Mainos

Euroopan unioni ei ole ikuinen

Vieras  15.5.2012 | Piia-Noora Kauppi Muuta tekstin kokoa -+

Viime viikolla juhlittiin jälleen Eurooppa-päivää – jos poikkeuksellisen laimeaa tunnelmaa nyt voi juhlinnaksi kutsua. Edes maan pääkaupungissa Kampintorin juhlateltoilla ei hevin olisi uskonut, että Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva mittasi tänä keväänä Suomen EU-jäsenyydelle ennätyskorkean kannatuksen. Tänä päivänä unionin jäsenyyteen myönteisesti suhtautuvia suomalaisia on 55 prosenttia kansasta. Wau. Vai pitäisikö ehkä sanoa korkeintaan suomalaisittain Vau.

Yhteisen olemassaolon sietämätön kurjuus on eittämättä viime aikoina näyttänyt eurooppalaisille nurjia puoliaan. Eurooppa tuntuu hukanneen taloudellisen hyvinvoinnin perusreseptin. Vaikka talouden paineet osin johtuvat mantereen ulkopuolisista tekijöistä, paljon on myös eurooppalaisten omissa käsissä. Avoimena talousalueena EU kärsii, kun muun maailman kysyntä syystä tai toisesta seisahtuu. Meidän ongelmamme on, ettei talous kykene nopeasti sopeutumaan tällaiseen tilanteeseen. Jatkamme liian pitkään ikään kuin maailma olisi edelleen ennallaan. EU:ssa mikään ei ole niin vaikeaa kuin muuttaa status quota.

Viime vuosien haastavat ajat ovat saaneet piintyneenkin Eurooppa-ihmisen uskomaan, että komission puheenjohtaja Jacques Delors oli sittenkin oikeassa todetessaan aikoinaan, ettei Eurooppaa – tarkemmin sanottuna eurooppalaisia sisämarkkinoita – voi rakastaa.

Eipä silti. Järkevän ihmisen ei tulekaan rakastua mihinkään ihmisten luomaan poliittiseen rakennelmaan. Kaikki inhimillinen on aina epätäydellistä. Mutta luulisi, että varsinkin sellaiset yksilöt ja heistä koostuvat kansakunnat, jotka ovat kaikilla mittareilla saaneet yhdentymisestä enemmän kuin moni muu voi edes uneksia, osaisivat unionia arvostaa. Millainen Suomi ja koko mantereemme olisikaan ilman kaikkea sitä arjen hyvää, mitä EU on tuonut mukanaan? Enkä puhu ainoastaan normilistasta eurooppalaisen integraation hedelmiä; rauhaa, vakautta, vaurautta ja niin edespäin. Euroopan unioni on saavuttanut niin monta muutakin tärkeää asiaa.

Euroopan unionin olemassaolo ja tulevaisuuden menestys ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Koko unionin poliittinen järjestelmä natisee liitoksissaan.

EU ei ole tällä hetkellä vain julkisten talouksien kriisissä. Kriisi on myös poliittinen ja ennen kaikkea suurin ongelma on kasvunäkymien totaalinen puute. Kilpailukyky on viimeisen kymmenen vuotta tasaisesti heikentynyt suhteessa kilpailijoihin. EU:n poliittisen integraation näkyvin symboli, euro, on vaarassa kaatua. Talousmahdin romahtaessa myös poliittisesta mahdista olisi jäljellä vain rippeet. Päätöksenteon ongelmien, talouskriisin, sisäänpäin kääntyneisyyden ja epäyhtenäisyyden vuoksi EU on menettänyt ulkoista uskottavuuttaan ja vaikutusvaltaansa. USA katsoo niin talous- kuin turvallisuuspolitiikassaan nyt Tyynenmeren suuntaan, ei enää Atlantille. Euroopan unionista on nopeasti tulossa maapallon takamaa, auringonlaskun manner.

