Hihnan päässä elämä, osa II

Opettajat 31.8.2016 6:00
Nadja Sumanen

Luetko sinä? -kampanjan kolmiosainen novelli oppilaille. Vuoden 2016 kampanjanovellin on kirjoittanut Finlandia Junior -voittaja Nadja Sumanen.

Ulkoilutettuani Paxia muutaman viikon huomasin sen alkaneen odottaa minua. Kun soitin ovikelloa, se nökötti etutassut eteisen ikkunalaudalla häntä naulakossa roikkuvaa sadetakkia piiskaten ja haukkui kimeää riemukasta haukkua. Sauli kertoi Paxin asettuvan odotusasemiin joka päivä hyvissä ajoin. Se oli saattanut seisoskella ikkunalla jo tunnin tähystämässä, ennen kuin tulin. Minusta oli tullut Paxille tärkeä. Aloin kiiruhtaa koulusta kotiin niin nopeasti kuin pääsin.

Paxilla oli omat oikkunsa. Se työnsi kuononsa aina samoihin viemärireikiin ja kantoi keppejä, jotka olivat paljon pitempiä kuin se itse. Se pysähtyi joka kerta tietylle lätäkölle, josta rikoin jääriitteen kengänkärjelläni, jotta se pääsi latkimaan vettä. Lenkillä vastaamme tulivat tutut koirat, joihin Pax suhtautui aina nolon innostuneesti. Felixin nähdessään Pax haukkui ja riehui, Toivon tullessa vastaan se asettui vikisten maahan odottamaan. Pax olisi halunnut leikkiä kaikkien kanssa, mutta kaikki eivät halunneet leikkiä sen kanssa. Joidenkin koirien mielestä sen kiinnostus oli liian suoraa ja avointa. Jotkut koiranomistajat halusivat neuvoa, kuinka saisin Paxin tottelemaan paremmin. Yksi ehdotti namupaloja, toinen kuristuspantaa.


Paxin elämänjano oli kyltymätön. Se halusi juosta, haistella ja pureskella, tuntea ja tutkiskella. Se temmelsi eteenpäin reippaasti ja riemukkaasti siihen saakka, kunnes tulimme sen kotitielle. Silloin Pax istahti maahan, loi minuun syyttävän, pettyneen katseen eikä suostunut enää tassuaan liikauttamaan. Ymmärsin sitä. Paxin kotona oli pysähtynyttä ja pimeää, eikä sen kanssa leikkinyt kukaan.

Monena päivänä kannoin raskain mielin kuraisen koiran sisään. Sen pehmeät korvat hyväilivät poskiani, sen karhea kieli nuoli korvaani kiitokseksi, enkä olisi halunnut jättää sitä talon ummehtuneeseen hiljaisuuteen. Minua alkoi hävettää, että otin vastaan palkkion sen ulkoiluttamisesta. Tuntui väärältä ottaa vastaan rahaa siitä että antoi ja sai elämään iloa.

Eräänä päivänä hakiessani Paxia ulos ovea ei avannutkaan Sauli vaan Irmeli. Hän kertoi Saulin joutuneen sairaalaan. Kun tunnin lenkin jälkeen palautin Paxin, kysyi Irmeli, tulinko hakemaan koiraa ulos. Niin minulle alkoi avautua Paxin ja Puroloiden elämän apeus. Vakavasti sairas Sauli oli Irmeli-vaimonsa omaishoitaja. llman Saulia Irmeli ei muistanut syödä, saati ruokkia koiraa.

Kun Sauli oli palannut kotiin sairaalasta heikkona ja harmaana, kysyin koiran kohtalosta.

”Mitä siitä?”, sanoi Sauli niin kylmästi että minua alkoi palella. ”Koiran voi sentään aina ampua.”

Aloin ulkoiluttaa Paxia poikkeamalla aluksi meidän pihalla. Tein niin siksi, että hätätapauksessa Pax osaisi juosta luokseni.


”Eikö me voitaisi ottaa sitä meille?”, kysyin vanhemmiltani siivotessani ruoan jälkeen astioita tiskikoneeseen.

Lehtensä taakse piiloutunut isä rykäisi. Äiti, joka oli lähdössä pilates-tunnille uusissa trikoissaan, täytti tiskialtaan edessä vesipulloa.

