Pari vuotta sitten Britanniassa ja Yhdysvalloissa virisi keskustelu siitä, voitaisiinko valtion velkarasitusta alentaa antamalla inflaation nakertaa velan reaalista arvoa. Taustalla oli syvän taantuman vauhdittama valtionvelan nopea nousu. Sinänsä kaunis ajatus perustuu kuitenkin näköharhaan.  •  Lue lisää
 
Mainiossa MTV:n Putous-ohjelmassa kysyttiin Jani-Petteriltä, 6v., mitä ovat vaalit. Jani-Petteri vastasi, että sunnuntaina äänestetään ja maanantaina sanotaan, että väärä on valittu. Näin tuskin nyt käy, sillä Sauli Niinistön voitto oli selvä.  •  Lue lisää
 
Presidentinvaalin ensimmäinen kierros katkaisi eduskuntavaalien osoittaman suunnan kohti kärttyisää nurkkakuntaisuutta. Viime keväänä 19 prosenttia äänesti muukalaisvihaisesti impivaaralaisia perussuomalaisia. Nyt presidentinvaalissa 56 prosenttia äänesti kaksi eurooppalaisesti globalisoituvaa liberaalia toiselle kierrokselle.  •  Lue lisää
 
Arjen oikeudenkäyttö perustuu länsimaisissa demokratioissa siihen, että poliittisen päätöksenteon kautta demokraattisesti määritellyt oikeudelliset arvot muokataan oikeustieteellisen osaamisen välittämänä lakijärjestelmäksi, jota sitten sovelletaan erillisiin oikeustapauksiin.  •  Lue lisää
 
Euroopan unioni vaeltaa historiansa synkimmässä alhossa etsien ulospääsyä kriisistä. Kasvua ei näy juuri missään ja velkavuori jatkaa paisumistaan. Julkinen velka eräissä EU:n jäsenvaltioissa on jo kestämättömällä tasolla.  •  Lue lisää
 
Suomessa on jälleen herätty keskustelemaan opintojen venymisestä ja vanhoina valmistuvista maistereista.  •  Lue lisää
 
Ruotsissa populistisen ja muukalaisvastaisen Ruotsidemokraatit -puolueen kannatus on alkanut jyrkästi laskea, mutta Suomessa Perussuomalaisten kannatus on pysynyt vakaana. Median lellikkinä köllöttelevä Timo Soini saa mustan näyttämään valkoiselta myös kansainvälisissä suhteissaan.  •  Lue lisää
 
Mielikuvat Afrikasta muuttuvat hitaasti, samoin kuin mielikuvat suuresta Amerikasta tai kaukaisesta Aasiasta. Kirjallisuus ja taide eri lajeineen ovat edelleen merkittäviä mielikuvien ja mielipiteiden muokkaajia. Taidetta on myös syytetty vääränlaisten mielikuvien ylläpitämisestä.  •  Lue lisää
 
Joulun kirjamarkkinoiden myyntitilastoja hallitsevat vuodesta toiseen rikosromaanit. Vastaavasti elokuva- ja televisioteollisuuden yksi suosituimmista lajityypeistä kautta aikojen on rikostarina.  •  Lue lisää
 
Suomessa työterveyshuolto hoitaa tänä päivänä noin 1,9 miljoonaa työntekijää. Suomalaisia hoitavat myös julkinen ja yksityinen terveydenhuolto.  •  Lue lisää
 
Suomessakin on virinnyt viime aikoina siellä täällä halua rakentaa ylöspäin aina pilviin saakka.  •  Lue lisää
 
Vuoden päättyessä ihmisillä on tapana katsoa taaksepäin ja arvioida kuluneen vuoden aikaansaannoksia. Mutta heti vuoden vaihduttua katse suunnataan eteenpäin ja arvioidaan, mitä tuleva vuosi mahtaa tuoda tullessaan.  •  Lue lisää
 
Parhaimman poliittisen opetuksen olen saanut vuosia sitten Kuhmon kuuluisilla kamarimusiikin festivaaleilla. Eksyin vahingossa Kontion koululle, jossa muistaakseni Brasiliasta kotoisin oleva huippuluokan pianisti, taiteilija ja pedagogi opetti suomalaisia nuoria pianisteja.  •  Lue lisää
 
