Nykyistä hallitusta rakennettiin kuin Iisakin kirkkoa: aikaa paloi lähes kaksi kuukautta. Heti kun hallitus oli lopulta syntynyt ja ristitty Sixpackiksi alkoi ennustelu, ettei tällainen epänormaalin oloinen lapsi voi elää pitkään. • Lue lisää
Tampereen Ilves oli kova sana jääkiekkoa harrastavien pojankoltiaisten maailmassa pohjoisessa Hämeessä 1960-luvun puolivälissä. Ilveksen pelejäkin piti päästä katsomaan, olihan Tampereelle noussut Suomen ensimmäinen jäähalli; kuuluisa Hakametsä. • Lue lisää
Siinä vaiheessa, kun lukutaito oli nippanappa hankittu, suusta puuttui hampaita ja tukka oli saparoilla, yksi suurimpia iloja oli kotipihapiirin valtavaan kierrätyspaperin keräyslavaan pudottautuminen. Äärimmäisen epähygieenistä ja tuhannen vaarallista varmaankin, mutta ne aatokset eivät siinä seikkailussa paljon päässä hiertäneet. Äidille ei tietenkään mitään kerrottu. • Lue lisää
Vaatimukset Sanginjoen kansallispuiston perustamisesta ovat jälleen voimistuneet. Puistoa ovat kannattaneet perinteisten luonto- ja luonnonsuojelujärjestöjen lisäksi muun muassa biologian ja maantieteen opettajat, useat poliittiset nuorisojärjestöt, partiolaiset sekä yliopistoväki eri puolilta Suomea.
• Lue lisää
Oululaismies soitti Kalevan toimitukseen ja kertoi, ettei omalle terveysasemalle saa millään yhteyttä puhelimitse. Hän yritti perua lääkärinaikaa, sillä hän oli joutunut yllättäen sairaalaan, eikä siksi päässyt terveyskeskuslääkärin vastaanotolle.
• Lue lisää
Suomalaiseen luonteeseen on sisäänrakennettu pohdinta siitä, mitä muut ajattelevat meistä. Presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen tuloksen jälkeen tuo pohdinta pongahti taas esille. • Lue lisää
Vaalien toiseen, ratkaisevaan kierrokseen on vielä reilu viikko, mutta tiedämme jo nyt aivan varmasti minkälainen mies tulee valituksi seuraavaksi presidentiksemme. • Lue lisää
Piti taas lähteä kauas, että näkisi lähelle. Oulu elää etuajassa, mutta vain harvat ovat sen ymmärtäneet. Nyt saavutus on virallinen. Oulu on älykäs kaupunki.
• Lue lisää
Korttiyhtiöltä tulleen kirjeen sisältö oli ikävä yllätys. Luottokortillani oli joulukuussa nostettu yhden päivän aikana käteistä viisi kertaa, yhteensä 880 euroa. Asia hämmästytti, koska en ollut itse noita nostoja tehnyt. • Lue lisää
Heitä tapaa yhä useammin, ihmisiä, jotka ovat vapaaehtoisesti laskeneet elintasoaan nostaakseen elämisensä laatua. Yleisin syy on haluta lisää aikaa perhe-elämälle, ystäville, omalle luovuudelle. Takana on usein kokemus työelämästä stressaavana kujanjuoksuna lisääntyneiden vaatimuksen keskellä. • Lue lisää
Oulun kaupunginhallitus saa huomenna käsiteltäväkseen yllättävän esityksen. Upouusi kaupungin konsernipalvelut esittää, että torin Elämysten talon suunnitteluun ei lähdetä. • Lue lisää
Kohta se on helppoa kuin heinänteko! Rasvanpoltto siis. Yhdysvaltalaisen syöpätutkimuslaitoksen tutkijat ovat raportoineet löytäneensä hormonin,
joka kantaa vastuun monista urheilun terveyshyödyistä. • Lue lisää
Kajaanin lentoasema valittiin viisi vuotta sitten vuoden lentoasemaksi. Muutama viikko sitten Finnair ilmoitti, että lähes 60 vuotta sitten alkanut reittilentoliikenne lopetetaan. • Lue lisää
Muutama kuukausi sitten presidentinvaaleista näytti olevan tulossa aika laimeat lähinnä kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön ylivoimaisuuden takia. Vaikka Niinistö johtaa gallupeissa edelleen suvereenisti, hänen kannatuksensa on tasaantunut tasaisesti. • Lue lisää
Miten talous kohentuu, jos monta köyhää kuntaa liittoutuu yhdeksi suuremmaksi kunnaksi? Miten palveluita voidaan järjestää tehokkaammin, jos kunnat sijaitsevat kaukana toisistaan? Kuinka satojen vuosien aikana kietoutunut kuntien välinen kissanhännänveto voidaan unohtaa ja alkaa toimia yhtenä rintamana sormia napsauttamalla? • Lue lisää
Tomi Karhunen ehti tällä kaudella torjua Kärppien maalivahtina yhdeksässä liigaottelussa, joista joukkue voitti kuusi. Tämän kevään hän kerää peliminuutteja Slovan Bratislavan tolppien välissä Slovakian Extra- liigassa. Peli on hitaampaa, eikä täällä puolusteta, Karhunen luonnehtii. Kaleva
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä. _