Puolustusministeri Stefan Wallinin (r.) saama höykytys Puolustusvoimien rakenneuudistuksiin liittyvistä päätöksistä on saanut myös huvittavia piirteitä. Wallinin ”poliittinen ohjaus” on tullut tuomituksi oppositiossa, erityisesti perussuomalaisten piirissä.
Vaikka ministerin menettelystä kiistatta löytyy kosolti kritisoitavaa, Suomessa nyt sentään poliittisesti valitun valtioneuvoston jäsenen oikeuksiin ja suorastaan velvollisuuksiin kuuluvat poliittiset linjaukset. Ovatko ne oikeita ja riittävästi perusteltuja, on sitten jo kokonaan toinen kysymys.
Perussuomalaisille varuskunnista ja Puolustusvoimista käytävä keskustelu on rankimman puoleinen oppitunti reaalipolitiikasta. Puolue jättäytyi tukevasta vaalimenestyksestä huolimatta hallituksen ulkopuolelle. Vakuuttavasti on todisteltu, että perussuomalaisia suorastaan houkuteltiin ministereiksi. Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen Eurooppa-politiikka ei kuitenkaan kelvannut.
Perussuomalaisilta pääsi vaalimenestyksen ja räiskyvän julkisuuden oloissa unohtumaan, että maailmassa on muitakin poliittisia kysymyksiä kuin EU tai euro. Jos Timo Soini olisi hyväksynyt hallitusyhteistyöhön osallistumisen, maassa olisi suurella todennäköisyydellä perussuomalainen puolustusministeri. Ja edelleen hyvin suurella todennäköisyydellä tuo ministeri olisi Jussi Niinistö.
Politiikka on vallankäyttöä. Perussuomalaiset pitivät kiinni ihanteistaan Eurooppa-kysymysten äärellä, mutta joutuivat samalla luopumaan ansaitun vallan käyttämisestä tukussa muita asioita. Luultavasti varuskuntapäätös näyttäisi perussuomalaisen ministerin jäljiltä aivan toiselta.
Jos valtaa tarjotaan, siihen pitää tarttua.