Kun eduskunta on hyväksynyt valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon, niitä ongelmia ei sitten seuraavan neljän vuoden aikana tarvitse ajatella. Jos kuitenkin joutuu puhumaan jostakin ulkopolitiikan asiasta, riittää kun toistaa kuuluvalla äänellä selontekoon siitä kirjoitetun ritirimssan.  •  Lue lisää
 
Populaarikulttuurissa on viime aikoina ollut nähtävissä uudenlaista puhetta ja tulkintaa kansakunnan sotahistoriasta ja sen merkityksestä tämän päivän ihmisille. Samaan aikaan kun ajallinen etäisyys sotiimme on kasvanut, sotaa hyödyntävä kuvasto on tullut viihteellisemmäksi ja nostalgisemmaksi. Etenkin urheilussa sankari- ja sotametaforat ovat käytettyjä.  •  Lue lisää
 
Pythagoraan antiikin ajalla esittämät ajatukset matematiikasta ja musiikista ovat innostaneet sekä tiedemiehiä, uskonnollisia mystikkoja että muusikoita vuosisatojen ajan.  •  Lue lisää
 
Euroopan unioni on kriisissä. Mitä kauempaa EU:n menoa seuraa, sitä neuvottomammilta eurooppalaiset päättäjät vaikuttavat.  •  Lue lisää
 
Paras-hanke vetelee viimeisiään. Kaksi edellistä valtakunnan hallitusta halusivat joko vähintään 20?000 asukkaan kuntia tai samankokoisia sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoiminta-alueita. Niitä syntyikin.  •  Lue lisää
 
Lääkärit ovat joutumassa syytettyjen penkille. Tarkemmin sanottuna vaaravyöhykkeessä ovat kokonaan ilman lääketieteellistä koulutusta olleet ja väärennetyillä tai ostetuilla tutkintotodistuksilla toimineet, joita voitaneen kutsua oikeutetusti valelääkäreiksi.  •  Lue lisää
 
Elinkeinoelämän valtuuskunta julkaisi keskiviikkona professori Mika Malirannan laatiman raportin. Sen mukaan työn tuottavuus edellisen taantuman aikana suorastaan romahti.  •  Lue lisää
 
"EU kieltää maanviljelijöitä ajamasta traktoria enempää kuin kolme tuntia päivässä."  •  Lue lisää
 
Kreikan poliittinen sekamelska kertoo surullisen tarinan epätoivoisista yrityksistä hallita talouden kaaosta. Synkän pinnan alla kulkee toinenkin valtavirta, joka on melkein vielä pelottavampi. Kansanvalta tuottaa itsetuhoista politiikkaa, demokratia lamautuu kun itse aiheutettu katastrofi pitäisi torjua.  •  Lue lisää
 
Taannoin kirkollista mediaa ja pappeja syytettiin monelta julkiselta taholta seksipuheen ylläpitämisestä. Emerituspiispa Eero Huovinen kutsui kirkollisia tiedottajia seksiriippuvaisiksi ja historioitsija Jukka Relander vikoi pappistuttaviensa pakonomaista tarvetta puhua seksistä uskonnon ja opin sijaan.  •  Lue lisää
 
VIERAS - - LUETUIMMAT

Katso myös
TERVE24
moottori

Seppo Karppinen
Auto-Kaleva autouutiset 7.2. 
VTT: Etelämmäs tarkoitetut kitkarenkaat riski Pohjolassa
koti
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Nyöritetyt tuolit kuin räsymatot.
Koti-Kaleva 11.2. 
Trendeistä viis!
hightech forum
POLTTOPISTEESSÄ 8.12.2011 
FT: Nokia luopumassa luksuspuhelimistaan
kiekko-kaleva

Lehtikuva
KiekkoJuttu 11.2. 
Aaltonen Leijonien murskavoiton kapellimestarina
hyvä olo
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä.
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen armeijaan lähtöä. _
Hyvä olo 11.2. 
Varusmiehet tarvitsevat henkistä tukea
sunnuntain puheenvuoro
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa.
Kerro, miten rakkaus iski Oulussa. Pasi Autio
Sunnuntain Puheenvuoro 3.2. 
Rakastuitko Oulussa?
YHTEYSTIEDOT
Tekijänoikeudet © Kaleva Oy