”Ei se käy rakas”, äiti sanoi ja sulki hanan. Koira sitoisi meitä niin paljon. Miten me sitten matkustettaisiin enää minnekään. Sitä paitsi sinä ulkoilutat sitä nyt kerran päivässä. Koiraa pitää ulkoiluttaa myös aamulla ja illalla.”

”Minä vannon että Paxista ei olisi teille mitään vaivaa. Ja kyllä sille löytyy hoitaja, jos me lähdettäisiin matkalle, väitin. Onnistuuhan se muiltakin ihmisiltä, vaikka niillä on koiria.”

”Onhan se hyvärotuinen koira, mutta kun se on ihan kouluttamaton. Tuskin siitä tulee enää kunnollista, isä osallistui keskusteluun lehden takaa.

Sen kansikuvassa äärimmilleen lastatusta kumiveneestä kurottelivat kymmenet toiveikkaat ihmiskädet.

”Koira pilaisi parketit ja jyrsisi kalusteet rikki.”

”Ei se teidän parketteja pilaisi!”, Kyllä se oppisi täällä olemaan. Minä voisin mennä sen kanssa koirakouluun.

”Rakas kulta, kun se voi elää yli kymmenen vuotta, ja sinä lähdet opiskelemaan, haluat ehkä mennä ulkomaillekin ja muuta. En minä ota mitään ylimääräistä enää vastuulleni. Työtä on muutenkin enemmän kuin ehtii.”

”Te olette niin ahtaita ihmisiä, tiuskaisin paiskaten tiskikoneen luukun kiinni. Ajattelette vain itseänne. Haluatte elää huoletonta, merkityksetöntä, mitäänsanomatonta elämäänne vaikka toiset kärsii. Te ette tajua! Mulla oli ennen tosi ankeaa täällä! Te voisitte auttaa! Mutta ette halua!”, huusin ja harpoin huoneeseeni.


Sinä iltana asiasta ei enää puhuttu. Lojuimme sohvalla vaisuina ja seurasimme uutisista, kuinka terroristit poseerasivat mainosvideollaan aseineen ja hengissä Kreikkaan selviytyneet pakolaiset kumartuivat kiitollisina suutelemaan rantahiekkaa. Äiti peitti kämmenellä silmänsä, kun kuvassa vilautettiin rantaan huuhtoutunutta ruumista.

”Ihan kauheaa, äiti sanoi haukattuaan Reilun kaupan banaaniaan. ”Mihin tämä maailma on menossa.”

Novellin osat julkaistaan Kaleva.fi:ssä 29.8., 31.8. sekä 2.9.

MAINOS

Kommentoi

Mahtava jatko! Odotan innolla osaa 3! Myös Nadja Sumasen Rambo oli loistava kirja

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

56
Kanada-malja jo Kärppien kosketusetäisyydellä – Manner muistuttaa tamperelaisten vaarallisuudesta: ”Tappara on mestareita täynnä, eivätkä mestarit luovuta koskaan”
40
Sdp yhdistäisi sosiaaliturvan eri tasot: tuki olisi vastikkeellista ja työnteosta palkittaisiin
33
Sipilä: "Sote-uudistuksen vastustamiseen käytetyllä energialla lämmitettäisiin puoli Suomea"
31
Kaivattu maamerkki vai pompöösi pimentäjä? – Oulun torinrannan tornihotelli kirvoitti lukijoilta keskusteluryöpyn
29
Pääministeri esittäytyi: Kahta en vaihda, Kärppiä enkä keskustaa
24
Sebastian Aho liittyy Leijonien MM-kisaryhmään, myös Teräväinen joukkueeseen – "Leijonapaidan pukeminen on aina kunnia-asia"
23
Puheenaihe: Onko A1-kielen opiskelu jo ensimmäisellä luokalla perusteltua?

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suuri sotaharjoitus 2021

202 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suuri sotaharjoitus 2021

Suomellakin on oikeus suorittaa sotaharjoituksia omalla alueellaan ja kansainvälisillä vesillä ja kutsua mukaan ketä par... Lue lisää...
UMA

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.4.

Naapurit

21.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image