Ydinsukellusveneen uppoaminen jälleen Barentsinmeren pohjaan kertoo paljon Venäjän laivaston ja yleensä armeijan aineellisesta ja moraalisesta tilasta.
Runsaat kolme vuotta sitten upposi ydinsukellusvene Kursk Barentsinmerellä Murmanskin edustalla. Kyseessä oli Venäjän Pohjoisen laivaston ylpeys, modernina pidetty alus, joka vei mennessään yli sata merisotilasta. Kurskin tuho oli Venäjällä valtava, maan johtoa ravistellut järkytys.
Olosuhteet lauantain uudessa onnettomuudessa Barentsinmerellä olivat tyystin erilaiset. Meren pohjaan painui purettavaksi menossa ollut, hinauksessa kuljetettu alus nimeltä K-159, joka käytännössä oli 40 vuotta vanha romukasa - mutta romukasa, jonka sisällä yhä on kaksi ydinreaktoria ja jonka mukana upposi yhdeksän ihmistä.
Tapahtunut olisi ollut täysin estettävissä. Puolustusministeri Sergei Ivanov tiivisti asian poikkeuksellisen suorasanaisesti: on taas turvauduttu vanhaan venäläiseen tapaan, jossa luotetaan tuuriin ja toivotaan, että kaikki menee lopulta hyvin. Ei mennyt, sillä alusta hinattiin halki pohjoisten merien syysmyrskyn ja kyydissä oli miehistöä vastoin kaikkia turvallisuusmääräyksiä.
K-159 makaa nyt yli 200 metrin syvyydessä. Veneen mahdollinen nosto on kallis ja vaikea urakka. Säteilyriski riippuu paljon siitä, mitä reaktoreille upotessa tapahtui. Ruosteinen alus tuo paineessa huonosti suojaa.
Sinänsä pohjassa makaavat ydinreaktorit eivät näillä vesillä ole uutta. Ympäristöjärjestö Bellonan laskujen mukaan vuosien saatossa neuvostoaikana on 13 reaktoria tietoisesti upotettu mereen, kuten paljon muutakin ydinjätettä.
Tämä holtittomuus ei toistaiseksi ole päässyt juuri saastuttamaan pohjoisia meriä. Useat mittaukset osoittavat, että Itämeren säteilytaso on Barentsinmerta korkeampi ja että suurin yksittäinen radioaktiivisen saasteen lähde pohjoisessa on merivirtojen myötä Sellafieldin jälleenkäsittelylaitos Britanniassa.
On kuitenkin vain ajan kysymys, milloin Luoteis-Venäjällä sattuu jokin tuntuva ydinvahinko. On laskettu, että maan satamissa makaa lähes 130 käytöstä poistettua sukellusvenettä odottamassa romutusta. Kuolan niemimaa on maailman tihein ydinreaktorien keskittymä. Tshernobylin kaltainen suuren mittaluokan onnettomuus on mahdollinen vain Kuolan ydinvoimalassa, mutta pienempikin turma voi saada alueellisesti pahaa jälkeä aikaan.
Ydinsukellusveneiden purku on sekä työlästä että kallista. Venäjä rahoittaa itse tätä työtä, ja myös kansainvälisen rahoituksen puitteet saatiin vihdoin tänä vuonna neuvotelluksi kuntoon. Silti edessä on yhä valtava urakka, jota ei yhtään helpota se, jos asennoituminen turvamääräyksiin on nyt nähtyä hällä väliä -luokkaa. Lisäksi näyttää siltä, että koko K-159:n siirtelyoperaation taustalla saattoi olla Pohjoisen laivaston halu saada purku-urakka ja siihen liittyvät varat omalle telakalleen sen sijaan, että olisi käytetty lähempänä olevia mutta muiden organisaatioiden omistamia laitoksia.
Tämän kesän aikana Venäjällä on tapahtunut poikkeuksellisen paljon epäselviä helikopterionnettomuuksia, viimeksi Kamtshatkassa. Usein tapausten takaa löytyy eriasteisia laiminlyöntejä, varain puutetta ja silkkaa piittaamattomuutta. Tällaisen myös puolustusministeri Ivanovin kuvaaman asenteen tuomat riskit moninkertaistuvat, kun toimitaan ydinkäyttöisten laitteiden kanssa. Venäjän pohjoisen laivaston otteet tuntuvat huolestuttavilta.