Olen kirjoittanut kolumneissani paljon Euroopan unionista ja taloudesta. Nyt ajattelin kirjoittaa jostain muusta ja muistuttaa, että lomallakin pitää olla valppaana.
Pienten lasten äitinä en voi liiaksi korostaa lasten turvallisuutta niin kotona kuin lomillakin. Pitkään odotetun kesän, matkailun ja mökkeilyn kynnyksellä monet turvallisuusasiat saattavat jäädä katveeseen, olipa kysymys perheenjäsenistä tai omaisuuden suojaamisesta.
Kuitenkin hyvinkin pienillä jutuilla voi saada aikaan merkittävää turvallisuuden parantumista.
Lomille lähdettäessä kannattaa ensiksikin varmistua, että koti jää asutun näköiseksi, jotta riski kutsumattomille kesävierailuille vähenee. Ajastimilla voi huolehtia pihan ja kodin valaistuksesta poissa ollessakin.
Vorot välttävät valaistuja paikkoja. Naapurin kanssa kannattaa sopia mahdollisesta pihanurmikon leikkaamisesta ja postilaatikon tyhjennyksestä.
Kesämökille saavuttaessa on hyvä tarkistaa palovaroittimien toimintakunto ja vaihtaa paristot aivan kuten kotonakin. Mökissä on lain mukaan oltava toimiva palovaroitin kaikissa tiloissa, joissa yövytään.
Sen kunniaksi, että Suomessa on tällä hetkellä maailman designpääkaupunki, voi vaikka etsiä kaupoista uusimpia suomalaisten muotoilijoiden upeita designpalovaroittimia. Ne ovat sekä turvallisia että tyylikkäitä lisiä sisustukseen.
Tulen huolellinen käsittely mökillä parantaa paloturvallisuutta. Tulisijaa pitää lämmittää varovasti etenkin ensimmäisellä kerralla talven jälkeen. Sähkö- ja kaasulaitteet on syytä tarkistaa kevätkesällä ja pitää ne kunnossa. Sammutusvälineet kannattaa sijoittaa näkyvään paikkaan.
Lasten ulottuvilla lukitsemattomat lääkekaapit ja kemikaalit voivat olla pienelle jälkikasvulle myrkkyä. Tästä minulla on omakohtaista kokemustakin.
Perheessämme oli pari vuotta sitten vaarallinen tilanne, kun tuolloin noin yksivuotias kuopuksemme Rauha-Leea oli salaa hiipinyt vanhempien kylpyhuoneeseen ja onnistunut panemaan suuhunsa pöydällä lojunutta migreenilääkettäni. Onneksi tilanne havaittiin heti ja siitä selvittiin lopulta säikähdyksellä.
Lääkekaappiin kannattaa varata myös ensiapu luonnon myrkkyjä vastaan. Kyypakkaus on hyvä ensiapu käärmeenpuremaan sekä mehiläisen ja ampiaisen pistoon.
Kyynpurema on harvoin hengenvaarallinen, mutta sen yhteydessä tulee aina hakeutua lääkärin hoitoon.
Myrkyllisistä kasveista on hyvä opiskella tuntomerkit ja varmistaa, etteivät ne päädy lasten leikkeihin. Ettei käy kuten pikkuveljelleni, joka eräänä jouluna jouduttiin kiidättämään Oulussa ensiapupolille, kun hän oli syönyt joulutähteä.
EU:n alueella myrkytykset johtavat alle 20-vuotiailla lapsilla tapaturmista kolmanneksi yleisimmin kuolemaan. Suomessa myrkytykset eivät alle 13-vuotiailla vuosina 2005–2009 johtaneet kuolemiin, mutta edelleen tämänikäisiä hoidetaan sairaalassa keskimäärin yli 200 myrkytyksestä vuosittain.
Viime kesinä sattuneet lasten hukkumiset ovat kouraisseet jokaisen vanhemman sydäntä. Vesistöjen äärellä kesämökkeily vaatii vanhemmilta erityistä valppautta.
Kuinka voin estää oman lapseni turmat ja onnettomuudet mökillä ja sen ympäristössä? Pienelle lapselle lätäkkökin voi olla liian syvä.
Hukkuminen voi viedä vain pari sekuntia ja tapahtua täysin äänettömästi. Vesistön lähellä lasta tulee valvoa taukoamatta.
Mökkiympäristöä on syytä tarkastella lapsen näkökulmasta. Tärkein lapsen turvallisuutta parantava tekijä on lasta valvova aikuinen.
Valvontaa ei pidä unohtaa silloinkaan, kun vanhemmat vieraineen viihtyvät aikuisten kesätunnelmissa. Vuokramökillä tai tuttavien luona tapaturmariskit korostuvat, kun ollaan vieraassa ympäristössä.
Onko vesistö lähellä, onko liikkuminen piha-alueella turvallista ja mökillä riittävästi veneilyliivejä ja turvavälineitä vesillä oloon?
Aikuisten esimerkillä on myös suuri merkitys lasten käyttäytymisvalinnoille, joten liivit, pyöräilykypärät ym. turvavälineet pitää myös vanhempien muistaa.
Myös hyvän uimataidon hankkiminen kuuluu yleiskasvatukseen, vaikkei mökki tai koti ihan veden äärellä olisikaan. Vanhempana tuon taidon omaksuminen on kuitenkin huomattavasti haastavampaa.
Trampoliinilla hyppiminen käy kesällä hyvästä liikunnasta, mutta vaaratilanteita syntyy yhteentörmäyksissä ja pudotessa trampoliinilta. Yleisimmät vammat ovat raajojen murtumia sekä aivotärähdyksiä. Myös kaularankavammat ovat mahdollisia.
Puolet trampoliinilla tapahtuvista tapaturmista voitaisiin välttää turvaverkolla ja hyppimällä vain yksi kerrallaan. Kuperkeikoissa ja volteissa loukkaantumisriski alastulon yhteydessä on suuri. Alle 6-vuotiaille trampoliinilla hyppimistä ei suositella lainkaan.
Suomi on monelta osin turvallinen maa, mutta koti- ja vapaa-ajan tapaturmissa olemme valitettavasti vielä eurooppalaisessa häntäpäässä.
Lähimmäisten hyvinvointi paranee huomattavasti, kun heti lomien alkuun muistaa tehdä pienet turvatarkastukset ja sopia erityisesti lasten kanssa yhteisistä pelisäännöistä. Tämä satsaus ei takuulla harmita jälkikäteen.
Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.

Kommentit