonnekin."

Petri Hannus, laulaja-kitaristi: "Parhaat hetket liittyvät ihan alkuun ja muutamiin viime vuosiin. Eka keikka Muhoksen nuorisoseuralla jäänyt mieleen, koska se jännitti niin kauheasti. Piti sätkiä ja pomppia, ettei jännitys olisi näkynyt. Ja kun olin vielä Muhoksen lukiossa, Pistepirkot koputtivat monesti kesken tunnin oveen ja Asko [Keränen] tuli kohteliaasti sanomaan: ´Petrin pitäisi lähteä nyt meidän matkaan.´ Me oltiin vielä alaikäisiä ja ne täysi-ikäisiä; ne pääsivät baariin keikalle ja saivat puhuttua meidät lämppäriksi."

Keijo Pirkola, rumpali: "Mentiin vissiin eka kertaa soittamaan Helsinkiin. Oli saundtsekin vuoro, ja rummuistahan se aloitettiin. Menin istumaan pallille, ja talon miksaaja huuteli: ´No niin, alahan paukuttaa sitä snarea!´ Mulla jäi suu auki: ´Häh? E-ei mulla oo semmoista... En käytä.´ Hetken hiljaisuus, ja kauhia nauru: ´Se on se virveli englannin kielellä!´"

Hannus: "Kun Rumbassa oli keikkailmoitus, jossa luki Äppy, piti lehteä näyttää koulussa jokaiselle vastaantulijalle: meikät lähtee Helsinkiin keikalle. Oltiin jo aika valmis bändi, viisi vuotta soitettu, ja Lepakossa ihmiset oli, että mitä helvettiä, mistä nämä jätkät tipahti. Saatiin todella hyvät arvostelut, ja sitä kautta päästiin seuraavalle Helsingin-keikalle, ja sitä kautta levyttämään. Siihen aikaan levyttämään pääsy merkkasi aivan muuta kuin nykyään. Oli itsestään selvää, että pomppaa ranking-listalla monta pykälää ylöspäin."

Pirkola: "Kun pääsi ensimmäistä kertaa oikeaan studioon, niin tunsi olevansa melkein jo soittaja. Back To The Tom-Tom Town tehtiin tosi joutuin, periaatteessa vuorokaudessa. [Levypomo Kimmo] Miettinen tuli lentokoneella tuottamaan. Kun tapasi oikean levymogulin samalla reissulla, niin olihan se jotain. Mehän hihkuttiin aivan suu messingillä."

Hannus: "Meiltä oli juuri tullut More Than One Hundred Rabbits -levy. Keikkareissulla mentiin huoltoasemalle, pöydässä istui vähän spugen näköinen tyyppi, joka seurasi mua katseellaan oudosti. Kun mentiin takaisin autoon, tyyppi tuli auton viereen seisomaan. Mä aukaisin oven ja ojensin sille olutpullon. Se sanoi: "Tämä on enempi kuin sata jänistä" ja häipyi. Tuli olo, että kummitteleeko täällä."

Arimatti "Jude" Jutila, kitaristi: "Mobile Babylon -levyn eka biisi Slow Town Rules äänitettiin täysin livenä. Siinä on pitkähkö intro ja välisoitto, missä minä ja Petri soitetaan pelkästään kitaroita. Siinä ei ole mitään muuta. Kun ollaan äänitetty se ja mennään tarkkaamoon kuuntelemaan, sieltä kuuluu kellopeli. Kaikki ovat, että "mikä toi on?" Koko studiossa ei ole kellopeliä, ja silti biisissä kuuluu selkeästi kellopelillä soitettu melodia. Kuunnellaan se monta kertaa, se on siellä ja kuuluu levylläkin. Jokin siinä hetkessä ja paikassa rupesi resonoimaan, ja se saatiin tallennettua. Täysin käsittämätön juttu."

Leuanniemi: "Ekalla ulkomaanreissulla soitettiin Leipzigissa punkfestivaalilla kantria niittipäille. Ne olivat ihan sekaisin, helvetin hyvin mukana. Saatiin käännytettyä muutama punkkari oikealle tielle."

