Oulun kaupunginteatteri sai uuden johtajaparivaljakon Turusta puolitoista vuotta sitten. Heihin – toimitusjohtaja Arto Valkamaan ja taiteelliseen johtajaan Mikko Koukiin – asetettiin suuria odotuksia. Eikä turhaan; johtokaksikko on lunastanut odotukset.
Paras kiitos on tullut suurelta yleisöltä, joka on löytänyt teatterin aikaisempaa useammin. Katsojamäärä nousi päättyneellä näytäntökaudella yli 17 000:lla edelliseen kauteen verrattuna, eli 61 454:stä 78 609:ään.
Nyt teatteri on uudessa tilanteessa, sillä toimitusjohtajana työskennellyt Valkama palaa Turkuun tultuaan valituksi Turun kaupunginteatterin toimitusjohtajaksi. On vielä arvailujen varassa, seuraako Kouki Valkamaa, jonka parina hän työskenteli Turun Linnateatterissa ennen Ouluun tuloaan.
Joka tapauksessa johtajat onnistuivat saamaan Oulussa alulle sellaisen vireen, jonka soisi jatkuvan.
Valkama ja Kouki tulivat Oulun kaupunginteatterin johtoon tilanteessa, jossa teatteri oli yhtiöitetty.
Aikaisemmin teatteri toimi yhtenä kaupungin kulttuurilaitoksena ja yhden johtajan vetämänä.
Johtajakaksikko osoittautui löydöksi.
Heti alkuun he kunnostautuivat rohkeilla avauksillaan ottamalla ohjelmistoon kirjailijoiden Riikka Pulkkisen Rajan ja Katja Ketun Kätilön. Niitä seurasivat varsinaiseksi yleisömagneetiksi noussut Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja ja Arthur Millerin klassikko Kauppamatkustajan kuolema.
Johtajakaksikon puolitoista vuotta kestänyt yhteistyön taival on riittävän pitkä aika tehdä johtopäätökset siitä, miten kahden johtajan malli on toiminut. Tältä pohjalta on syytä arvioida myös, miten se voisi menestyä tilanteessa, jossa johtajat eivät ole työskennelleet yhdessä aikaisemmin, toisin kuin Valkama ja Kouki ovat toimineet.
Vaikka Oulun kaupunginteatterilla menee nyt paremmin kuin pitkään aikaan, teatterissa joudutaan aina laskemaan joka euro tarkkaan. Nyt kun kaupungin taloutta on muutenkin pakko tarkastella suurennuslasilla, on syytä miettiä, saadaanko teatterissa kahden johtajan mallilla enemmän hyötyä kuin siitä on kuluja.
Niin raadollista kuin se onkin, talous on toiminnan perusta taiteessa, teatterissakin. Ilman rahaa on vaikea tehdä teatteria, vaikka intoa olisi kuinka paljon.
Tärkeintä tässä tilanteessa on kuitenkin turvata kaupunginteatterille sellaiset voimavarat, että se voi jatkaa menestykselliseksi koetellulla linjalla ja tuottaa koko ajan taiteellisesti haastavia näytelmiä.
Laitosteattereita, jollaiseksi Oulun kaupunginteatterikin luetaan, on aina tämän tästä moitittu paikalleen pysähtymisestä. Oulussa kulunut puolitoista vuotta on osoittanut, että hiljaiseen virtaankin saadaan liikettä, kunhan vain oikealla tavalla puhalletaan.
Oulussa on onnistuttu siinä, että teatterista puhutaan taas. Onneksi toisessa sävyssä kuin neljännesvuosisata sitten, jolloin Jumalan teatteri nousi otsikoihin heittämällä ulosteita yleisön päälle.