Pääkirjoitukset

Mainos

Työmarkkinat herkässä tilassa

Pääkirjoitukset 3.2.2018 6:00
Pääkirjoitus

Työmarkkinoilla eletään poikkeuksellista tilannetta, sillä lähes puolet suomalaisista työntekijöistä on tällä hetkellä sopimuksettomassa tilassa.

Viikonlopun aikana käydään ratkaisevia neuvotteluja.

Työmarkkinoilla eletään herkkää vaihetta. Tilanne on poikkeuksellinen, sillä lähes puolet suomalaisista työntekijöistä, noin 1,2 miljoonaa, on sopimuksettomassa tilassa. Useiden alojen työehtosopimukset päättyivät keskiviikkona.

Toivottavasti pahimmat lakkohöyryt saatiin puretuiksi perjantaina SAK:n aktiivimallia vastaan suunnatussa laajassa mielenilmauksessa ja työnseisauksissa. Sopimusneuvotteluiden kariutuminen laajalla rintamalla olisi paha takaisku elpyvälle taloudelle.

Mielenilmauspäivän jälkeen on syytä rauhoittua, palata töihin ja istua neuvottelupöytään sopimaan auki olevista työehtosopimuksista. Vaikeiksi osoittautuneissa neuvotteluissa näkymät ovat kuitenkin huolestuttavat. Kuohunnan ja hermopelin sijaan ilmapiiriä pitäisi saada rauhoitetuksi varsinkin kun niin monet sopimusalat ovat auki.

Useat ammattiliitot ovat jo osoittaneet valmiutta ryhtyä painostustoimiin ja työtaisteluihin, mikäli viikonlopuksi sovituissa neuvotteluissa ei päästä eteenpäin. Pahimmillaan tilanteen jumittuminen voi kärjistyä laajaksi lakkokevääksi.

Useilla teollisuusaloilla sopimukseen päästiin jo viime syksynä. Teollisuuden ja vientialojen palkankorotuslinjaa on seurattu muualla silmä kovana pitkän kuivan kauden jälkeen. Työmarkkinoilla on puhuttu Suomen mallista, jossa julkista taloutta ei saisi vaarantaa vientialoja suuremmilla palkankorotusvaatimuksilla.

Nyt avoinna olevilla aloilla ei välttämättä ole kyse pelkästään palkankorotuksista. Viimeksi perjantaina rahoitusalan sovintoehdotus karahti kiville. Pankkialalle on yritetty ajaa nykyistä joustavampia työaikoja. Erityisesti pyrkimys laajentaa viikonlopputyötä on närästänyt työntekijöitä.

Pankkialan kiistoja on soviteltu joulukuusta lähtien ja perjantaina takaiskun jälkeen uudelle sovittelulle ei ole heti edellytyksiä.

Julkisen puolen ja palvelualojen neuvottelutilanne on samoin kireä. Palvelualojen ammattiliitto Pam on jo ilmoittanut ylityökiellosta kiinteistöpalvelualalla. Pamin isojen sopimusalojen ratkaisuja odotetaan ensi viikolla.

Lähi- ja perushoitajaliitto Superin hallitus, sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto ja Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn liittovaltuusto ovat antaneet valtuutuksia työtaistelutoimiin, mikäli neuvottelut eivät etene toivotulla tavalla.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n hallitus on päättänyt aloittaa rajoitetun ylityö- ja vuoronvaihtokiellon maanantaina. Myös julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko edellyttää, että neuvotteluissa pitäisi edistyä viikonlopun aikana.

Naisvaltaisten julkisen puolen työntekijöitä kaihertaa palkankorotusten lisäksi erityisen raskaasti kilpailukykysopimuksen osana langennut kolmanneksen suuruinen lomarahojen leikkaus. Lomarahaleikkausten kompensaatio maksaisi kunnille 600 miljoonaa euroa. Kunta-alan ratkaisevaksi luonnehdittuja neuvotteluja jatketaan tänään lauantaina.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

