Mainos

Katusoittajat kilpailevat Oulun torilla tänä viikonloppuna

Uutiset  16.6.2012 | Anu Kerttula Muuta tekstin kokoa -+

Oulun kauppatorilla soi musiikki tänä viikonloppuna.

Ravintola Tervasoihdun patiolla lauletaan lastenlauluja ja leikitään kello 11 koko perheen Ookko nää -lasten lauluhetkessä. Liikkuva Laulureppu viihdyttää perheen nuorimmaisia noin tunnin ajan.

Ookko nää -katusoittokisan finaali alkaa muutamaa tuntia myöhemmin. Muusikot astelevat lavalle kahdessa eri sarjassa: trubaduurit ja duot kilpailevat keskenään ja bändit ottavat toisistaan mittaa.

Loppukilpailu pidetään klo 14–19. Finaalissa nähdään kymmenen parasta perjantain alkukarsinnoista jatkoon selvinnyttä esitystä.

Molemmista sarjoista valitaan kolme parasta. Voittajien konsertti järjestetään sunnuntaina kello 14.

Voittajille annetaan rahapalkinto. Heidät myös velvoitetaan esiintymään rahapalkintoa vastaan Rotuaarilla tai kauppatorilla muutamaan otteeseen.

Kilpailun raadissa on mukana muusikko Veeti Kallio, joka esiintyy illan palkintojenjaon jälkeen.

Kallio kertoo lähtevänsä tuomaroimaan ilman ennakko-odotuksia. Hänen mukaansa katusoittajan tärkein ominaisuus on hyvä meininki.

”Aina täytyy vetää täysillä, oli se sitten kadulla tai esiintymislavalla”, Kallio sanoo.

Hän kertoo olevansa katusoiton veteraani, joka hankki kannuksensa yli kaksikymmentä vuotta soittamalla kesäisin kadulla Helsingissä.

Tuolloin katusoittaja tarvitsi luvan, jossa oli tarkasti määritelty sekä kellonaika että paikka.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google
Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Uutiset Down Up
Mainos
Mainos
stats-image
Takaisin ylös