Vieras

Mainos

Aunen pienistä töppösistä Einon suuriin saappaisiin

Vieras 10.10.2017 12:00
Marja Tuominen

Lapin maakuntamuseon vitriinissä on esillä pari pieniä nahkakenkiä. Ne kuuluivat aikoinaan Aune Irja Annikki Hakaselle, joka syntyi maaliskuussa 1911 ja kuoli epidemiana levinneeseen tulirokkoon uudenvuoden päivänä 1917.

Tästä alkaa kertomus ”Sata esinettä, sata kuvaa – Vuosisata Lapin maakuntamuseon kokoelmissa”. Näyttely on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlintaa mutta tekee samalla kunniaa tavallisten ihmisten ja arjen historialle. Rovaniemeläiset ovat koko näyttelyn rakentamisen ajan voineet vaikuttaa sen välittämiin historiatulkintoihin.

Vähän ennen kuudetta syntymäpäiväänsä menehtyneen Aunen perhe, erityisesti isä Vilho Hakanen, on jättänyt omat jälkensä Rovaniemen kunnallishistoriaan, mutta myös Ainon pikku töppöset ja hänen valokuviin ikuistettu vakava ilmeensä puhuttelevat katsojaa: minäkin olen osa yhteistä historiaamme, minäkin olin täällä.

Samalla Aunen tarina avaa kurkistusaukon itsenäistymisvuotemme mentaaliseen maisemaan – ja vaikkapa lääketieteen historiaan paikallisesti ja globaalisti.

”Mitä ala-asteen viidennellä oleva oppilas voi ymmärtää Ruotsin kuninkaista”, kysyi mieskuoro Huutajien johtaja Petri Sirviö Kalevan kulttuuriosaston kolumnissaan Historian opetus keväällä 2000: ”Kuningas on kärpännahkaviittainen, kruunupäinen äijä, jolla on suomalaisen mustavalkoelokuvan b-sankarin etunimi. Kannattaako niistä puhua?

Mielestäni olisi jokseenkin sama, jos ensimmäisen luokan oppilaille opetettaisiin piin likiarvo seitsemällä desimaalilla tai kirjoittamaan virheettömästi kymmenen alppiruusulajikkeen tieteelliset nimet.” Sirviö ehdotti koulun historian kääntämistä päälaelleen; muinaisuuden sijasta pitäisi lähteä liikkeelle tästä päivästä.

Jonkin verran oli tuon kolumnin ilmestyessä virrannut vettä Laaniskassa sen jälkeen, kun me kansakoulun kolmannella luokalla opettelimme ulkoa kaikki Euroopan laskujoet Perämeren pohjukasta itäiselle Välimerelle. Ja Vanhan testamentin suuret ja pienet profeetat. Kyllähän ne opittiin, mutta käsitys niiden yhteydestä omaan lapsenelämäämme jäi tyystin hämäräksi. Toki herbaarioon prässättyjen kasvien tieteelliset nimetkin piti oppikoulun suullisessa kuulustelussa osata ulkoa.

Kansakoulussa historiaa ei opetettu, sen sijaan oli oppiaine nimeltä ympäristöoppi ja askartelu. Jälkikäteen arvioiden ympäristöoppia voisi kutsua eräänlaiseksi lähihistorian esiopetukseksi.

Fyysisesti kovin kauaksi Teuvo Pakkalan kansakoulusta eivät ympäristöopin ekskursiomme kuitenkaan ulottuneet. Muistan erityisesti maanpetturuudesta tuomitun Taavetti Lukkarisen hirttopuun ja elinikäisen korkeanpaikan kammon herättäneen Intiön vesitornin. Mutta olihan sekin jotain, kun pääsimme ulos koululuokasta ja heräsi jonkinlainen aavistus oman kotiseudun historian hämäryydestä. Edes siitä.

Oppikoulussa emme suinkaan aloittaneet Ruotsin kuninkaista vaan antiikin jumalista. Silloinkin olisi ollut mukava tietää, mitä tekemistä heillä oli oman elämämme kanssa.

Taisin kirjoittaa ensimmäisen historiatutkielmani – tai artikkelini – kansakoulun yläluokilla. Tehtävänä oli kotiaine omasta kodista löytyvästä ja itselle tärkeästä esineestä. Valitsin äidinäitini isän serkun Jeana Wirkkulan umpipuisen, vihreäksi maalatun hatturasian. Myöhemmin kuulin serkuilta ja kavereilta, että kotiaine oli tietämättäni julkaistu minulle tuntemattomassa lastenlehdessä.

Saanaksi kutsuttu Jeana Wirkkula oli ensin Hailuodossa ja sitten pitkään Iissä kirkkoherrana toimineen rovasti Eino Wirkkulan isän sisar ja sittemmin veljenpoikansa taloudenhoitajatar, pappilanfröökynä. Mummini peri Saanan säätyläistaustasta kielivän hatturasian, sitten äitini ja minä myöhemmin. Kotiainetta kirjoittaessani kuulin, että mummilassa hatturasiassa oli säilytetty joulukuusenkoristeita. Lapsuudenkodissani siellä olivat parsittavat sukat ja parsinlangat. Silloin todellakin sukkia vielä parsittiin.

Nyt omassa kodissani säilytämme hatturasiassa jälleen joulukuusenkoristeita – sotia edeltäneeltä ajalta. Niiden lippunauhoista lapsenlapseni ovat oppineet tunnistamaan valtioita, joita heidän syntyessään ei enää ollut olemassakaan. Saana-fröökynän hatturasian tarina on paljon pitempi kuin itsenäisen Suomen historia mutta osa sitäkin – ja äitini suvun naisten historiaa.

Lapin maakuntamuseon näyttelyn uusimpiin lahjoituksiin kuuluvat vuonna 1913 syntyneen ja 2016 edesmenneen kirvesmiehen Eino Sokeron työkalupakki ja työmiehen saappaat. Aunen elämä jäi lyhyeksi; Eino sai pitkään olla rakentamassa itsenäistä Suomea ja sodanjälkeistä Lappia. Aunen pienet töppöset ja Einon suuret saappaat koskettavat herkällä ja vertauskuvallisella tavalla suhdettamme menneisyyden arkeen – ja tulevaan.

Marja Tuominen on kulttuurihistorian professori Lapin yliopistossa.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Koillismaalla ja seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi, Salla, Sodankylä, Pelkosenniemi ja Savukoski lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi sunnuntaina aamupäivällä Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Merja Kyllönen ylivoimainen !

340 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

natovaalit

Paavon valinta johtaa YYA-sopimukseen. Lue lisää...
Muttas

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

20.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image