On mielenkiintoista nähdä, miten neuvotteluissa käy. Juuri tällä hetkellä niissä on ratkaisun makua. Yksi yhteinen nimittäjä näissä vasemmiston hallitsemissa neuvotteluissa on: Kaikki on Sipilän syytä ja asiat ovat maassa todella huonossa jamassa. Yhteinen vastustaja yhdistää, kuten tiedämme.
Kaikilta kuitenkin unohtuu se tosiseikka, että juuri tuon parjatun pääministerin johdolla Suomen talous on saatu kuntoon, työllisyysaste on viime tiedon mukaan noussut 67,3 ta 70,7 ään. Lähes satatuhatta suomalaista ja heidän läheistään on saanut uutta toivoa paremmasta. Ihmisten usko tulevaan on huipussa. Lukuisia muita asioita on tehty kaikkein pienituloisimpien hyväksi, takuueläkkeen nostot, päivähoitomaksujen poisto vähävaraisilta, ja huomattava alennus keskituloisille, yleisradioveron poisto sadoilta tuhansilta suomalaisilta, opiskelijoiden asumistukiuudistus, perustulokokeilu, työttömien haastattelut ym. ym. Nämä kaikki ja paljon muuta unohdetaan. Tänne pohjoiseen tehdyt lukuisat infrapanostukset näkyvät ja tuntuvat jokaisen elämässä.
Se, mikä tässä on mielestäni jäänyt ammattitaitoisilta toimittajilta kokonaan huomaamatta oli se, miten vähän SAK ja muut mukana olleet liitot saivat väkeä paikalle. Olin itse tuolloin Helsingissä ja kävin kuuntelemassa puheita - pohjoisen nuori nainen Kulmuni muuten oli selvästi parempi kuin demareiden puheenjohtaja omassa kaksintaistelussa- ja panin merkille, että väkeä oli vain muutama tuhat. Tämä on SAK:lle jolla lienee noin 600.000 jäsentä todellinen pettymys. Kun lisäksi paikalla oli muita liittoja ja demarit sekä vasemmistoliitto koneistoineen jää ihmettelemään tätä täydellistä mahalaskua. Sinänsä tärkeän asian puolesta olisi voinut pitää mekkalaa silloin, kun tämä laki säädettiin, mutta SAK ei siihen reagoinut koska ajatus oli sieltä (Sund) lähtöisin ja vasemmistopuolueiden aika meni heidän mielestään tuolloin paljon tärkeämmän asian eli vahvempien oluiden ja limuviinojen kauppoihin tuomisen vastustamiseen. Ehkä tässä olikin kysymys vasemmiston vaalistartista kohti eduskuntavaaleja.
PS. itse olen sitä mieltä, että julkisten alojen lomarahojen leikkausasia pitäisi ratkaista kohtuudella näissä neuvotteluissa ilman mitään politiikkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Annetaan työttömille niitä lakkoilijoiden töitä, saisivat hekin tienata kun noilla rikkailla työläisllä on vara lakkoiluun

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ammattiliitoilla on nyt mahdollisuus osoittaa, että he oikeasti välittävät työttömistä muutenkin kuin puheissa ja lakoissa, jotka oikeasti ovat vain valtataistelua.