Hannus: "Kun huomasin, että meidän touhu on mennyt Euroopassa läpi ja jossain Innsbruckissa on Tavastian kokoinen klubi loppuunmyyty ja ihmiset pähkinöinä, niin kyllähän silloin tuntui, että voi jumankauta, ei harmita yhtään. Mutta nekin keikat jäävät mieleen, kun ollaan Saksassa ja paikalla on kaksi maksanutta. Nekin vain täytyy soittaa täysillä, koska seuraavalla kerralla siellä on 20 ja seuraavalla 200."

Leuanniemi: "Innsbruck on ollut mahtava soittopaikka. Aivan mieletön meno. The Blackbird And The Cuckoo -biisissä 500 ihmistä hoilaa ja taputtaa mukana, kun mä soitan yksin bassoa alussa. Keijo ja Jude tulevat takaa katsomaan, että mitä täällä tapahtuu. Lämppärinä oli Toton kitaristi Steve Lukather: aivan paska."

Aina ei mennyt putkeen
Pirkola: "[Tuottaja] Ralf Örn soitti joku keskiviikkoilta viiden kuuden aikaan ja kysyi, päästäisiinkö me nyt studioon Helsinkiin. Oli tarkoitus tehdä kokoelmalevy, missä oli myös Melrose [Rock´n´roll, 1986].

Me: ´Joo, voidaanhan me tulla, milloin?´

Örn: ´No, pääsettekö te seitsemäksi?´

Me: ´Haloo, haloo, Ralf, Ralf - meillä on 600 kilometriä matkaa, ei se ihan kahdessa tunnissa taitu.´

Se ei saatana tahtonut ymmärtää, piti suurin piirtein puhelimessa yrittää piirtää kartta, missä me asutaan ja kauanko viepi aikaa ajaa. Studio saatiin kuitenkin siirrettyä seuraavaksi illaksi."

Hannus: "Ekoilla keikoilla ei vielä uskaltanut sanoa ihmisille mitään. Vanhalla ylioppilastalolla mentiin takahuoneeseen, niin siellä oli joku kuuluisuus soittamassa mun kitaralla, toiset kuuluisuudet olivat juoneet jääkaapin tyhjäksi ja yksi kuuluisuus oksensi vessan lattialla. Mä olin, että vau, tämmöistäkö tämä rokkielämä on."

Hannus: "[Levypomo Miettisen puoliso] Ursula oli leiponut pullaa ja toi sitä meidän takahuoneeseen. Otettiin baarin puolelta kahvia ja juotiin pullakahvit. Joku tyyppi tuli hihittelemään: Vittu mikä meininki, jätkät vetää pullaa ja kahvia - me täällä Hesassa vedetään yleensä ihan jotain muuta. Sitten se sanoi: "Meillä on semmonen bändi kuin Don Huonot, vittu, meillä on paljon parempi bändi kuin teillä." Otin niskasta ja perseestä kiinni ja heitin pihalle: painu helvettiin täältä tirskumasta ja kikattamasta. Meni aikaa yli kymmenen vuotta. Ämmänsaaressa oli Suviyön sumutus, Don Huonot oli silloin jo iso bändi. Kalle Ahola oli mennyt pyytämään Miettiseltä anteeksi, kun käyttäytyi silloin niin huonosti. Aholan prosentti nousi meikäläisen silmissä vähän."

Leuanniemi: "Leipzigin yöpymispaikka oli kuin keskitysleiri: kymmenen bändin yhteismajoitus, maalattia, ikkunat paskana, raakalaudasta tehdyt kaksikerroslaverit..."

Pirkola: "Sillä hetkellä teki mieli lopettaa: tämä on viimeinen kerta, kun mä lähden jonkun helvetin lankun päälle nukkumaan. Se oli joku vanha tehdas, jossa punkkarit hitsasivat yhteen polkupyöriä, joita turkkilaiset niille niitä kuskasivat. Ulkona oli varmaan nolla astetta lämmintä, ikkunoissa ei ollut laseja eikä ollut peittojakaan. Takkia vaan niskaan, paleli aivan helvetisti, ja jotain asbestipölyä oli niin, että henki loppuu. "

Leuanniemi: "Otettiin välillä kunnolla yhteen. Nyrkit heilui ja tanner pölisi. Paska fiilis sillä hetkellä, mutta pitää saada tuulettaa. 30 vuotta yhdessä, niin tuleehan siinä kränää. Levyntekoon se on aina liittynyt."

