Vanhuspalveluiden asiakasmaksuissa vallitsee sekamelska, joka vaatii palvelun käyttäjältä tai hänen omaisiltaan perehtymistä ja vertailua.
Osa maksuperusteista pohjautuu valtakunnallisiin asetuksiin, mutta osassa palveluissa hinnoittelu on vapaampaa.
Osa kuntien vanhuksille tarjoamista palveluista on tulosidonnaisia ja osa kiinteähintaisia riippuen siitä, onko kyse säännöllisestä tai tilapäisestä palvelusta.
Käytännöt vielä vaihtelevat kunnittain. Esimerkiksi turvapalveluissa hintapolitiikka vaihtelee Oulun seudulla tulosidonnaisista pelkkiin laitteistomaksuihin.
Voi kysyä, voiko kunnan järjestämä, mutta yksityiseltä ostama palvelu olla tulosidonnainen, jos palvelun voisi hankkia suoraan palveluntarjoajalta.Yksityinen yritys ei markkinataloudessa voi hinnoitella palveluja asiakkaan maksukyvyn mukaan.
Tulosidonnaisten palvelumaksujen ongelmallisuutta korostaa se, että asiakas on jo kertaalleen maksanut palveluistaan veron, mutta joutuu progression kohteeksi toisen kerran.
Tuloperusteista hinnoittelua perustellaan sillä, että kiinteän hinnan takia pienituloinen voisi joutua turvautumaan toimeentulotukeen.
Laitoshoidosta on linjattu, että taksat eivät saa ylittää 85 prosenttia tuloista, vaan asiakkaalle pitää jäädä käyttörahaa. Palveluasumisessa puolestaan asiakas maksaa palveluista ja hinnoittelu on vapaampaa.
Oulussa palvelunohjausyksikössä pyritään kertomaan asiakkaalle parhaiten sopivasta palvelusta. Aina se ei ole yksinkertaista. Kunnissa odotetaan hallitusohjelmassa luvattuja linjauksia maksujen yhdenmukaistamisesta.
Tulosidonnaiset maksut ovat aina poliittisia päätöksiä. Kuitenkin kansalaisia pitäisi kohdella yhdenvertaisesti.