Palkankorotuskierre tässä tilanteessa vie viimeisetkin mahdollisuudet työllisyyden parantamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kurkistetaanpa nurkan taakse, mistä tässä SAK:n masinoimassa lakossa oli todellisuudessa kysymys. Koko kuluneen hallituskauden ajan SAK ja vasemmisto, demarit kärjessä, on hyökännyt täyspäiväisen kiusaamisen asenteella pääministeri Sipilää vastaan antaen hallituskumppani Kokoomukselle lähes siunatun rauhan. Ei Sipilä eikä Kepu voi määrätä Kokoomusta. Tällä operaatiolla SAK-demarit -komposti yrittää varmistaa seuraavien eduskuntavaalien jälkeiseen hallitustaivaaseen pääsyä Kokoomuksen tovereina. Heillähän on ennestään kokemusta oikeiston ja kapitalistien kanssa käydyistä sopupeleistä mm. Väyrysen "kuningastien" katkaisussa ja Vasemmistoliiton vaikutusvallan alasajosta ay-liikkeessä. Hallitukseen toki tarvitaan siihen aina valmiit RKP ja KD äänettömiksi yhtiömiehiksi. Tällä operaatiolla SAK yrittää elvyttää SDP:tä henkiin katastrofaalisen presidentinvaalin jälkeen. Vaalin luonteesta huolimatta e osoitti, millaista politiikkaa kansa haluaa. Näinollen voi käydä niin, että tässäkin manööverissä kaikki hyöty sataa Kokoomuksen laariin. Näin se menee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääministeri on pääministeri. Kun hallituksen ajama politiikka on puhtaasti ison rahan kokoomuslaista, niin tottakai se sataa kokkareiden laariin. Sipilä ja kepulaiset voivat vain katsoa peiliin ja syyttää itseään. Turha peiliä on syyttää, jos naama näyttää kokoomukselta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Pankkialalle on yritetty ajaa nykyistä joustavampia työaikoja. Erityisesti pyrkimys laajentaa viikonlopputyötä on närästänyt työntekijöitä."
Tuo jälkimmäinen lause ei pidä paikkaansa. Työntekijöitä ei "närästä" laajennettu viikonlopputyö vaan se, että työ pitäisi tehdä normaalilla palkalla ja työantaja saisi sanella kunkin työntekijän työajat.
Pääkirjoittajan olettaisi pysyvän totuudessa ja perehtyvän asioihin ennen kuin niitä lehdessä totuutena julistaa.
Etenkin kun pääkirjoittajan oma lehti kampanjoi päivittäin olevansa "luotettava media" ja heittää huolettomasti epäilyksenvarjoja muiden medioiden päälle. Ilman faktoihin perustuvia perusteluja.
Kampanjasta tulee mieleen sodanaikaiset propagandapläjäykset kuvin ja sanoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lehdistö näyttää ottavan roolia työmarkkinakentän tapahtumiin ja nimenomaan työnatajapuolta sekä hallituksen tekoja puolustellen.
Olisiko edes sivulauseessa kannattanut puolueettoman lehden pääkirjoittajan mainita, että hallituksen olisi kannattanut miettiä, että vuoden sisällä tulee tilanne, joka nyt on käsillä.
Etenkin, kun siitä varoiteltiin.
Pakkolakiuhkailut, epatasa-arvoistavat kikyt, aktiivimallit, omakehu talouden nousussa ja siitä noususta huolimatta tapahtuvat kiristykset ym leikkaukset eivät ole työnantajapuolen valttikortti neuvotelupöydässä, vaikka siihen kuinka istutaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallitus luuli syksyllä että liittokohtaiset työehtosopimuskinkerit menevät kuin vesi hanhen selässä kun vientialoille tuli sopimukset ihan tuosta vain ja rusnasivat asiaa ymmärtämättä aktiivilainsäädännön kaikkine virheineen.
Sipilä ja kumppanit oppivat taas kerran kantapään kautta että luulo ei ole tiedon väärti.
Uhkaamalla ja kiristyksellä ja totuutta muuntelemalla voi onnistua kerran pari mutta se ei toimi pidemmän päälle.
SAK osoitti sen perjantaina kun järjesti poliittisen mielenilmaisulakon.
Sipilän puheet siitä että tämä aktiivilaki on kolmikantaisesti hyväksytty osoittivat taas kerran sen että hänellä totuudessa pysyminen ei ole ihan siellä kärjessä kun hän valikoi työkaluja pakistaan.
Asian esitti selväksi pupuksi SAK:n Jarkko Eloranta kun hän kertoi että SAK ei ole ollut hyväksymässä näitä aktiivimallin lakijuttuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sak lähti keskenkaiken aktiivimallin neuvotteluista nyt sitten itketään, aktiivimallin hyväksyi vasemmistoliiton entinen puoluesiteeri Sund!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrataanpa taas edelleenkin, Ralf Sund kertoi uutisissa, että hän oli valitsemassa viidestä aktiivimallista kaikkein vähiten työttömiä riistävää mallia. Olisikin kiva tietää mitä ne neljä muuta olivat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

14:10
Urheilijat saavat lisää sananvaltaa olympialiikkeessä - Emma Terho toivoo, että urheilijat uskaltavat heittäytyä urheilemaan
14:07
Kemin asema koitui toistamiseen aasialaismatkustajien murheenkryyniksi: Tällä kertaa mies värjötteli pyjamahousuissa laiturilla
13:44
Ruotsin valtiopäivien puhemiestä syytettiin seksuaalisesta häirinnästä - selvitys asiasta valmistui
13:43
Sipilä ei lupaa vielä EU-parlamentin lisäpaikkaa Ahvenanmaalle
13:40
Oulun käräjäoikeus: Mies sai neljän vuoden vankeustuomion hyväksikäytöstä, kaksi uhria usean vuoden ajan
13:29
Vakaumuksellista totaalikieltäytyjää ei voi tuomita tällä hetkellä vankeuteen – oikeuden tuore ratkaisu voi mullistaa oikeuskäytännön
13:24
Poutalan potku kangistui tonnilla - mitali karkasi 1,37 sekunnin päähän

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

156 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sipilän mahdoton työllisyystavoite toteutuu !

Täysin Juhan taitavaa propagandaa. Tähän lukuun on laskettu esim. ne tuhannet, jotka ovat muutaman tunnin tai yhden tunn... Lue lisää...
valetta taöysin

Jari ja sarjakuvat

Jari

22.2.

Naapurit

23.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image