Työuria on pidennettävä, koska takana väijyy uhkaava työvoimapula, vaikka nuoria työnhakijoita kortistot ovat pullollaan. Työttömät vain ovat joko vääränlaisia tai asuvat ihan väärässä paikassa.
Siispä katseet on käännetty opiskelijoihin, jotka näyttävät Suomessa aloittavan opintonsa epämääräisten välivuosien jälkeen vasta silloin, kun Amerikassa opinnot jo päätetään.
Viivästyneen alun jälkeen Suomessa kuitenkin viihdytään opintojen parissa kauan, eli samaan tapaan kuin Saksassa valmistutaan kolmenkympin korvissa.
Samanaikaisesti pitäisi kerätä työkokemusta, valmistua lyhyessä ajassa ja pitää huolta elinikäisestä oppimisesta.
Syntipukiksi on löydetty opiskelijoiden työssäkäynti opintojen aikana, opintotuen pienuus ja jopa se, että koulutus Suomessa on maksutonta. On edullista olla opiskelijan statuksella, sillä samanlaisia alennuksia on odotettavissa vasta eläkkeelle siirtymisen jälkeen.
Järjestelmässä on ilmiselviä pullonkauloja, joista yksi liittyy siihen, etteivät nekään, jotka haluaisivat aloittaa opintonsa heti koulun päättymisen jälkeen pysty sitä tekemään, vaan vuosi toisensa jälkeen menee pelkkään pyrkimiseen.
Pääsykokeista onkin muodostunut joidenkin alojen koko uran vaikein tentti.
Alun perin ylioppilastutkinto oli nimenomaan tutkinto yliopistoon. Se osoitti, että on mahdollista selviytyä yliopisto-opinnoista.
Pelkän ylioppilas- ja koulutodistuksen perusteella tapahtuva valinta on tällä hetkellä sikäli hankalaa, että on niin monta hyvillä arvosanoilla olevaa halukasta, että kaikki eivät mahdu sisään.
Joissakin maissa karsinta tapahtuu vasta ensimmäisen opiskeluvuoden aikana ja joissakin opinnot saattavat tyssätä vielä aivan loppuvaiheessakin.
Tällaiset järjestelmät, joita on ollut käytössä Ranskassa ja Saksassa, eivät nekään ole kovin opiskelijaystävällisiä, vaikka tausta-ajatuksena olisikin, että jokaisella pitää olla mahdollisuus akateemisiin opintoihin.
Aikaa ja rahaa on kulunut ja lopputuloksena saattaa olla suuri pettymys.
Yliopistot eivät ole vain ammattikouluja, vaikka suoritettuihin tutkintoihin rakentuvat rahoitusmallit saattavat sellaisen kuvan antaakin.
Yliopistoilla on myös kasvatus- ja sivistystehtävänsä, eikä opiskelijoiden työssäkäynti ole välttämättä ristiriidassa tämän tehtävän kanssa, jos työssäkäynti ajoittuu lomakausiin.
Opintoja usein jouduttaa loman ja työn rytmittäminen opintojen kanssa.
Yleensä monenlaista työkokemusta löytyykin.
Kun oikeustieteen opiskelijoilta kysyy, millaisia töitä he ovat tehneet, vastaukseksi usein saa, että kaikenlaista mutta vähän oman alan töitä.
Monesti opiskelijat ovat ujoja kertomaan näistä oman alan ulkopuolisista töistä, vaikka juuri tämä lista on usein mielenkiintoinen. Tulevat juristit ovat olleet esimerkiksi siivoojina Ruotsin laivoilla ja hotelleissa, hanttihommissa rakennuksilla, hautausmailla kesätyöntekijöinä ja tietysti kaikkien mahdollisten kauppojen kassoilla.
Opintojen kuluessa on sitten hakeuduttu harjoittelijoiksi valtionhallintoon tai asianajotoimistoihin eli niihin oman alan hommiin. Tärkeätä tässä prosessissa on elämänkokemuksen kartuttaminen, kyky tarttua toimeen, tulla juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja valmius lähteä liikkeelle.
Ylioppilaskuntien liiton puheenjohtaja Jarno Lappalaisen mukaan 11 prosenttia Suomen työllisistä on opiskelijoita ja 65 prosenttia työssäkäyvistä opiskelijoista toimii asiantuntija- ja johtotehtävissä.
On totta, että jotkut onnistuvat jo opiskeluaikanaan löytämään sellaisen vihreän oksan, etteivät parhaassa tapauksessa opinnot enää houkuttele lainkaan.
Tällaisia esimerkkejähän meiltä löytyy eduskunnasta ja presidenttiehdokkaistakin.
Opintojen loppuunsaattaminen kuitenkin kertoo kyvystä saattaa päätökseen ne tehtävät, jotka itselleen on joskus asettanut, vaikka elämässä usein tapahtuukin kaikenlaista, jotka viivästyttävät opintoja.
Sen vuoksi on aina ilahduttavaa, kun vuosien jälkeen joku kadoksissa ollut opiskelija ilmoittaa, että nyt se gradu vihdoinkin on valmis.
Yhä useammat haluavat nykyään olla Lappalaisen mainitsemia asiantuntijoita. Se on muodikasta.
Kun soitin matkatoimistoon, kohtelias nauhoitus käski minun odottaa hetkisen, koska "kaikki asiantuntijamme ovat nyt juuri varatut".
En kuitenkaan kaivannut asiantuntijaa, vaan ihan vanhanaikaista matkatoimistovirkailijaa, jolta olisin voinut tilata matkan.
Johtotehtävissäkin olevien ohella tarvitaan yhä myös niitä, jotka osaavat tehdä ihan oikeaa työtä, eivätkä pelkästään johtaa. Kaikissa kulttuureissahan johtamista ei pidetä työnä lainkaan.
Kun kysyin kerran Afrikasta kotoisin olevalta kollegaltani, mitä työtä hänen isänsä teki, hän ilmoitti, ettei mitään, koska tämä oli päällikkö ja kyläläiset toivat töittensä tulokset hänelle.
Näin suuria kulttuurien väliset erot ovat - vai ovatko sentään.
professori Lapin yliopistossa.
Kommentoi