
Hannus: "Kun Rumbassa oli keikkailmoitus, jossa luki Äppy, piti lehteä näyttää koulussa jokaiselle vastaantulijalle: meikät lähtee Helsinkiin keikalle. Oltiin jo aika valmis bändi, viisi vuotta soitettu, ja Lepakossa ihmiset oli, että mitä helvettiä, mistä nämä jätkät tipahti. Saatiin todella hyvät arvostelut, ja sitä kautta päästiin seuraavalle Helsingin-keikalle, ja sitä kautta levyttämään. Siihen aikaan levyttämään pääsy merkkasi aivan muuta kuin nykyään. Oli itsestään selvää, että pomppaa ranking-listalla monta pykälää ylöspäin."
Pirkola: "Kun pääsi ensimmäistä kertaa oikeaan studioon, niin tunsi olevansa melkein jo soittaja. Back To The Tom-Tom Town tehtiin tosi joutuin, periaatteessa vuorokaudessa. [Levypomo
Hannus: "Meiltä oli juuri tullut More Than One Hundred Rabbits -levy. Keikkareissulla mentiin huoltoasemalle, pöydässä istui vähän spugen näköinen tyyppi, joka seurasi mua katseellaan oudosti. Kun mentiin takaisin autoon, tyyppi tuli auton viereen seisomaan. Mä aukaisin oven ja ojensin sille olutpullon. Se sanoi: "Tämä on enempi kuin sata jänistä" ja häipyi. Tuli olo, että kummitteleeko täällä."
Leuanniemi: "Ekalla ulkomaanreissulla soitettiin Leipzigissa punkfestivaalilla kantria niittipäille. Ne olivat ihan sekaisin, helvetin hyvin mukana. Saatiin käännytettyä muutama punkkari oikealle tielle."
Hannus: "Kun huomasin, että meidän touhu on mennyt Euroopassa läpi ja jossain Innsbruckissa on Tavastian kokoinen klubi loppuunmyyty ja ihmiset pähkinöinä, niin kyllähän silloin tuntui, että voi jumankauta, ei harmita yhtään. Mutta nekin keikat jäävät mieleen, kun ollaan Saksassa ja paikalla on kaksi maksanutta. Nekin vain täytyy soittaa täysillä, koska seuraavalla kerralla siellä on 20 ja seuraavalla 200."
Leuanniemi: "Innsbruck on ollut mahtava soittopaikka. Aivan mieletön meno. The Blackbird And The Cuckoo -biisissä 500 ihmistä hoilaa ja taputtaa mukana, kun mä soitan yksin bassoa alussa. Keijo ja Jude tulevat takaa katsomaan, että mitä täällä tapahtuu. Lämppärinä oli Toton kitaristi
Me: ´Joo, voidaanhan me tulla, milloin?´
Örn: ´No, pääsettekö te seitsemäksi?´
Me: ´Haloo, haloo, Ralf, Ralf - meillä on 600 kilometriä matkaa, ei se ihan kahdessa tunnissa taitu.´
Se ei saatana tahtonut ymmärtää, piti suurin piirtein puhelimessa yrittää piirtää kartta, missä me asutaan ja kauanko viepi aikaa ajaa. Studio saatiin kuitenkin siirrettyä seuraavaksi illaksi."
Hannus: "Ekoilla keikoilla ei vielä uskaltanut sanoa ihmisille mitään. Vanhalla ylioppilastalolla mentiin takahuoneeseen, niin siellä oli joku kuuluisuus soittamassa mun kitaralla, toiset kuuluisuudet olivat juoneet jääkaapin tyhjäksi ja yksi kuuluisuus oksensi vessan lattialla. Mä olin, että vau, tämmöistäkö tämä rokkielämä on."
Hannus: "[Levypomo Miettisen puoliso]
Leuanniemi: "Leipzigin yöpymispaikka oli kuin keskitysleiri: kymmenen bändin yhteismajoitus, maalattia, ikkunat paskana, raakalaudasta tehdyt kaksikerroslaverit..."
Pirkola: "Sillä hetkellä teki mieli lopettaa: tämä on viimeinen kerta, kun mä lähden jonkun helvetin lankun päälle nukkumaan. Se oli joku vanha tehdas, jossa punkkarit hitsasivat yhteen polkupyöriä, joita turkkilaiset niille niitä kuskasivat. Ulkona oli varmaan nolla astetta lämmintä, ikkunoissa ei ollut laseja eikä ollut peittojakaan. Takkia vaan niskaan, paleli aivan helvetisti, ja jotain asbestipölyä oli niin, että henki loppuu. "
Leuanniemi: "Otettiin välillä kunnolla yhteen. Nyrkit heilui ja tanner pölisi. Paska fiilis sillä hetkellä, mutta pitää saada tuulettaa. 30 vuotta yhdessä, niin tuleehan siinä kränää. Levyntekoon se on aina liittynyt."
Hannus: "Ikävin hetki ehkä oli, kun olin Keijon kanssa yhtenä aamuyönä Kemin keskussairaalan ensiapuklinikalla. Keijolla oli naama auki, ja meikäläisellä oli toinen käsi turnipsin kokoinen. Päivystävä lääkäri tuli kysymään, että mitäs on tapahtunut. "Tappelussa oltiin", sanottiin. "Kenen kanssa tappelitte?" Näytettiin molemmat peukalolla toista. Kemi on paha paikka tehdä levyä; lentopallomailat rupesivat heilumaan. Seuraavana päivänä oli vähän aikaa vaivautunut ja ankea tunnelma, sitten ruvettiin hommiin."
