Kansanedustaja Päivi Räsäsen kannanotot homoseksuaalisuudesta ovat viime aikoina nostaneet esille keskustelun, jota on käyty satoja vuosia seksuaalisen vähemmistön asemasta. Keskustelussa uskonnolliset ja lääketieteelliset argumentit ovat usein sekoittuneet. Taannoinen homovastainen polttopulloisku ylioppilaskunnan taloon Oulussa on esimerkki suvaitsemattomien asenteiden radikalisoitumisesta viharikokseksi.
Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen eli niin sanottuun kolmanteen sukupuoleen oli tärkeä sosiaalilääketieteellinen ja rotuhygieeninen kysymys 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa silloisessa maailman johtavassa tiedemaassa Saksassa. Saksan juutalainen Magnus Hirschfeld (1868-1935) oli sukupuolisen vähemmistön tutkimuksen uranuurtaja
Hirschfeld piti homoseksuaalisuutta luonnollisena seksuaalisena variaationa biologian pohjalta. Homoseksuaalisuus on varsin yleistä esimerkiksi vesilinnuilla, apinoilla, banaanikärpäsillä ja delfiineillä. Hirschfeld vaati 1800-luvun lopulta lähtien yhteiskunnallisia muutoksia homoseksuaalisuuden laillistamiseksi. Vaatimus sai tukea muun muassa Albert Einsteinilta, Hermann Hesseltä, Thomas Mannilta ja Eduard Bernsteinilta.
Hirschfeld mainitsee kirjassaan miesten ja naisten homoseksuaalisuudesta myös yhden suomalaisen esimerkkinä kuuluisista homoseksuaaleista. Kyseessä on yksi Suomen isänmaan perustajista, estetiikan ja nykykansain kirjallisuuden professori Fredrik Cygnaeus (1807-1881), joka muistetaan nykyisin lähinnä Kaivopuistossa sijaitsevasta Cygnaeuksen galleriasta.
Vastakkaista kantaa edusti Saksassa rotuhygieenikko Ernst Rüdin, joka katsoi homoseksuaalisuuden johtavan suvulliseen rappeutumiseen. Rüdin kirjoitti artikkelin homoseksuaalisuudesta rodun elämänprosessissa. Rüdin tavoitteli tieteellisen ja lääketieteellisen sosiologian rakentamista, mikä tarjoaisi vastauksen alkoholismin ja suvullisen degeneraation ongelmiin. Tähän tarvittiin vahvaa tukea teollisuudelta.
Suomeen rotuhygienia ei koskaan asettunut, koska johtavat lääkärit olivat suomenruotsalaisia eivätkä halunneet edistää oppia, jonka mukaan maan rotu olisi puhdistettava vieraasta aineksesta.
Vuosisadan vaihteessa Saksassa oli kaksi homoseksuaalisuuteen liittyvää julkista skandaalia. Asetehtailija Friedrich Albert Krupp tappoi itsensä tultuaan syytetyksi homoseksuaalisuudesta. Friedrich Albert Kruppin isä oli tehnyt vaatimattomasta teollisuusyrityksestä Saksan teollisuuden symbolin. Alfred Kruppin menestyksen salaisuus oli panostus aseteollisuuden kehittämiseen. Kruppin ansiosta rauta syrjäytti pronssin aseiden raaka-aineena. Kuten isänsä, Krupp puolusti työntekijöiden sosiaalisia oikeuksia ja pyrki parantamaan näiden elinolosuhteita ja terveydenhoitoa. Krupp jakoi ystävänsä keisari Wilhelm II:n kanssa kiinnostuksen tekniseen kehitykseen ja saksalaiseen kulttuuriin.
Toinen skandaali syntyi, kun toimittaja Harden paljasti homoseksuaalisuutta keisari Wilhelm II:n lähipiirissä. Eulenburgin ja Hertefeldin ruhtinas Philipp - Liechtensteinin kruunuprinssi Aloisin puolison Sophien esi-isä - ja kenraali Kuno von Moltke joutuivat syytetyiksi homoseksuaalisuudesta. Toimittaja Harden piti myöhemmin sensaatioartikkelia elämänsä suurimpana virhearviointina. Eulenburgin ruhtinaalla oli ollut Wilhelm II:n politiikkaan rauhoittava vaikutus. Hänen vetäydyttyään keisarin neuvonantajan tehtävistä Saksan politiikka koveni ja tie vei kohti ensimmäistä maailmansotaa.
Otto Weiningerin kirja Sukupuoli ja luonne (1903) oli suosittu 1900-luvun alussa. Teos kuului muun muassa filosofi Ludwig Wittgensteinin suosikeihin. Weiningerin mukaan miehen ja naisen välinen aistillinen rakkaus estää taivaallisen sielun rakastamisen. Weiningerin ajattelua leimaa samalla sofistikoitunut ylenkatse juutalaisia, naisia ja homoseksuaaleja kohtaan. Otto Weininger oli itse sekä juutalainen että homoseksuaali - kuten Wittgensteinkin - ja päätyi itsemurhaan 23-vuotiaana. Wittgensteinin koulutoveri Linzistä, Adolf Hitler, nimitti Weiningeria myöhemmin ainoaksi säädylliseksi juutalaiseksi.
Jossakin kulttuureissa on esiintynyt myös heteroseksuaalisuuden vastustusta.
Antiikin Kreikassa miesten ja nuorten poikien sukupuolisuhteita pidettiin yhteiskunnallisesti suotavina. Naisista kiinnostunutta filosofi Aristotelesta pilkattiin halventavalla pilapiirroksella, jossa filosofi ratsasti naisen päällä. 1900-luvulla elokuvaohjaaja Pier-Paolo Pasolini ehdotti homoseksuaalisuutta ratkaisuksi kolmannen maailman väestönkasvuun ja vaati länttä valistamaan kehitysmaita homoseksuaalisuuden eduista ehkäisymenetelmänä.
Uudemmassa homokeskustelussa esiintyvät kannanotot ovat tuttuja jo sadan vuoden takaa. Vaikka Päivi Räsäsen näkemyksiä voi pitää yhtä vähemmistöryhmää alentavina, ne olivat vain vähän aikaa sitten Suomessakin virallinen totuus.
Homoseksuaalisuus oli Suomessa rankaistavaa vuoteen 1971 asti ja sairaus vuoteen 1981 asti. Sen sijaan homoseksuaalien kirkollisella vihkimisellä on pitkä historia. Ystävyysliitto oli miesparien liitto, johon kristillinen kirkko vihki vielä 1000-luvulla. Tapa periytyi antiikin Roomasta. Tällaista historiaa ei ole esimerkiksi naispappeudella, joka ilmiönä kristillisessä kirkossa syntyi vasta 1900-luvulla, vaikka papittaret olivat enemmän sääntö kuin poikkeus monissa antiikin uskonnoissa.
Kirjoittaja on Lapin yliopiston rehtori.