Ookkonää-julkkiskirppiksen ja –hyväntekeväisyyshuutokaupan tuotto (noin 1600 euroa) lahjoitettiin Hyvän mielen talon alueelliseen omaistoimintaan.
Kalevan puolesta lahjoituksen antoi päätoimittaja Markku Mantila ja sen vastaanottivat Hyvän mielen taloin omaistyöntekijä Sanna Hyry sekä vapaaehtoistyöntekijä ja Omaisfoorumin varapuheenjohtaja Marja-Liisa Leinonen.
”Summa käytetään alueelliseen omaistoimintaan kuten valtakunnallisen mielenterveysomaisten päivän kunniaksi järjestettävän omaispäivään ja seminaariin”, Hyry kertoo.
Hyvän mielen talo ry on pohjoissuomalainen mielenterveysyhdistys, joka tekee ennaltaehkäisevää, korjaavaa ja vahvistavaa mielenterveystyötä. Tärkein mielenterveyskuntoutujien omaisia tukeva toimintamuoto ovat omaisten vertaistukiryhmät, joita toiminnassa on tällä hetkellä 16 ryhmää 12 eri paikkakunnalla Pohjois-Suomen alueella.
Omaisryhmiä ohjaavat pääsääntöisesti vapaaehtoiset vertaisohjaajat eli henkilöt, jotka itsekin ovat mielenterveyskuntoutujien omaisia.
Hyvän mielen talon omaistoiminnassa omaisia tuetaan ryhmien lisäksi myös henkilökohtaista tukea ja neuvontaa, sekä koulutus- ja virkistäytymismahdollisuuksia.
Kalevan ja Illan Isäntä Oy:n järjestämä Ookkonää-julkkiskirppis pidettiin lauantaina 9. kesäkuuta Aittatorilla nyt jo toista kertaa. Viime vuonna sen tuotto lahjoitettiin Oysin vastasyntyneiden teho-osastolle.


Kommentit