Pääkirjoitus

Tuu­li­voi­ma­loi­den aika on koit­ta­nut

Suomessa on meneillään tuulivoimalaitosten rakentamisbuumi. Yksistään Perämeren liepeille on suunnitteilla ja työn alla useita tuulivoimapuistoja.

Suomessa on meneillään tuulivoimalaitosten rakentamisbuumi. Yksistään Perämeren liepeille on suunnitteilla ja työn alla useita tuulivoimapuistoja. Iin Olhavaan pystytetään kahdeksaa myllyä. Kyse ei ole näpertelystä, sillä teoriassa niiden lasketaan täyttävän 35 000 kerrostaloasunnon vuotuisen sähkön tarpeen.

Iihin nousee maailman korkeimpiin kuuluvia tuulimyllyjä. Tällä viikolla pystytetyn laitoksen voimalatorni kohoaa peräti 140 metriin, lavan kärki liikkuu 200 metrissä.

Tuulivoiman ehdoton valtti on, ettei sähköä näin tuottaen synny ihmiselle tai ympäristölle haitallisia päästöjä, ja raaka-ainetta on vaikka millä mitalla – jos vain tuulee. Perämeren alue on tuulioloiltaan otollinen.

Ympäristöhaittoja syntyy lähialueelle pääasiassa laitosten aiheuttamasta äänestä ja maiseman muutoksesta. Moniin muihin sähköntuotantotapoihin verrattuna ollaan kuitenkin tekemisissä vähemmän merkittävien ympäristöongelmien kanssa.

Toistaiseksi tuulivoimalla tuotettava sähkö on kallista. Siksi tarvitaan niin sanottua syöttötariffia eli takuuhintaa, jotta toiminta saadaan hyvälle alulle. Pidemmän päälle hintasubventio käy kestämättömäksi.

Tuulivoiman ongelma on siinä, että mitä enemmän tuulet vaihtelevat, sitä enemmän tarvitaan muulla tavalla tuotettua sähköä. Tätä epäkohtaa pyritään pienentämään sillä, että tuulivoimaloita rakennetaan mahdollisimman paljon ja eri puolille maata.

Tuulivoimatekniikka kehittyy kovaa vauhtia, ja samalla laitosten tehokkuus paranee. Nyt pystytettävät myllyt ovat teholtaan aivan toista luokkaa kuin vanhemmat laitokset.

Tämä avaa mahdollisuuksia koko alalle. Juuri nyt on oikea aika panostaa tuulivoimaan, sen kysyntä maailmalla kasvaa.