Talouspolitiikan kaksi tärkeintä lohkoa ovat rahapolitiikka ja finanssipolitiikka. Finanssipolitiikassa vaikutetaan julkisen vallan, yleensä valtion tuloihin ja menoihin. Rahapolitiikassa vaikutetaan korkoihin ja valuuttaan.
Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen maailma on ollut poikkeuksellisessa tilanteessa. Kun etenkin euroalueella finanssipolitiikassa on jouduttu keskittymään alijäämien tasapainottamiseen, aktiivisen talouspolitiikan tekemisen vastuu on siirtynyt rahapolitiikalle eli keskuspankeille. Rahapolitiikasta on tullut erittäin elvyttävää ja keinovalikoimaltaan poikkeuksellista. Kansalaiset näkevät tämän konkreettisesti ennätyksellisen alhaisista koroista. Myös muut toimenpiteet ovat olleet isoja ja poikkeuksellisia.
Useassa maassa keskuspankin ohjauskorot ovat negatiiviset. Näin on tapahtunut euroalueella, Japanissa, Ruotsissa, Tanskassa ja Sveitsissä.
Tämä on hyvin poikkeuksellinen tilanne. Aikaisemmin korot ovat olleet negatiivisia vain hyvin lyhyen aikaa ja poikkeustilanteessa.
Kotitalouksia korkojen negatiivisuus ei yleensä vielä koske, mutta esimerkiksi Suomessa suurille yrityksille ja isoille instituutiosijoittajille talletuskorot ovat negatiivisia. Käytännössä siis yritykset ja sijoittajat maksavat pankeille, jotta saavat tallettaa rahansa.
Tilanne velan ottajille on päinvastainen. Käytännössä parhaimmat euroalueen valtiot saavat maksun siitä, että ottavat lisää lainaa.
Toinen poikkeuksellinen toimenpide keskuspankkien osalta on ollut hyvin aktiivinen arvopapereiden osto. Kun korot ovat jo nollassa, lisätoimenpiteitä on suoritettu näillä ostoilla. Käytännössä tämä on näkynyt keskuspankkien taseiden voimakkaana kasvuna.
Erityismurheena etenkin euroalueella on ollut alhainen inflaatio. EKP:n inflaatiotavoite on kaksi prosentti. Tätä ei kuitenkaan ole viime vuosina saavutettu, vaan kuluttajahintojen nousuvauhti on hyvin lähellä nollaa. Pelkona on Japanissa koettu pitkä alhaisen kasvun ja inflaation jakso.
Kannattaa huomata, että inflaatiosuhteen ongelma on kääntynyt 70- ja 80-luvun liian korkeasta inflaatiosta liian alhaiseksi inflaatioksi.
Keskuspankit ovat joutuneet kasvun ja inflaation takuumiehiksi. Kansalaisten kannalta on todennäköisesti hyvä, että edes yksi talouspolitiikan lohko taistelee kasvun puolesta. Samalla keskuspankit ovat joutuneet hyvin riskialttiille polulle. Emme vielä tiedä, onnistuvatko keskuspankit ja mitä kaikkea poikkeuksellista rahapolitiikasta seuraa.
EKP ilmoitti viimeksi maaliskuussa entistä suuremmista arvopaperiostoista ja muista toimenpiteistä. Mittakaava toimenpiteissä on erittäin suuri. Tästä saa hyvän esimerkin katsomalla lukuja Suomen näkökulmasta.
Tuoreimman ilmoituksen mukaan EKP on ostamassa arvopapereita 80 miljardilla eurolla kuukaudessa. Tämä tarkoittaa 960 miljardia euroa vuodessa.
Suomen osuus EKP:n pääomasta on laskennallisesti vajaat kaksi prosenttia. Suomalaisia arvopapereita voitaisiin ostaa vuosittain tällä osuudella noin 18 miljardilla eurolla. Ostot hajautuvat valtion velkaan, yritysten hyvälaatuisiin lainapapereihin ja muihin korkosijoituksiin.
Jos oletamme yksinkertaisuuden vuoksi, että ostot menisivät pelkästään Suomen valtion joukkovelkakirjalainoihin, tämä tarkoittaisi viidessä vuodessa 90 miljardia euroa. Tämä tarkoittaisi, että periaatteessa EKP ja Suomen Pankki ostaisivat lähes koko nykyisen Suomen valtion velan.
Käytännössä Suomen Pankki tuskin ostanee kaikkea valtion velkaa pois markkinoilta, mutta paljon se ostaa. Alkuvuonna keskuspankki on ostanut enemmän valtion velkapapereita, kuin valtio on nettomääräisesti myynyt markkinoille.
Onko tämä EU:ssa kiellettyä valtion rahoitusta? Ei ihan täysin, mutta lähellä ollaan. Tällä hetkellä usean valtion velan korko on nolla ja velkaa siirtyy nopeasti keskuspankin haltuun.
Tilanne koetaan taloudellisesti niin vaikeaksi, että ekonomistit ovat jo alkaneet keskustella mahdollisesti seuraavasta laajennuksesta.
Keskustelu koskee niin sanottua helikopterirahaa. Voisiko keskuspankki jotenkin elvyttää suoraan taloutta niin, että kuluttajat saisivat suoraan itse rahaa? Käytännössä tämä voisi tarkoittaa sitä, että valtion velka siirtyy keskuspankille eikä velkaa tarvitsisi maksaa takaisin koskaan. Keskuspankki rahoittaisi näin pysyvästi valtion lisämenot, jotka rahat päätyisivät puolestaan kuluttajille.
Keskustelun mukaisia toimenpiteitä tuskin nähdään lähiaikoina. Jo tehdyt toimenpiteet ja keskustelu kertovat kuitenkin talouspolitiikan ilmeisestä epäsuhteesta. Politiikan teon vastuu ei voi olla vain keskuspankeilla, jotka ajautuvat entistä rajumpiin ja poikkeuksellisimpiin toimenpiteisiin. Samalla kun valtio miettivät yhden euron säästöjä, keskuspankit joutuvat miettimään sadan euron elvytystä. Kokonaisuus ei ole nyt tasapainoinen.
Risto Murto on työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja.
Kolumni