Isovanhemmat ja nuoret suuntaavat yhtä jalkaa perinteikkääseen elokuvasaliin Oulun Tuirassa. Sali täyttyy pian maissin jyvistä paahdettuja popcorneja tai muuta pikkusyötävää napostelevista kaveruksista.
Näytösvuorossa on Koskemattomat, tositarinaan perustuva elokuva ystävyydestä. Valkoinen neliraajahalvaantunut, rullatuolissa liikkuva miljonääri saa avustajakseen syrjäytyneen pikkurikollisen ja mustan miehen.
Ennakkoasetelma on jäykkä, mutta miehet ystävystyvät.
Ystävyyttä yli rajojen, esimerkiksi eri ikäisten ihmisten eli sukupolvien välillä tarvitaan myös silloin, kun nuori pyytää mumminsa tai ukkinsa elokuviin.
Haastekampanja jatkuu koko vuoden
Kaleva järjesti leffailtapäivän yhdessä ODL:n Vapaaehtoistoiminnan sekä oululaisen Starin kanssa. Oululaiset nuoret saivat osallistua Kalevan järjestämiin arpajaisiin, joissa voittaneita palkittiin kahdella lipulla Koskemattomat-elokuvaan.
Elokuvailtapäivään kutsuttiin opiskelijoita myös Laanilan lukiosta ja yläasteelta, Oulun lyseosta, Pohjankartanon koulusta, Kastellin koulusta sekä Diakoniaopistolta.
Jokainen liput saanut nuori sai ottaa mukaansa vanhemman ikäihmisen, ensi sijassa isovanhempansa.
Tempaus oli osa Kalevan Ookko nää auttanu -kampanjaa sekä Kalevan ja ODL:n Vapaaehtoistoiminnan Ilahduta mut -kampanjaa. Ilahduta mut kestää koko tämän vuoden ja haastekampanjaa on lähtenyt mukaan lähes 30 yritystä, organisaatiota tai yhteisöä.
Haastajat ja haastetut pääsevät kertomaan auttamisen tai ilahduttamisen tavoistaan Kalevan Ookko nää- tai Facebook-sivuilla.