Kuntatyöryhmän ehdotus kuntien määrän rajusta karsimisesta on herättänyt pelon siitä, että kuntalaisilta viedään viimeisetkin mahdollisuudet vaikuttaa lähialueensa asioihin. • Lue lisää
Valtion enemmistöomistuksessa oleva Finnair ilmoitti torstaina etsivänsä yhteisyritystä, jolle siirtää tappiollinen Euroopan-liikenteensä joko kokonaan tai osittain. • Lue lisää
Sauli Niinistön valinnasta tasavallan presidentiksi ei ehtinyt kulua kahta täyttä päivää, kun keskustan poliittinen ikiliikkuja, presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella pudonnut Paavo Väyrynen oli jälleen vauhdissa. • Lue lisää
Oulu on pitkän, osin jopa kiusallisen veivaamisen jälkeen lopulta pääsemässä rakentamaan keskustaansa maanalaisia pysäköintitiloja, kallioparkkia. Rakennuttaja Oulun Pysäköinti Oy kertoi torstaina kallioparkin hinnankin, 73,5 miljoonaa euroa.
• Lue lisää
55 000 asukkaan Salossa tunnelmat vaihtuivat kolmessa päivässä innostuksesta kauhistukseen. Viime sunnuntaina salolainen Sauli Niinistö valittiin presidentiksi. Keskiviikkona Nokia kertoi vähentävänsä Salon-tehtaansa väkeä tuhannella. • Lue lisää

Puolustusvoimat teki sen, mitä sen piti tehdä: laati esityksen niukkenevien määrärahojen tehokkaasta käytöstä. Puolustuskyky heikkenee silti lähivuosina väistämättä. • Lue lisää
Pohjois-Suomen kuntakartta muuttuu radikaalisti, jos kuntatyöryhmän esitys toteutetaan. Pohjois-Pohjanmaalle jäisi viisi kuntaa nykyisen 34:n sijaan. Samaa kaavaa noudatettaisiin myös Lapissa ja Kainuussa. • Lue lisää
Virkamiesesitys uudeksi kuntajaoksi on raju ja tuskin menee sellaisenaan läpi. Isoa muutosta ei kuitenkaan voi välttää. Kuntalaisille keskeisiä ovat palvelut, eivät rajat ja rakenteet. • Lue lisää
Muiden EU-maiden tavoin Suomi on lopettamassa kehitysavun keskiamerikkalaiselle Nicaragualle. Syy on siinä, että maa on luisunut takaisin diktatuuriin. • Lue lisää
Tehtyjä vääryyksiä ei saa tekemättömäksi, mutta virheitä voi pyytää anteeksi. Piispa Samuel Salmi teki Inarissa merkittävän eleen Suomen saamelaisvähemmistön suuntaan. • Lue lisää
Sunnuntai-iltaan kulminoituneen presidentinvaalijännityksen poistuttua paluu politiikan arkeen tapahtuu nopeasti. Kokoomus ei ehdi kovin kauaa hehkuttaa Sauli Niinistön valintaa, siitä pitää huolen opposition kuntauudistuskritiikki sekä kina hallituskumppani SDP:n kanssa talouspolitiikan linjasta. • Lue lisää
Suurissa yliopistokaupungeissa äänestettiin presidentinvaalissa eri tavalla kuin muualla. Tämä kertoo asenneilmapiirin jakaantumisesta Suomen sisällä. • Lue lisää
Pekka Haavisto nousi aikoinaan eduskuntaan erikoisella tavalla. Jokseenkin tuntematon nuorimies pääsi vuonna 1987 vihreiden edustajana Yleisradion suureen vaalikeskusteluun, esiintyi kuin vanha tekijä, puhui järkevästi ja ymmärrettävästi -- ja meni läpi. • Lue lisää
Suomen kahdenneksitoista presidentiksi yllättävänkin selvin numeroin valitulla Sauli Niinistöllä, 63, alkaa sunnuntai-illan juhlan jälkeen äkkiä arki. • Lue lisää
Oulun Pysäköinti Oy:n hallitus teki torstaina investointipäätöksen pysäköintiluolaston eli kallioparkin rakentamisesta. Toivottavasti päätös todella merkitsee sitä, että yli kymmenen vuotta kestäneestä pohdinnasta viimein päästään toteutukseen. • Lue lisää
Maabrändityöryhmä asetti tavoitteeksi nostaa luomutuotanto 50 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Nykyvauhdilla tavoite jää toteutumatta. Hyvä jos päästään puoliväliin.
Kuka muistaa vielä, mikä oli maabrändityöryhmä? Ja mitä tämä ryhmä sai aikaan parin vuoden pohdintojensa tuloksena? • Lue lisää
Suomen talousnäkymät ovat kaksijakoiset. OP-Pohjolan tuoreessa suhdanne-ennusteessa arvioidaan, että talouskasvu pysyy tänä vuonna niukasti plussalla. Kasvua pitää yllä yksityinen kulutus. Tästä voi kiittää tavallisia suomalaisia, jotka ovat pitäneet päänsä kylmänä kauhukuvienkin edessä. • Lue lisää
Keskusta on jopa vahvistanut asemaansa Oulun vaalipiirin suurimpana kuntapuolueena. Vaikka perussuomaisten jytky sulaa vauhdilla, puolue on vielä kiinni kakkospaikassa. • Lue lisää
Tammikuussa Kainuun Prikaatissa varusmiespalveluksensa aloittanut Juho Junnila ei ole säikähtänyt armeijan kuria, uusia kuvioita eikä paukkupakkasia. Lääkintäalikersanttina Kajaanissa palveleva Lari Hotakainen pitää tärkeänä, että siviiliasiat ovat kunnossa ennen
armeijaan lähtöä. _