Pääkirjoitus

Työ­elä­ke­yh­tiöt näyt­tä­vät ky­seen­alais­ta esi­merk­kiä

Suomen kaksi suurinta työeläkeyhtiötä, Varma ja Ilmarinen, ovat antamassa johtajilleen ruhtinaalliset lisäbonukset kolmelta viime vuodelta.

Suomen kaksi suurinta työeläkeyhtiötä, Varma ja Ilmarinen, ovat antamassa johtajilleen ruhtinaalliset lisäbonukset kolmelta viime vuodelta. Lisäbonukset tulevat tietysti kuukausipalkan ja tavallisten bonusten päälle.

Ilmarisen toimitusjohtaja Harri Sailas saa vuosilta 2010–2012 Helsingin Sanomien (12.8.) mukaan lisäbonusta 268 800 euroa. Samalta ajalta hänelle on annettu kannustuspalkkiona 387 000 euroa ja palkkana 1,5 miljoonaa euroa.

Suurin työeläkeyhtiö Varma maksaa myös lisäbonusta toimitusjohtajalleen Matti Vuorialle, mutta bonuksen suuruutta ei ole kerrottu julkisuuteen. Varman johtaja on päihittänyt palkkavertailussa aina Ilmarisen johtajan, joten tuskin toisin käy tälläkään kertaa.

Eläkevakuutusyhtiöiden johtajien palkitsemispolitiikka on täysin käsittämätöntä, kun ottaa huomioon sen, että yhtiöt saavat rahansa työeläkejärjestelmän kautta palkansaajilta ja työantajilta kerättävistä maksuista.

Työeläkeyhtiöiden tehtävänä on sijoittaa rahat mahdollisimman tuottavasti ja turvallisesti tulevien eläkkeiden maksamisen varmistamiseksi.

Työeläkerahojen tuotto on viime vuosina seurannut enemmän talouskehityksen suuria linjoja kuin, että se olisi osoittanut johtajien erityistä kyvykkyyttä.

Kun taloudella menee hyvin, eläkesijoitukset karttuvat tuntuvasti. Jos talous taantuu, tuottokin laskee, niin kuin parhaillaan tapahtuu.

Työeläkejohtajien lisäbonuksille on vaikea saada hyväksyntää aikana, jolloin kansalaisilta vaaditaan äärimmäistä palkkamalttia.
Jos johtajat haluaisivat edistää maltillisen ratkaisun aikaansaamista, heidän tulisi luopua tällaisista lisäbonuksista. Se lisäisi uskottavuutta työmarkkinoilla.