Euroopan unioni vaeltaa historiansa synkimmässä alhossa etsien ulospääsyä kriisistä. Kasvua ei näy juuri missään ja velkavuori jatkaa paisumistaan. Julkinen velka eräissä EU:n jäsenvaltioissa on jo kestämättömällä tasolla.
Joissakin maissa tilannetta pahentaa, että valtiontalouden ohella myös kuntatalous on kuralla ja sosiaaliturvarahastojen riittävyys on vaarantunut. Julkinen lainanotto lisääntyy samalla, kun valtioiden luottoluokitukset tippuvat. Vaihtoehtoja on vähän, jos ollenkaan. Kaikki vähäisetkin vaihtoehdot on otettava käyttöön, jotta Euroopalla olisi edes pieni mahdollisuus parempaan huomiseen.
Tilanne on tämä, kun EU pohtii talouspolitiikkansa tulevaisuutta ja sen perussopimuspohjaa.
Talousunionin vahvistaminen on välttämätöntä, jotta talous- ja rahaliitto olisi toimiva ja vakaa. On selvää, että yhteisen rahan ja rahapolitiikan rinnalle tarvitaan aiempaa tiukempia sääntöjä jäsenmaiden julkistalouksien hoidolle. Lisäksi tarvitaan talouspoliittisen koordinaation tehostamista jäsenmaiden kesken. Kurinalainen finanssipolitiikka on edellytys sille, että euroalueen talouskehitys on suotuisaa ja rahoitusolot vakaat.
Nobelisti Joseph Stiglitz lähtee siitä, ettei Euroopan taloudellinen tilanne tällä hetkellä anna mahdollisuutta vyön kiristyksille. Säästöt johtaisivat vain pienempiin kasvulukuihin ja tätä kautta työpaikkojen menetyksiin. Stiglitz toteaa myös, että ekonomistit ovat jo siirtyneet yhteisvaluutan säilymis- ja hajoamiskeskustelusta pohtimaan, miten ja milloin euro lopetetaan.
Stiglitz katsoo asiaa puhtaasti keynesiläisenä ekonomistina eikä ymmärrä EU:n jäsenvaltioiden poliittista sielunmaisemaa. Ensinnäkin euron lakkauttaminen tarkoittaisi eurooppalaisen integraation tavoitteista luopumista. Se olisi kaikille Euroopan maille valtava arvovaltatappio, ja toisaalta arvovaltaakin suurempia tappioita nähtäisiin reaalitaloudessa. Toinen asia, jota ulkopuoliset tarkkailijat kuten Stiglitz eivät usein havaitse, on talouskurikysymyksen perimmäinen olemus.
Talouskurisopimusta tarvitaan vakuuttamaan euroalueen taloudellisesti vahvimmat maat eli Saksa, Alankomaat, Luxemburg ja Suomi. Niiden on saatava takuut, että muut euroalueen jäsenvaltiot lopettavat julkisen velan paisuttamisen heidän piikkiinsä. Tässä mielessä eurovaltioiden keskinäiset suhteet muistuttavat velkojan ja velallisen välistä suhdetta. Sopimus on enemmän poliittinen kuin talouspoliittinen. Moraalikadon poistaminen tai sen merkittävä vähentäminen on sopimuksen kirjoittamattomista säännöistä tärkein. Syy, miksi prosessiin ylipäätään lähdettiin.
Sisältö -- kurinalainen finanssipolitiikka ja euroalueen jäsenmaiden kokonaistaloudellisten kehitysten lähentyminen -- on myös tärkeä finanssimarkkinoille ja niiden välityksellä kansantalouksille. Kuten euroalueen velkakriisi on osoittanut, julkisen talouden ja rahoitusjärjestelmän välillä on usein tiivis kytkentä: julkisen talouden ongelmat voivat heijastua voimakkaasti rahoitusjärjestelmän toimintaan ja päinvastoin. Samoin kokonaistaloudellisen kehityksen ongelmat vaikuttavat yleensä monella tavoin finanssialan toimijoihin.
Koska euroalueella kansalliset rahoitusjärjestelmät ovat kytkeytyneet vahvasti toisiinsa, yksittäisessä jäsenmaassa syntyvä vakava häiriötila voi välittyä nopeasti euroalueelle. Osallistuessamme eurooppalaiseen taloudelliseen päätöksentekoon ja vastuunkantoon emme ole tekemässä tätä kenenkään pakottamana, olosuhteiden uhrina tai pyyteettä. Kyse on Suomen kansallisesta edusta. Haluammeko ottaa vai antautua markkinavoimien armoille?
Aika on vähissä. Päätökset uudesta hallitusten välisestä sopimuksesta on tehtävä nopeasti, sillä euroalueen julkistalouksien velkakriisin kärjistyminen on viime kuukausina heijastunut voimakkaasti monien maiden talouskehitykseen. Se on näkynyt myös kriisiin joutuneiden maiden pankkien ja näitä maita rahoittaneiden ulkomaisten pankkien varainhankinnan vaikeutumisena ja rahoitusmarkkinoiden toiminnan heikentymisenä. Monet keski- ja eteläeurooppalaiset pankit ovat joutuneet turvautumaan Euroopan keskuspankin tarjoamaan rahoitukseen, kun niiden oma rahoitus on ehtynyt. Samalla ongelmapankkien luotonantokyky on heikentynyt. Se uhkaa entisestään heikentää talouskasvua pankkien kotimaissa.
Suomen finanssialan tilanne poikkeaa ratkaisevasti muusta Euroopasta. Euroalueen kriisistä huolimatta pankkien ja muiden rahoitusalan toimijoiden tilanne on säilynyt hyvänä. Hyvän vakavaraisuutensa ja kriisimaiden valtionpapereihin tehtyjen sijoitusten vähäisyyden vuoksi Suomen pankkisektori on nyt houkutteleva kohde sijoittajille. Pankit ovatkin kyenneet hankkimaan tarvitsemansa määrän rahoitusta markkinoilta. Samalla niiden luotonanto yrityksille ja kotitalouksille on jatkanut kasvuaan. Asuntolaina on euroalueen edullisinta ja yrityslainojen korotkin edullisimpien joukossa.
Toimintaympäristö on hyvin haastava talousnäkymien heikentymisen ja euroalueen rahoitusmarkkinoiden toimintaongelmien vuoksi. Euroalueen kriisin edelleen syvetessä, on riski, että se alkaa vaikuttaa aiempaa selvemmin Suomen pankkisektorin ja muiden kotimaisten rahoitusalan toimijoiden kykyyn tarjota rahoitusta yrityksille ja kotitalouksille. On tärkeää edistyä nopeasti kriisin hoidossa. On myös tärkeää vahvistaa luottamusta julkisen talouden hoitoon euroalueella sekä parantaa talous- ja rahaunionin toimintakykyä.
Kirjoittaja on Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja.