Niin Rovaniemelle kuin Savitaipaleellekin haluttaisiin korkea maamerkki, jotta ohi ajaviltakaan ei jäisi huomaamatta, että kyllä täälläkin asutaan oikein suuren maailman tyyliin eikä missään pusikoissa.
Helsinki sentään on halunnut varjella historiallista keskustaansa ja sen silhuettia. Niinpä laivalla kaupunkiin saapuvat edelleen ensiksi näkisivät Venäjän vallan aikaiset kirkot, rakennukset ja kauppatorin.
Tämä onkin maiseman puolesta kaunein tapa saapua Helsinkiin. Laidoilla kalasatamassa, Jätkäsaaressa ja Pasilassa sen sijaan saisi rakentaa vaikka pilvenpiirtäjiä.
Arkkitehdit, kuten muutkin ammattilaiset ovat aina olleet oman aikansa lapsia.
Kun Euroopassa oli vallalla gotiikka, kirkot ja kartanot rakennettiin tähän tyyliin ja jos tyylinä oli empire niin tehtiin sitten empirerakennuksia
Tyylisuunnat eivät kuitenkaan olleet maailmanlaajuisia paitsi siirtomaissa, johon ranskalaiset, britit ja espanjalaiset toivat omat tyylinsä. Kiina pysyi kiinalaisena ja Japani japanilaisena.
Tällä hetkellä on toisin. Ympäri maailmaa rakennetaan samanlaisia korkeita, lasisia betonirakennuksia. Kun viiden tähden hotellissa illalla katselee CNN:n tai BBC:n uutisia, täytyy aamulla hieraista silmiään ja yrittää muistaa, ollaanko nyt Tokiossa, New Yorkissa, Kapkaupungissa vai missä.
Pilvenpiirtäjäinnostuksessaan suomalaiset tulevat onneksi reippaasti jälkiju/
nassa.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen jopa virolaiset ryhtyivät innolla rakentamaan Tallinnan keskustaan omaa pikku Manhattaniaan puhumattakaan Kiinasta, jossa vanhasta kiinalaisesta elämänmuodosta kaupungeissa muistuttavat enää lähinnä muutamat temppelit.
Pienissä taloissa pienten kujien varrella monia sukupolvia asuneet kiinalaiset on siirretty uusiin kerrostaloihin tai jopa uusiin kaupunkeihin sen kummempia muuttohaluja kysymättä.
Pitkistä sodista kärsinyt Vietnamkin on päässyt pilvenpiirtäjien imuun. Vanhasta Saigonista ei tässä nykyisessä Ho Chi Minhin kaupungissa ole jäljellä kuin muutama Ranskan vallan aikuinen kirkko ja kaunis pääposti, jotka ovat jääneet ympärillä kohoavien korkeiden rakennusten puristuksiin.
Niiden näköalatasanteilta voi sitten ihailla paitsi ympäröivää maisemaa myös Cuccin ja Versacen mainoksia.
Markkinat on avattu kansainvälisille yrityksille, mutta kymmenmiljoonaisen kaupungin joukkoliikenne on kommunistiselta puolueelta jäänyt täysin järjestämättä.
Miljoonat mopot ja polkupyörät vyöryvät uusien rakennusten välissä. Jalankulkijat on yksinkertaisesti unohdettu. Eiväthän nämä uudet yritysjohtajat juuri jalan kuljekaan, vaan ajavat uusilla länsiautoilla tai käyttävät taksia.
Ihmiset kuulema näkevät lapsuutensa maiseman kauniina ja kaipaavat sitä. Tämän vuoksi mieltymyksetkin saattavat olla kovin erilaisia. Suomenruotsalaisen äidin ohittaessa Helsingissä Kiasmaa poikansa kanssa äiti sanoi rakennuksen olevan "ful" eli ruman, kun taas pojalle se oli "kul" eli ihan passeli.
Suomalainen nuori olisi saattanut sanoa, että Kiasma on ihan siisti. Nykytaiteen museo ei kuulunut äidin lapsuuden maisemaan, mutta oli jo luonnollinen osa pojan kaupunkikuvaa.
Erilaisiin mieltymyksiin törmäsi aikanaan myös kuvanveistäjä Eila Hiltunen Amerikassa kertoessaan omistavansa tornimaisen linnan Italiassa. Odotusten vastaisesti tämä ei tehnytkään vaikutusta kuulijaan, vaan tämä ilmoitti haluavansa ennemmin omistaa yksiön New Yorkin 5. Avenuella kuin mitään linnantapaista vanhassa Euroopassa.
Suurin osa suomalaisista on kasvanut maalla, omakotitaloissa tai tavallisissa, suhteellisen matalissa kaupunkitaloissa. Sellaisiin usein kaivataan takaisin.
Niinpä minäkin kävin katsomassa sitä myynnissä ollutta rintamamiestaloa, jossa elin lapsuuteni ja nuoruuteni. Talossa ei ollut mitään vikaa, hyvin pidetty ja uudistettu, mutta voi sitä ympäristöä.
Suuret tontit, jossa omena- ja kirsikkapuut kukkivat keväisin, oli pilkottu vähintään kahtia, ja rakennettu täyteen mitä hulppeampia omakotitaloja. Tonttimaalle oli tullut arvoa ja muotiin oli tullut tiivis rakentaminen. Sen seurauksena saattoi sitten katsoa vaikka naapurin keittiöön omastaan.
Kaupunginosaa kutsutaan myynti-ilmoituksissa nykyään arvostetuksi asuinalueeksi. Ei ollut enää minun makuuni, mutta saattaahan siellä varttua uusi sukupolvi, joka ei enää muistele kukkivia omenapuita.
Maisema, myös kaupunki sellainen, on osa kulttuuria, elettyä elämää ja muistoja ajasta, jossa Kjell Westötä lainaten kuljimme kerran. Sen vuoksi jokaisella on myös puolustettavaa ja oma Not In My Back Yard eli Ei minun takapihalleni -luettelonsa. Minun Nimby -luettelon mukaisesti maisemaani ei rakenneta pilvenpiirtäjiä.
On siinä listassa muutakin, mutta jotta kovin monen joulumieli ei joutuisi koetukselle, puhutaan siitä vasta joulun jälkeen.
Kommentoi