Viime päivien huonoista uutisista yksi koski alaa, jolla pitäisi olla valoisa tulevaisuus. Oululaislähtöistä tuulivoimaloiden valmistajaa Winwindiä haetaan konkurssiin. Yhteensä kymmenen velkojaa perää yhtiöltä saataviaan Espoon käräjäoikeudessa. Asian käsittely alkaa tänään maanantaina.
Tuulivoimaloiden markkinat kasvoivat maailmanlaajuisesti voimakkaasti vuoteen 2009 asti, jolloin kasvu hidastui. Se oli alalle huono käänne. Toinen ilmiö on ollut kiinalaisvalmistajien ryntäys. Se on osaltaan luonut markkinoille ylikapasiteettia.
Voimaloiden ostajille tilanne on edullinen, mutta valmistajille tiukka. Käytännössä tilanteesta ovat kärsineet kaikenkokoiset valmistajat, niin maailman suurin, tanskalainen Vestas kuin esimerkiksi suomalainen Winwindkin.
Yksittäisen yrityksen menestyksessä on toki jatkuvasti kyse myös tuotteiden edistyksellisyydestä ja esimerkiksi toimintavarmuudesta muihin valmistajiin verrattuna.
Pääkonttorinsa Oulusta Espooseen ja tuotantonsa Iistä Haminaan ja Intiaan siirtänyt Winwind on ilmoittanut, että se pyrkii tekemään velkojiensa kanssa sopimuksia oikeussalin ulkopuolella. Yritys myös sanoo odottavansa suurta tilausta kevääksi.
Olisi äärimmäisen harmillista, jos tuulivoimalamarkkinoilta katoaisi suomalainen toimija. Vaikka voimaloiden kysynnässä on ollut aaltoliikettä, pitkällä jaksolla alan näkymät ovat edelleen hyvät.
Tätä saattaa olla Suomessa vaikea uskoa, kun tuulivoiman osuus kotimaisesta sähköntuotannosta on edelleen alle prosentin. Maailman tuulivoimaykkönen on Tanska, jossa neljännes sähkössä temmataan tuulesta. Yhdysvalloissakin on ylletty noin neljään prosenttiin.