Jutila: "Ankein hetki on se, kun bändi loppuu. Mun on hirveän vaikea hyväksyä sitä."
Hannus: "Me saavutettiin vankka kunnioitus ja kulttimaine kansainvälisesti. Se on aika paljon, kun miettii, että aloitimme vuonna 1980 omatekoisilla soittimilla."
Pirkola: "Saatiin toteutettua se, mitä nuorena miehenä haluttiin: levyjä ja keikkoja. Jossain vaiheessa oli hiljaisempiakin vuosia, mutta siinä vaan porskuteltiin. Oli semmoinen päättäväisyys, että meni syteen tai saveen, niin silti vain jatkettiin. Tokihan jos ei olisi yhtään päivää tuossa orkesterissa soittanut, niin aika paljon enempi olisi Tyrnävän raittia kiertänyt."
Jutila: "Jolly Jumpersin arvo on siinä, että hirveän pitkän uran ajan on täysin tinkimättömästi ja mistään välittämättä noudatettu omaa visiota musiikin tekemisessä. Bändi on täysin ainutlaatuinen tapaus, ei pelkästään Suomen oloissa, vaan maailmanlaajuisesti. Levyjä kuunnellaan vielä sadan vuoden päästäkin. Ne ovat ihan klassikkoja."
Leuanniemi: "Me oltiin Vuoden kulttuuriteko 2006 Tyrnävällä. Saatiin kunniakirjat ja yuccapalmun oksat. Sekä pikkuisen pätäkkää."
Leuanniemi: "Aikansa kutakin."
Pirkola: "30 vuotta on pitkä aika."
Hannus: "Bändi kävi värianalyysissa ja fengshui-konsultilla. Nämä olivat ristiriidassa keskenään, ja tähtien asento oli vielä väärä."
Jutila: "Jos jonkun ns. virallisen selityksen haluaa laittaa, niin syyt ovat terveydellisiä."
Pirkola: "En ole ajatellut yhtään. Aina on ollut mielessä, että tämä on se yksi ja ainut avioliitto orkesterin kanssa. Pitää laittaa rummut pirttiin pystyyn ja paukuttaa niitä kakaroitten kanssa."
Jutila: "Vaikka Jolly Jumpers on ollut mulle tärkeä vaihe, on musiikin tekeminen vielä tärkeämpää. Viritelmiä on, mutta puhutaan niistä sitten, kun alkaa olla mistä puhua."
Hannus: "Mulla on montakin eri suunnitelmaa. En tiedä, tekisinkö omalla nimelläni vai perustaisinko vakituisen bändin. Se, mitä seuraavaksi teen, on varmaan aika kaukana rock´n´rollista."
Leuanniemi: "Ihan omaksi iloksi naapureiden kanssa rämpytellään. Mutta ei koskaan enää tässä mittakaavassa - että joku maksaa levyt. Kyllä se on nyt nähty."
Jutila: "Ikävä tulee. Olisin halunnut, että bändi vielä jatkuu."
Pirkola: "Joku tyhjä aukko jää: mihin sitä viikonloppuisin kantaa niitä rumpukasseja? Pitää kotona kiikutella edestakaisin."
Hannus: "Kaikkia vainajia kaipaa aikansa. Mutta kuten
Leuanniemi: "Eniten tulee kaipaamaan keikalle lähtemistä. Pitää sitten kai vain lähteä jonnekin."
Nightclubissa Oulussa lauantaina 5.12.
Kommentoi ()
"Aitovarteen jäi outo raato".
Kyllähän pojat on tehneet rautaista musiikkia vanhakin läpenee bailaamaan
En usko!!! Menette kuitenkin vain vuodeksi kellariin hieromaan uutta levyä. Näin ainakin toivon. Pena
Mobile Babylon on kiistaton klassikko.
Olitte hieno bändi ja teitte hienot levyt ja keikat. Kiitos!
Kiitos. On hyviä rokkibändejä, -levyjä ja -keikkoja ja sitten on MERKITTÄVIÄ vastaavia. Jollyilla vakuuttavat näytöt molemmissa sarjoissa. Ikävä tulee.
Hyvä juttu, thanks!
Oli hienoa matkata kansanne osan matkaa.Jäi ikuiset muistijäljet. Hyvä meininki. Kiitoksia.
jahnu on kade!
aivan yliarvostettu bändi. huonoja piisejä, huonoa laulua, keskinkertaista soittoa.
Aivan kylmät väreet meni juttua lukiessa! Kiitos ja kumarrus!
Kiitos!
Olipas kurja uutinen. Iso kiitos bändille.
Kiitos antoisista yhteisistä vuosista, sääli!
Kiitos ja kumarrus. Kaipaamaan jäämme.
KIITOS KAIKESTA!
Nyt otan tumput pois ja hatun käteen. Kiitos Jollyt!
ihan syvältä koko töpsävän jolly jumpers ja kaivakaa 3metrin syvyyteen että pysyyki siellä montussa.
30 vuotta fiksuja vetoja päättyy hyvin fiksuun vetoon. Siitä on vaikea pistää paremmaksi. Hailun olon hetkillä muistakaa ansionne. Iso kiitos ja huikka pottuviinaa.
Kiitos ja iso käsi tästä Jumpperssien tarinasta! Hymynkare huulilla...