Liikenne- ja viestintäministeriön tilaama raportti viime vuoden televisiotarjonnasta julkaistiin heinäkuussa. Lomakauden takia raportin kommentointi on jäänyt toistaiseksi vähäiseksi. Televisiokanavien aiempina vuosina esittämä kritiikki on kohdistunut erityisesti siihen, että selvitys perustuu vain muutaman viikon otoksiin, ei koko vuoden tarjontaan.
Raportin tekijänä toimiva Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskus (CRC) on toki viime vuosina saanut täydentää omaa tutkimusaineistoaan Finnpanel Oy:n keräämällä koko vuoden kattavalla ohjelmien lähetys- ja katsojatiedoilla, joten tutkimuksen kattavuus on parantunut.
Pari vuotta sitten näytti siltä, että katselun määrä lisääntyi samalla kun televisiotarjonnan kotimaisuusaste laski.
Nyt katselun määrä ei kuitenkaan lisääntynyt edelliseen vuoteen verrattuna eikä muutos kotimaisten ohjelmien tarjonnassa ollut liioin kovin suuri. Silti jo aiemmilla tutkimuskerroilla todettu pitkän ajan kehitys jatkuu, eli todennäköisesti kotimaista alkuperää olevien ohjelmien osuus tarjonnasta pienenee jatkossakin. Uusien kanavien ohjelmista vain pieni osa on kotimaista alkuperää.
Yhdysvalloista on tullut suurin asiaohjelmien tuottaja Suomen televisiotarjonnassa. Pidän tätä tietoa yllättävänä.
Tutkimuksen mukaan Ylen kanavilla oli alle 10 prosenttia tarjonnasta peräisin Yhdysvalloista, mutta Nelonen, Sub ja Jim ylsivät yli 50 prosentin osuuteen. Liv ja TV5 eivät jäänet niistä paljoakaan jälkeen. Kun uudentyyppiset ohjelmat – reality, life style, pelastushelikopteri, poliisi-tv, matkaoppaat ja niin edelleen – eivät täytä perinteisiä viihteen tunnusmerkkejä, on ne luokiteltu asiaohjelmiksi. Niinpä Yhdysvallat nousi 32 prosentin osuudellaan suurimmaksi asiaohjelmien tuottajaksi vuonna 2011.
Vaikka Suomessa tuotettujen asiaohjelmien osuus oli lähes sama, eli 31 prosenttia, voi kokonaistarjonnan lisääntyessä ennustaa amerikkalaisten asiaohjelmien jatkavan edelleen nousuaan. Niiden hankkiminen kun on televisiokanaville paljon edullisempaa kuin kotimaiseen tuotantoon panostaminen.
Yleisesti ottaen kotimainen tarjonta on säilyttänyt asemansa vanhoilla kanavilla. TV1:n, TV2:n ja FST5:n kotimaisuusosuus on edelleen yli 50 prosenttia ja MTV3 seuraa perässä 47 prosentin osuudellaan. Suunta on silti aleneva, vain neljä vuotta aiemmin TV2:n tarjonnasta peräti 69 prosenttia oli kotimaista alkuperää. TV1:ssä luku oli 61 prosenttia.
Alhaisimmat kotimaisuusasteet löytyivät kanavilta Liv (11), Sub (13) ja Jim (19 prosenttia). Vaikka ero valtakanaviin oli suuri sekä Liv että Jim olivat kuitenkin korottaneet tarjontansa kotimaisuutta lähes kaksinkertaiseksi vuoteen 2010 verrattuna.
Samalla kun ohjelmatarjonnassa on tapahtunut muutoksia, on television katseluun käytetty aika kasvanut huomattavasti viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana.
Vuonna1988 katseluun kului keskimääräisenä päivänä 100 minuuttia eli tunti ja neljäkymmentä minuuttia. Vuonna 2011 vastaava määrä oli noussut 178 minuuttiin eli lähes kolmeen tuntiin. Vaikka edelliseen vuoteen verrattuna nousua ei nyt tapahtunut, suunta on sama kuin muuallakin maailmassa. Pari vuotta sitten Euroopan maiden keskiarvo oli kolme tuntia 42 minuuttia. Noususuunnasta huolimatta Suomen katselutaso on siis vielä alle Euroopan keskiarvon. Muualla katseluun on käytetty jo alun alkaen enemmän kuin Suomessa ja viime vuosina kasvu on ollut voimakasta, erityisesti Aasiassa.
”Suomalainen televisiotarjonta 2011” tarjoaa myös taustietoa perheiden laitekannan kehityksestä ja uusista katselumedioista. Litteä televisio on jo 80 prosentilla ja teräväpiirtovastaanotin jo puolella kotitalouksista. Nettitelevision käyttö on yleistynyt, noin puolet suomalaisista katsoo kotimaisten televisioyhtiöiden nettilähetyksiä ainakin joskus.
Mobiilikatselu sen sijaan on edelleen vähäistä, vain noin kaksi prosenttia väestöstä seuraa viikoittain tv-ohjelmia puhelimella tai muulla mobiililaitteella.
Raportin luotettavuus kärsii siitä, että monet johtopäätökset tv-tarjonnasta perustuvat vain otosviikkoihin, ei koko vuoden tarjontaan. Vuosi sitten otosviikkoja oli viisi, nyt saman verran. Viikot on valittu eri vuodenajoilta, mutta silti monia merkittäviä tapahtumia tarjonnassa jää automaattisesti raportin ulkopuolelle. Viikkojen määrän kasvattaminen viidestä vaikkapa kahteentoista olisi suuri parannus. Silloin kultakin ohjelmakaudelta – kevät, kesä, syys – saataisiin kokonainen kuukausi tutkimuksen piiriin.
Otosviikkojen käytön ohella toinen rajoitus on se, että tarkasteluun sisältyvät vain ilmaiset kanavat, TV1, TV2, FST5, Teema, MTV3, Sub, Nelonen, Jim, Liv, The Voice, TV5 ja Suomi TV. Maksukanavien tilaaminen on kuitenkin yleistynyt digitelevision myötä. Joka kolmas perhe on tilannut vähintään yhden maksukanavan, jollainen on nyt jo lähes 700 000:ssa taloudessa.
Televisiotarjonnan muuttuessa sitä selvittävään tutkimukseen olisi panostettava enemmän. Sekä otosviikkojen että televisiokanavien määrää pitäisi lisätä. Valtiovaltaakin kiinnostaisi saada aiheesta entistä luotettavampaa tietoa. Myönteistä on se, että raportti on vapaasti ladattavissa ministeriön nettisivuilta.
Kirjoittaja on helsinkiläinen valtiotieteen tohtori. Hän on toiminut Euroopan Yleisradioliiton jäsenyhtiöiden tutkijaorganisaation puheenjohtajana.