Tänä päivänä on mahdotonta kuvitella elämää ilman tekniikkaa. Kun taide-esine vanhenee, sen arvo säilyy, jopa kasvaa. Tekniikka menettää arvonsa vanhetessaan. Tekniikka ja teknologia ovat nousseet myös filosofisen pohdinnan kohteeksi. Suomessa tekniikan filosofian uranuurtajiin kuuluu Ilkka Niiniluoto. Niiniluodon mielestä tekniikka sanelee arvojamme ja valintojamme. Määräävää roolia sillä kuitenkaan ei ole.
Tekniikka on tieteenalana eräässä mielessä täysin filosofiaan perustuva. Tekniikassa tutkitaan tutkimuskohteita, joita ei ole olemassa, kun tutkimus alkaa, vaan tutkimus synnyttää tutkimuskohteensa, esimerkiksi uuden teknisen keksinnön, itse. Tällaisia tieteitä kutsutaan suunnittelutieteiksi ja ne perustuvat teknisiin normeihin: Jos haluat A tilanteessa B, niin sinun tulee tehdä X. Tässä mallissa keskeistä on se, mitä halutaan tehdä, mikä on eettis-filosofinen asia. Luonnon- ja kulttuuritiedettä tarvitaan tilanteen kuvaukseen ja loogista päättelyä siihen, mitä pitää tehdä, kun tiedetään halu ja tilanne. Huolimatta siitä, että teknillisen tutkimuksen lähtökohtana on aina halu saada jokin tulos, tätä halua ei aina analysoida kovin syvällisesti. On olemassa teknillisiä tiedekuntia ja polyteekkejä ilman tekniikan filosofian opetusta.
Nykykulttuurin läpäisevän rahan ja materialismin lähtökohta on teknologiassa. Teknillisen vallankumouksen lähtökohtana voi pitää Francis Baconin oppia, jonka mukaan tieto ei ole kauneutta, kokoelma tai uskonto, vaan ennen kaikkea valtaa. Hermann Friedmannin mielestä jo filosofi Descartesilla uuden ajan alussa tulee esiin elävän luonnon mekanisointi. Kun työn mekanisoituminen tuottavuuden tehostamiseksi merkitee työn sielun riistoa, niin Descartesin teoksissa ennakoidaan toista tarvetta: sielun mekanisoitumista, joka myöhemmin päätetään ja sinetöidään suurteollisuuden käytäntönä.
Descartes ei tunne käsityöläisten valmistamien koneiden ja erilaisten luonnonkappaleiden välillä kuin yhden eron: koneet, joiden koneisto on valmistettu putkista, jousista ja muista instrumenteista, ovat kooltaan ihmisen havaittavissa, koska ihminen on ne pystynyt käsin rakentamaan. Sen sijaan taas putket ja jouset, jotka aiheuttavat sellaisia vaikutuksia kuin luonnonoliolla on, ovat tavallisesti liian pieniä, jotta meidän aistimme voisivat ne havaita. Kaikki keinotekoiset kappaleet ovat Descartesin mielestä luonnollisia. Automaattien täydellistyminen sallii Descartesille teorian eläinkoneista ja tähän puolestaan perustuu kyberneettisten automaattien idea.
Descartesin kriitikko modernin ajan alussa oli John Locke. Hän totesi, että hänellä on kaksi hevosta, joista ei ole ollut hänelle viiteentoista päivään mitään hyötyä, vaan ne ovat käyttäneet ainoastaan hampaitaan: ”Haluaisinpa nähdä herrojen karteesiolaisten keksivän sellaisia koneita, joiden päälle voisi istua ratsastamaan aina kuin haluttaa, mutta joille ei tarvitsisi antaa heiniä ja kauraa, kun ne eivät tee mitään. Mutta nämä filosofit vain puhuvat aina koneista mutteivät tuota mitään hyödyllistä.”
Sata vuotta myöhemmin Locken maanmiehet vastasivat hänen haasteeseensa. Vuonna 1733 John Kay keksi tekstiilituotantoon lentävän sukkulan. Aristoteleen vanhasta unelmasta työtä tekevästä orjakoneesta tuli totta.
Ihmisten tarpeiden ja teknisten keksintöjen välillä on vuorotteleva peli, jossa uudet keksinnöt synnyttävät uusia tarpeita. Vanhan teollisuuden koneet olivat olleet puusta tehtyjä koneita; 1800-luvulla alettiin yhä enemmän tuottaa raudasta valmistettuja koneita, jotka palvelivat uusien koneiden tuottamista. Vasta koneet, joilla saattoi valmistaa uusia koneita, mahdollistivat teollisen murroksen.
Hermann Friedmannin mielestä ihmisen ja koneen suhteessa on ollut kolme vaihetta: ihminen oli alun perin kasvanut kiinni työnsä tuloksiin. Ihmisen sielullisuus virtasi hänen käsistään työn tuloksiin, mitä kuvaa käsite käsityö.
Toisessa vaiheessa henkinen side ihmisen ja koneen väliltä särkyi. Työstä tuli persoonatonta tuloksenaan koneellisen tuotannon sieluttomia tavaroita. Lopulta vaikutus kääntyi ympäri: koneiden sieluttomuus sai vallan ja muutti ihmisen olemusta tuhoten arvonäkökulman.
Arvojen tuhoa ilmentää se, miten ihmisen kasvava älykkyys on suuntautunut yhä suuremmassa määrin tuhoavien sotakoneiden tuotantoon. Esimerkiksi renessanssin ajan kidutusvälineet olivat Hippokrateen välineiden suoraan jäljittelyä. Leonardo da Vinci näki enteellisesti ennalta älykkäiden keksintöjen väärinkäytön sotakoneiden tuottamiseen:
”Jos en julkaise ja levitä keksintöäni mennä veden alle ja pysytellä siellä siihen saakka, kun se vain on mahdollista ilman ravintoa, niin tämä johtuu sellaisten ihmisten pahansuopuudesta, jotka haluaisivat käyttää keksintöäni tappaakseen meren pohjasta käsin. He tekisivät sen avaamalla laivan rungon ja upottamalla sekä laivan että sen miehistön.”
Onko tekniikasta tullut Frankensteinin hirviö, joka johtaa ihmiskunnan väistämättömään tuhoon? Ajatus kontrollista, joka koskisi teknisiä keksintöjä, on vanha. Francis Bacon vaati Uudessa Atlantiksessaan komissiota, jonka olisi pitänyt lausua mielipiteensä teknisten uutuuksien julkaisemisesta tai salassa pidosta.
Suomessa Pentti Linkola on esittänyt samankaltaisia ajatuksia. Yleisempää on kuitenkin usko teknologiseen imperatiiviin:
Kaikki mikä voidaan tehdä, tulee tehdä ja tehdäänkin kehityksen lippujen alla.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.