Hannus: "Ikävin hetki ehkä oli, kun olin Keijon kanssa yhtenä aamuyönä Kemin keskussairaalan ensiapuklinikalla. Keijolla oli naama auki, ja meikäläisellä oli toinen käsi turnipsin kokoinen. Päivystävä lääkäri tuli kysymään, että mitäs on tapahtunut. "Tappelussa oltiin", sanottiin. "Kenen kanssa tappelitte?" Näytettiin molemmat peukalolla toista. Kemi on paha paikka tehdä levyä; lentopallomailat rupesivat heilumaan. Seuraavana päivänä oli vähän aikaa vaivautunut ja ankea tunnelma, sitten ruvettiin hommiin."

Jutila: "Ankein hetki on se, kun bändi loppuu. Mun on hirveän vaikea hyväksyä sitä."

Ansioluettelo

Hannus: "Me saavutettiin vankka kunnioitus ja kulttimaine kansainvälisesti. Se on aika paljon, kun miettii, että aloitimme vuonna 1980 omatekoisilla soittimilla."

Pirkola: "Saatiin toteutettua se, mitä nuorena miehenä haluttiin: levyjä ja keikkoja. Jossain vaiheessa oli hiljaisempiakin vuosia, mutta siinä vaan porskuteltiin. Oli semmoinen päättäväisyys, että meni syteen tai saveen, niin silti vain jatkettiin. Tokihan jos ei olisi yhtään päivää tuossa orkesterissa soittanut, niin aika paljon enempi olisi Tyrnävän raittia kiertänyt."

Jutila: "Jolly Jumpersin arvo on siinä, että hirveän pitkän uran ajan on täysin tinkimättömästi ja mistään välittämättä noudatettu omaa visiota musiikin tekemisessä. Bändi on täysin ainutlaatuinen tapaus, ei pelkästään Suomen oloissa, vaan maailmanlaajuisesti. Levyjä kuunnellaan vielä sadan vuoden päästäkin. Ne ovat ihan klassikkoja."

Leuanniemi: "Me oltiin Vuoden kulttuuriteko 2006 Tyrnävällä. Saatiin kunniakirjat ja yuccapalmun oksat. Sekä pikkuisen pätäkkää."

Kuolinsyy

Leuanniemi: "Aikansa kutakin."

Pirkola: "30 vuotta on pitkä aika."

Hannus: "Bändi kävi värianalyysissa ja fengshui-konsultilla. Nämä olivat ristiriidassa keskenään, ja tähtien asento oli vielä väärä."

Jutila: "Jos jonkun ns. virallisen selityksen haluaa laittaa, niin syyt ovat terveydellisiä."

Kuolemanjälkeinen elämä

Pirkola: "En ole ajatellut yhtään. Aina on ollut mielessä, että tämä on se yksi ja ainut avioliitto orkesterin kanssa. Pitää laittaa rummut pirttiin pystyyn ja paukuttaa niitä kakaroitten kanssa."

Jutila: "Vaikka Jolly Jumpers on ollut mulle tärkeä vaihe, on musiikin tekeminen vielä tärkeämpää. Viritelmiä on, mutta puhutaan niistä sitten, kun alkaa olla mistä puhua."

Hannus: "Mulla on montakin eri suunnitelmaa. En tiedä, tekisinkö omalla nimelläni vai perustaisinko vakituisen bändin. Se, mitä seuraavaksi teen, on varmaan aika kaukana rock´n´rollista."

Leuanniemi: "Ihan omaksi iloksi naapureiden kanssa rämpytellään. Mutta ei koskaan enää tässä mittakaavassa - että joku maksaa levyt. Kyllä se on nyt nähty."

Kaipaamaan jäävät

Jutila: "Ikävä tulee. Olisin halunnut, että bändi vielä jatkuu."

Pirkola: "Joku tyhjä aukko jää: mihin sitä viikonloppuisin kantaa niitä rumpukasseja? Pitää kotona kiikutella edestakaisin."

Hannus: "Kaikkia vainajia kaipaa aikansa. Mutta kuten Remu sanoi: Lodju kudjuun, kukkakimppu päälle ja guud nait."

Leuanniemi: "Eniten tulee kaipaamaan keikalle lähtemistä. Pitää sitten kai vain lähteä jonnekin."

Jolly Jumpersin jäähyväiskeikka Nuclear
Nightclubissa Oulussa lauantaina 5.12.