Kuntakarttoja piirrellyt työryhmä perustelee ehdotuksiaan väestön rajulla ikääntymisellä. Se johtaa jo lähivuosina sellaisiin kustannuksiin, joista nykykunnat eivät nykymenolla selviä.
Perustelu on oikea. Nelikymppinen tarvitsee harvoin sepelvaltimoiden ohitusleikkausta, lonkkaproteesia, sähköpyörätuolia, ateriapalveluja, henkilökohtaista avustajaa tai pissavaippojen vaihtajaa. Toki sairaita tai vammaisia on kaikenikäisissä, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämää apua tarvitaan keskimäärin sitä enemmän, mitä enemmän ikävuosia ihmiselle kertyy. Tarkkojakin laskelmia on tehty siitä, paljonko ihmiselämän viimeiset vuodet maksavat.
Tätä ei pidä käsittää niin, että ikääntyneitä ihmisiä syyllistettäisiin kustannuksista. Päinvastoin: on lääketieteen kehityksen ja hyvinvointiyhteiskunnan suuri saavutus, että useimmat meistä saavat elää pitkän ja entistä terveemmän elämän. Ikäihmiset ovat yhteiskunnan rikkaus, paitsi elämänkokemuksensa vuoksi myös kuluttajina, jotka osaltaan pyörittävät elinkeinoelämää.
Väestön ikääntymisen myötä paineet sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksiin kasvavat vääjäämättä. Paine ei vähene eikä lisäänny siirreltiinpä kuntarajoja miten tahansa. Helpotusta paineisiin voidaan etsiä kahta kautta: joko haetaan lisää tuloja tai järjestetään sosiaali- ja terveydenhuolto niin, että se maksaa vähemmän.
Tulojen lisäyskeino on jo osin käytössä. Pitkäaikaisessa laitoshoidossa tai palveluasumisessa hoitomaksut on mitoitettu niin, että hoivattavan tulot napataan yhteiskunnalle suurimmaksi osaksi eläkkeen tai muiden tulojen suuruudesta riippumatta. Hoitomenoja karsiutui itsekseen, kun aiemmin pantiin hoidettavat potilaat pitkiin jonoihin. Niissä osa menehtyi tai kunto heikkeni niin, ettei leikkausta enää voitu tehdä.
Hoitotakuusääntöjen vuoksi tämä "säästömahdollisuus" on nyt menneisyyttä. Hoivatyössä kuitenkin edelleen vetkutellaan: huonokuntoiset ihmiset pidetään huonosti -- jos olleenkaan -- korvatussa omaishoidossa niin kauan kuin mahdollista.
Mutta eihän tämä riitä. Suomalaisella terveyskasvatuksella on neljän vuosikymmenen aikana aivan varmasti saavutettu lisää terveitä vuosia, mutta sieltä ne dementiat, syövät ja diabetekset kuitenkin tulevat viimeisten elinvuosien hoidettavuutta lisäämään.
Ellei hoitoon ja hoivaan pikapikaa keksitä uusia ja nykyistä halvempia keinoja, ainoa mahdollisuus kustannusten rajaamiseen on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen uudella tavalla.
Mitä tämä uusi järjestämistapa voisi olla? Sairaanhoidon yöpäivystys on jo keskitetty muutamiin harvoihin pisteisiin, Pohjois-Pohjanmaalla neljään. Terveydenhuoltolaki muokkaa ensihoidon, vanhan sairaankuljetuksen, uuteen uskoon. Jokaisen tulee saada ambulanssi ovelleen nykyistä nopeammin. Kun ensihoitohenkilöstö koulutetaan lähivuosina niin kutsutulle hoitotasolle, ambulanssi on parempi hoitopaikka kuin takavuosien terveyskeskus. Hoito saadaan alkuun heti, sitä jatketaan kuljetettaessa, ja ambulanssi ohittaa sujuvasti pienet terveysasemat kiitäessään kohti keskussairaalaa.
Siispä pikkukuntien terveysasemilla ei tarvita enää lääkärin hätäpäivystystä edes virka-aikana ja lääkäreitä tarvitaan vähemmän. Koska terveyskeskuksissa ei enää hoideta vaikeasti sairastuneita, myös sairaanhoitajia tarvitaan vähemmän.
Hoidon kannalta uusi tilanne on parannus nykyiseen. Terveyskeskuksen lääkärin tehtäväksi jää jatkaa keskussairaalassa aloitettuja hoitoja. Koska hoidot kehittyvät, lääkärin on pakko käydä välillä opissa keskussairaalassa. Terveyskeskuksista muodostuu automaattisesti keskussairaalan etäpäätteitä -- myös hallinnollisesti, jolloin työvoima voidaan jakaa oikein eri taajamien kesken. Jotta myös hoito- ja hoivapaikkojen lukumäärät ja hoidon taso olisivat maakunnassa kaikille tasapuoliset, vanhus- ja vammaishuollon koordinoi keskitetysti maakunta tai keskussairaala.
Viisainta onkin yhdistää maakunta ja keskussairaala vaikkapa "keskunnaksi". Ja luontevaa on, että tämä "keskunta" päättää myös, minkä tasoisina hoitopaikkoina pidetään pikkusairaalat Kuusamo, Oulaskangas ja Raahe, ehkäpä Kajaanikin.
Siis Kainuun malli. Hiukan laajennettuna ja nykyaikaistettuna. Taloudelliselta vaikuttavuudeltaan moninkerroin merkittävämpi kuin kaavailtu kuntarajarukkaus.
STT:n pikku-uutisessa (Kaleva lauantai 11.2. sivu 11: Oulu on yksi kansantalouden vetureista) viitataan amerikkalaisen taloustieteen nobelistin Paul Krugmanin kaupunki- ja aluetaloustieteeseen. Sen mukaan yritykset sijoittuvat kaupunkeihin, sinne minne ihmiset kasaantuvat.
Sosiaali- ja terveydenhuollon hallittu kokoaminen yhteen vaikkapa tässä kuvatulla tavalla parantaa hoitoa ja hoivaa, mutta säilyttää järkevät lähipalvelut. Jos taas kuntauudistuksen myötä kuntakeskus lakkaa olemasta kuntakeskus, se on taajamalle imagotappio.
Krugmanin tiedettä soveltaen sinne ei enää sijoitu yhtään uutta yritystä. Seurauksena on työttömyys, sitten työikäisen väestön lisääntyvä poismuutto, työvoimapula sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluissa ja sen seurauksena lopulta ikääntyvän väestön muutto keskuskaupunkeihin. Heidän uusi asuttamisensa ja heidän hoivapalvelujensa rakentaminen maksaa, ja kuntauudistuksen tuomia säästöjä saamme odottaa ainakin seuraavat neljä vuosikymmentä.
Kirjoittaja on Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri.