Ma­ta­la­len­toa Hei­nä­pään hyp­py­reis­sä

13-vuotias Elisa Marjamaa liiteli ilmojen halki eilen Heinäpään Big Air -hyppyrillä pidettävässä hyppykoulussa.

13-vuotiaan Elisa Marjamaan taidonnäyte.
13-vuotiaan Elisa Marjamaan taidonnäyte.
Kuva: Jukka Leinonen

13-vuotias Elisa Marjamaa liiteli ilmojen halki eilen Heinäpään Big Air -hyppyrillä pidettävässä hyppykoulussa. Innokkaat nuoret laskijat harjoittelivat hyppyrissä entisten huippulaskijoiden Ilkka Ojansivun ja Mikko Ronkaisen  johdolla. Hyppykoulun neljään ryhmään ilmoittautui yli 60 junioria, tuplasti enemmän kuin viime vuonna. Suksilla ja lumilaudalla laskeville on erilliset ryhmät. Kaksi ryhmää harjoitteli lauantaina ja kaksi harjoittelee vielä sunnuntaina.

Big Air -koulu toimii lämmittelynä ensi viikonloppuna järjestettävälle Kalevan Ookkonää Big Air -tapahtumalle. Tapahtumassa lasketaan kaikille avoin sarja sekä ammattilaisille tarkoitettu kovatasoinen kutsukilpailu. Avoimeen sarjaan ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina. Tänä vuonna lumilautailijoille on ensimmäistä kertaa oma sarja. Lisäksi kilpailua edeltävänä perjantai-iltapäivänä ja kilpailupäivän aamuna järjestetään avoimet harjoitukset. Tapahtuma on maksuton sekä osallistujille että yleisölle.

Hyppyrit ovat helmi-maaliskuun ajan avoinna kaikille laskijoille. Laskeminen niissä tapahtuu omalla vastuulla.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä