Valtio ei sulje pois mahdollisuutta osallistua Talvivaaran markkinaehtoiseen rahoittamiseen, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö.
Kaivosyhtiö Talvivaara kertoi tiistaina, että yhtiön yrityssaneeraus jatkuu. Selvitysmiehen mukaan kaivostoiminta voidaan saada kannattavaksi. Talvivaaran selvitysmies Pekka Jaatisen mukaan Talvivaara tarvitsee riittävästi eli vähintään 100–200 miljoonaa euroa uutta pääomaa.
Jaatinen sanoo, että konkurssissa ei kenellekään yhtiön velkojalle jäisi jaettavaa.
Jaatinen kutsui esitystään kaivostoimintaa harjoittavan tytäryhtiön Talvivaara Sotkamon realisaatiosaneerauksesta hallituksi konkurssimenettelyksi.
Tytäryhtiön koko liiketoiminta myydään uuteen yhtiöön, jolle on tarkoitus hankkia rahoitusta nykyisiltä omistajilta, joukkovelkakirjalainalla ja todennäköisesti kansainväliseltä taloudelliselta tai teolliselta toimijalta.
Talvivaaran nykyinen omistus laimentuu, jos uusia omistajia tulee, sanoo Jaatinen. Osakekurssin kehitystä hän ei ryhdy arvioimaan.
Uutta teollista toimijaa kaivataan
Valtion osallistuminen edellyttää kuitenkin sitä, että mukaan tulee uusi teollinen tai muu vakaa toimija, joka tuo toimintaan lisää osaamista, resursseja ja uskottavuutta.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mukaan yhteiskunnan kokonaisedun kannalta olisi toivottavaa, että Talvivaara voisi jatkaa kaivostoimintaa ympäristön kannalta kestävällä tavalla.