Mainos

Moses Hazy junaili Kiinan

Torniosta alunperin ponnistava, sittemmin oululaistunut rouheata 70-lukuista rokkia soittava Moses Hazy bongattiin viime vuoden Musiikki & Media -messuilta Kiinaan, jossa yhtye päätti hiljattain kaksi viikkoa kestäneen kiertueensa.

Club Maon yleisö tempautui mukaan Moses Hazyn kuulijat huomioivaan lavaesiintymiseen. Pohjolan eksotiikka toimii. Club Maon yleisö tempautui mukaan Moses Hazyn kuulijat huomioivaan lavaesiintymiseen. Pohjolan eksotiikka toimii.
Club Maon yleisö tempautui mukaan Moses Hazyn kuulijat huomioivaan lavaesiintymiseen. Pohjolan eksotiikka toimii. Club Maon yleisö tempautui mukaan Moses Hazyn kuulijat huomioivaan lavaesiintymiseen. Pohjolan eksotiikka toimii.
Peto  12.12.2008 | Jani Joenniemi Muuta tekstin kokoa -+
Torniosta alunperin ponnistava, sittemmin oululaistunut rouheata 70-lukuista rokkia soittava Moses Hazy bongattiin viime vuoden Musiikki & Media -messuilta Kiinaan, jossa yhtye päätti hiljattain kaksi viikkoa kestäneen kiertueensa.

Yhteiskiertue kiinalaisen Arrows Made of Desire -yhtyeen kanssa kiersi Kiinan tunnetuimpien metropolien Pekingin, Shanghain ja Kantonin lisäksi Hong Kongin modernissa satelliittikaupungissa Shenzhenissä, Kiinan musiikkipiireissä punk-pääkaupungiksi nimetyssä Wuhanissa ja oluestaan Suomessakin tunnetussa Qingdaossa (suom. Tsingdao). Yhteensä kaupunkeja kertyi kymmenen ja matkaa yli 3 000 kilometriä.

"We come from the land of snow!" kajahtaa mikrofoniin Moses Hazyn aloittaessa keikkansa Pekingissä. Club Maon yleisö tempautuu mukaan oululaisyhtyeen energiseen ja teatraaliseen lavashowhun.

Viimeisenkin katu-uskottavasti kyllästyneen kiinalaisrokkarin kasvot syttyvät, kun kitaristi Riku Rousu ja basisti Mikko Sivén ryhtyvät käsittelemään soittimiaan kuin kiväärejä, yhtyeen kosketinsoittaja Joonas Karjalaisen huutaessa suomeksi sotilaskäskyjä: "Olalle vie!"

Lopulta yhtyeen saksofonisti Pekka Tuomi lyyhistyy kuin ammuttuna maahan.

Pohjolasta tulevan bändin eksotiikka tuntui toimivan.

"Yleisö oli mahtavaa. Oltiin varmaankin melko eksoottisia partoinemme ja lockseinemme. Niitä ei nimittäin kiinalaisilla usein näe. Keikoilla ei tarvinnut paljoa lämmitellä, kun yleisö oli jo mukana, milloin lavan edessä, milloin lavalla. Kontaktin saaminen oli helppoa - en tiedä mistä johtui, mutta kiinalaiset bändit eivät juuri tunnu hakevan vuorovaikutusta yleisönsä kanssa. Tuntui kyllä musakin purevan hyvin, kun levyjäkin jopa meni", yhtyeen solisti ja kitaristi Rousu nauraa.

"Ja nimmaripyyntöjä sateli, sai Lapin juntit olla ihmeissään."

Moses Hazy kiersi Kiinaa lähinnä junalla, viettäen jopa 21 tunnin mittaisia jaksoja junassa. Millaista se oli?

"Ihan leppoisaa. Junat ovat Kiinassa puhtaita ja tilavia, aika lähellä VR:n vastaavia. Paitsi ruoka on parempaa. Ja halvempaa. Ja kun lentoyhtiöiden nimet olivat sellaisia kuin Lucky Airlines, jota käytimme kiertueen ainoalla sisämaanlennolla, niin tuntui myös turvallisemmalta valita raiteet."

Rousu kertoo, että ilman kiinalaisyhtyeen apua yhtye ei olisi kielimuurin takia selvinnyt kiertueelta.

"Arrows Made of Desiren yhtyeen laulaja Joewi oli puoliksi hollantilainen ja puhui niin kiinaa kuin lontootakin, joten meidän ei tarvinnut kuin roikkua hihassa ja kysellä välillä, missä mennään."

Vastavuoroisesti Moses Hazyn rumpali Jari Pääkkö joutui tuuraamaan kiinalaisbändin rumpalia viidellä kiertueen keikoista, koska rumpalin täytyi palata kokeisiin Pekingiin. Loppukiertueesta myos Moses Hazyn kosketinsoittaja Joonas Karjalainen vieraili kiinalaisyhtyeen kappaleissa.

Keikkapaikat olivat pääasiassa pieniä ja suuria rock-klubeja, mutta mukaan mahtui myös tehdashalli, biljardisaleja, reggaebaari, musiikkilehden toimisto ja davidlynchmäinen karaokebaari.

"Qingdaossa baarissa oli lavan edessä catwalk. Paikalliset olivat kyselleet suomalaisista perinnetansseista, joista puheeksi tuli letkajenkka. Kyseinen tanssityyli päätyi sitten lopulta keikkaohjelmistoommekin siihen catwalkille. Yleisö ei kyllä ihan tajunnut, mistä on kyse", Rousu naureskelee.

Kiertueen päätyttyä Moses Hazy noteerattiin paikallisessa mediassa hyvin. Vaikutusvaltainen musiikkilehti Tongse Gequ julkaisi Moses Hazyn kappaleen kokoelmalevyllään. Myös indiechina.com-sivusto nosti kiertueen etusivun pääotsikokseen, ja kiinalaisilta nettisivuilta löytyi useita myönteisiä arvosteluja konserteista.

Onko suunnitelmissa lisää kiertueita?

"Sanotaan näin, että saatiin vasta jalkaa ovenrakoon. Ja se ovi läimäistiin jalalle sen verran kovaa, että pakkohan siitä on olla jotain hyötyäkin. Monenlaista yhteistyötä on luvassa sinne päin, ja parin kiinalaisen bändin, kuten Arrows Made of Desiren, tuomisesta tänne on ollut jo supinaa."

Onko Kiinassa mahdollisuuksia suomalaisen rock-musiikin suuremmalle tulemiselle?

"Ehdottomasti. Hommat ovat vielä vaan niin lapsenkengissä. Kertoo jotain, että kun junassa porisin paikallisen nuoren kanssa, tämä kysyi multa ´Do you know this american band called The Beables?´ Levykokoelmia, ainakaan aitoja, ei kovin useasta taloudesta löydy, mutta keikoille yleisö tulee, vaikka liput eivät mitään halpoja olekaan. Kyllä kiinalainen rock-skene tuntuu olevan jo aika iso ja alati kasvava. Kyllä mie uskon, että siihen hommaan kun lähtee missä vaan, se vie täysillä mukanaan."

Onko sinulla aiheesta lisätietoa?

13222 Lähetä

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos

Galleriat

Mainos
Uusimmat | Peto Down Up
Mainos

Terve24 Blogit

Blogeihin
Mainos
stats-image
Takaisin ylös