Mitä meidän olisi tehtävä, jos haluamme estää tämän kehityksen? Muistan aina erään Euroopan kansanpuolueen kokouksen Berliinissä, jonka juhlapuhujana oli Saksan entinen liittokansleri Helmut Kohl. Kohlin ”poliittinen testamentti” eurooppalaiselle nuorelle sukupolvelle, jota itsekin tuohon aikaan edustin, oli pysäyttävä. ”Euroopan rakentaminen ei ole ollut helppoa. Se on vaatinut työtä, työtä ja vielä enemmän työtä. EU ei ole olemassa ilman jatkuvaa ponnistelua yhteisen hyvän eteen.”

Tällaista ponnistelua on myös se, ettemme perustele erilaisia rajat ylittäviä tukitoimenpiteitä ainoastaan puhtain kansallisin intressein. Vaikka yhteiset aloitteet heikoimpien auttamiseksi ovat myös suomalaisten kannalta mielekkäitä ja järkeviä, niin näin ei edes tarvitsisi olla toimenpiteiden oikeutukseksi. Kun hätä on suurin, eurooppalaisen ei pidä olla toiselle eurooppalaiselle vihollinen.

Hänen tulisi olla suurin ystävä – taloudellisesta tai poliittisesta kohtalonyhteydestä riippumatta.

Muuten myönnämme, että olemme täydellisen kykenemättömiä ymmärtämään sitä inhimillistä hätää, mitä osa eurooppalaisista tänä päivänä kokee arjessaan. On mielenkiintoista, että juuri populistisilla puolueilla, jotka kokevat olevansa köyhän kansan asialla, on kaikkein vähiten ymmärrystä todellisten köyhien asialle. Tällaisen rajoille pysähtyvän aatteellisuuden perimmäiset tarkoitusperät on syytä kyseenalaistaa. Vaikeat ajat eivät saisi ajaa meitä käpertymään oman navan tuijottamiseen. Huominen – kuten historia niin usein on osoittanut – on usein häilyvä. Auttajista saattaa tulla autettavia silmän räpäyksessä.

Euroopan unioni ei ole täydellinen. Epätäydellisenäkin se on kuitenkin pelastamisen arvoinen. Ainakin niin kauan, kun meillä ei ole pohdittua ja toteuttamiskelpoista vaihtoehtoa, mitä pitäisi luoda tilalle. Mantereemme tarvitsee joka tapauksessa poliittisen järjestelmän, joka voi riittävän nopeasti reagoida muuttuvaan toimintaympäristöömme ja tehdä jatkossakin ratkaisuja kansanvaltaisesti.

Eurooppaa on kuitenkin johdettava edestä. Kansalliset poliittiset johtajat ovat itsekkäistä ja kapeakatseisista syistä johtaneet kansalaisia harhaan luomalla vääriä mielikuvia byrokraattisesta ja epädemokraattisesta unionista, jonka toimintaa kansalaisilla on mahdotonta kontrolloida. On kuitenkin täysin mahdollista rakentaa ylikansallinen, läpinäkyvä ja hallittu demokratia. Jos se ei ole EU, mikä se on?

Kirjoittaja on Finassialan Keskusliiton toimitusjohtaja.

Lähetä kuva, video tai juttuvinkki viestinä puhelimellasi numeroon 13222 tai käytä lomaketta.

Mainos
Ads by Google

Kommentit

2/2 kommenttia

Kansalainen
15. toukokuuta 2012 kello 22.41.30

Piia-Noora Kauppi, kiitos selkeästä pohdinnasta! Miettimistä todella on, ja sääliksi käy vastuun kantajia vaikeiden ratkaisujen edessä.


Ville
15. toukokuuta 2012 kello 22.09.52

EU:ta ei ole kyllä perustettu heikompien auttamiseksi vaan se on rahan ja vallan liitto ja siksi rajat on oltava auki, että saadaan halpaa työvoimaa ja myös yrityksien on helppo siirtyä halvan työvoiman ja verotuksen maihin. Unionin ongelma on ylhäältä saneltu pakko avioliitto joka on epäonnistunut ja silti sitä yritetään vielä laajentaa.


Mainos
Mainos
Mainos
Uusimmat » | Vieras Down Up
Pääuutiset
Mainos
stats-image
Takaisin ylös