Vieras

Mainos

Vä­hä­va­rai­sil­le loma voi olla raskasta aikaa

Vieras 1.8.2012 0:00
Janne Viljamaa

Kun muut lähtevät lomalle, ei köyhästä lapsiperheestä ponkaista Puuhamaahan. Huvilandiat ovat kalliita ja jotain pitäisi syödäkin kun lapset lomailevat nurkissa kaksi ja puoli kuukautta. Köyhässä lapsiperheessä täytyy olla luova ja keksiä miten rahat riittävät seuraavaan tilipäivään.


Suomessa ei ole absoluuttista köyhyyttä, eli kukaan ei kuole nälkään, mutta suhteellista köyhyyttä on. Suhteellinen köyhyys on paljaaseen välttämättömyyteen tyytymistä. Suhteellisesti köyhä ei kuluta kuten ihmiset ympärillä.

Suhteellisesti köyhä ja hänen lapsensa eivät voi valita missä kesän viettävät. Kotiloma voi olla pakon sanelema. Suhteellisesti köyhää ei paljon lohduta, että lentäminen kasvattaa hiilijalanjälkeä, kun kaikilla luokan muilla lapsilla on haalistunut I love Torremolinos -paita päällä elokuussa. Suhteellisesti köyhä ei matkusta.

Stakesin nettisivujen mukaan toimeentulotuen menot ovat nyt reaalisesti samalla tasolla kuin 1990-luvun laman aikana. Verrattuna 1990-luvun laman tilanteeseen toimeentulotukea saavien kotitalouksien määrä on kuitenkin nyt huomattavasti pienempi.

Monissa kotitalouksissa vaikeudet alkoivat jo 90-luvulla, eikä tilanne ole siitä korjautunut, pikemminkin päinvastoin. Henkinen, taloudellinen ja sosiaalinen lama jatkuvat. Köyhyys, ongelmat ja toivottomuus syrjäyttävät ihmiset lähiöihinsä.

Työttömyys, heikko koulutus ja huono-osaisuus näyttävät periytyvät pelottavalla varmuudella. On vaikea sosiaalistua yhteiskuntaan ja tulla veronmaksajaksi, jos ei koskaan ole nähnyt aamulla töihin lähtevää ihmistä.

Stakesin mukaan toimeentulotuen suuruus tukea saavaa kotitaloutta kohden on lisääntynyt samalla kun siitä on tullut osalle saajistaan entistä pitkäaikaisempi tukimuoto. Perheen on vaikea ponnistaa omillaan pärjääväksi toimeentulotuen piiristä. Jollakin tavoin toimeentulotuki voi auttaa perheitä pärjäämään, mutta se voi myös passivoida ihmisiä.

Toimeentulotukea saavia kotitalouksia on koko maassa arviolta 241 500 ja niissä asuu 375 152 henkilöä. Vertailun vuoksi Tampereella asuu 215 000 ihmistä ja Jyväskylässä 131 997 ihmistä. Suomen kaikki toimeentuloa nauttivat voittavat joukkovoimallaan yhteenlasketun Tampereen ja Jyväskylän väkimäärän.

Suomi repesi laman jälkeen kahtia. Syntyi hyväosaisten ja huono-osaisten luokat. Hyväosaiset opiskelevat, käyvät töissä, ovat fyysisesti ja henkisesti hyväkuntoisempia, hallitsevat päihteiden käytön, käyvät vakitöissä, maksavat asuntolainaa ja pystyvät hallitsemaan elämäänsä.

Huono-osaiset sinnittelevät viikosta toiseen, miettivät kuka maksaa seuraavan vuokran, pohtivat mistä saada rahat hammaslääkäriin ja lasten koulureppuun ja etsivät alennuslaarista oranssilla merkittyjä elintarvikkeita.

Jos loma eletään luotolla, sitä maksetaan takaisin jouluun asti, kun saadaan kesäloma ja huvipuistot maksettua, eletään joulu velaksi ja maksetaan sitä kevät.

Yksikin työttömyyskuukausi katkaisee takaisinmaksun ja lainaa on pakko maksaa lisälainalla ja kohta taloutta ei saada missään vaiheessa vuotta tasapainon.

Suhteellinen köyhyys vie itsearvostuksen ja tekee rahasta usein ihmiselle jonkinlaisen pakkomielteen.

Kun rahasta on jatkuvasti puute, sitä tulee ajateltua koko ajan. On vaikea selittää hyvätuloiselle kaverille, ettei voi tulla elokuviin, kun ei ole kymppiä tai ei voi ostaa lapsille lätkämailaa. Moni ei jaksa ei enää sinnitellä, vaan turruttaa itsensä päihteillä ja lääkkeillä.

Huono-osaisten joukossa on aivan tavallisia lapsiperheitä ja yksinhuoltajaperheitä, joissa molemmat vanhemmat ovat matalapalkka-alalla tai heillä vuorottelevat pätkittäiset työsuhteet ja työttömyysjaksot.

Tarvittaessa työhön kutsuttava tarjoilija ei pysty suunnittelemaan elämäänsä. Määräaikainen opettaja ei ehkä saa palkkaa kesältä vaikka on tehnyt opettajan koko vuoden työt.

Määräaikainen pätkätutkija rukoilee apurahaa, että saisi jääkaapin täyteen. Tohtorin tutkinto on hieno, mutta sitä ei voi syödä.

Kirjoittaja on helsinkiläinen sosiaalipsykologi ja kirjailija.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

---

Lue Kalevasta kiinnostavimmat jutut Oulusta ja kauempaa. 🗞
Tilaa nyt alk. 9,90€/kk!

---

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kello tekee miehen

90 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vastikkeeton tuki

Heikko on palkkasi jos se on samaa luokkaa kuin suomalainen perusturva josta Suomi saa jatkuvasti EU:n tuomioistimelta m... Lue lisää...
gansta

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.10.

Naapurit

21.10.

Fingerpori

21.10.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image