Pääkirjoitukset

Mainos

Syöte vahvassa nosteessa

Pääkirjoitukset 28.11.2017 6:00
Pääkirjoitus

Syötteen matkailukeskuksen suotuisalle kehittymiselle on olemassa vahva kantopohja.

Luonto- ja perhematkailu ovat epäilemättä Syötteen valttikortteja jatkossakin. Luontomatkailu on nopeimmin kasvava matkailun ala.

Pudasjärvellä on Syötteen matkailukeskuksen varalle suuria suunnitelmia. Lähivuosien lähes 50 miljoonan euron investoinnit pitävät sisällään hotellitason lisämajoitusta ja monitoimiliikuntatilan Syöte-Areenan. Mikä parasta, valtaosa summasta tulee yksityisiltä sijoittajilta.

Tällaiset uutiset ovat Pudasjärven ohella mannaa myös Oulun seudun ja Pohjois-Pohjanmaan matkailulle, jossa Syötteellä on oma vahva roolinsa.

Lapin isot hiihtokeskukset ja Kuusamon Ruka vetävät vuodesta toiseen suuria matkailijamääriä. Kansallispuiston kupeessa sijaitsevan Syötteenkin on tarkoitus kasvaa, mutta niin, että luonto- ja perhematkailuarvot pidetään toiminnan laajentumisen yhteydessä etusijalla.

Syötteellä ei lähivuosien mittavasta investointibuumista huolimatta ole tarkoitus lähteä matkimaan monien muiden keskusten tiivistä kaupunkimaista ilmettä vaan säilyttää luonnonläheinen tyyli. Matkailukeskusten joukossa onkin hyvä profiloitua ja pitää omasta ominais- ja erikoislaadusta kiinni.

Syötteen tunturimatkailun kehittymiselle hyvää kantopohjaa antaa Suomen parhaaksi palkitun hiihtokeskuksen titteli. Hotelli Iso-Syöte puolestaan palkittiin samaisessa hiihtokeskusten Oscar-gaalassa Itävallassa, jälleen kerran, Suomen parhaaksi boutique-hiihtohotelliksi (Kaleva 25.11.).

Tilastokeskuksen tuoreet luvut vahvistavat, että matkailussa on menossa vahva kasvuvire. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset ovat lisääntyneet tämän vuoden tammi–syyskuussa peräti 14,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon nähden.

Eniten yöpymisiä kirjattiin venäläisille matkailijoille. Seuraavana tulivat saksalaiset, ruotsalaiset ja britit.

Kiinalaisten yöpymisiä kirjattiin viidenneksi eniten eli lähes neljännesmiljoona. Kiinalaisten kohdalla on koettu merkittävä nousu, sillä yöpymisten määrä kasvoi lähes 37 prosenttia vuoden 2016 vastaavaan ajankohtaan nähden. Kiinalaisten kiinnostus Skandinaviaa kohtaan onkin huikeassa kasvussa.

Matkailuelinkeinon kannalta on myönteistä, että kaikkien tärkeimpien Suomeen suuntautu-vien matkailijamaiden yöpymiset lisääntyivät.

Suomen valttikortteja ovat puhdas luonto, hyvä ilmanlaatu ja turvallisuus. Matkailuopas Lonely Planet listasi Suomen viime kesänä maailman kolmanneksi parhaaksi matkailumaaksi.

Suomella ei ole tarjota kiehtovia historiallisia raunioita, antiikkisia torsoja tai keskiaikaisia katuja, mutta luonto, revontulet ja hiljaisuus tarjoavat sitäkin enemmän elämyksiä. Märkä ja kostea kesäkään ei ole kauhistus maissa, joissa kuumuus ja kuivuus kiusaavat.

Varsinaista luksusmatkailua saattaakin olla marjanpoiminta metsässä, makoilu kalliolla, talvijooga merenjäällä tai kännykätön ja wifitön ympäristö. Eristäytyminen ja digipaasto ovat matkailun uusia trendejä. Luontomatkailu onkin globaalisti yksi nopeimmin kasvava matkailun ala.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Matkailu tuottaa pienelle piirille tuottoja, kun on köyhiä nuoria tekemään huonoilla työehdoilla töitä. Ajankulua voisi sanoa, eläkettä ei kerry lantin lanttia nollasopimuksilla. Pitäisi satsata luksusmatkailuun, jossa raha ja rikkaat turistit liikkuvat. Hyvästä pallvelusta maksetaan työntekijöillekin hyvät palkkiot. Metsästys, kalastus, veneily ja moottorikelkkailu kiinnostaa maailman rikkaita, lisäksi hyvin järjestetyt majoitukset tietenkin, huomioiden erityistoiveet. Luksusmatkailu vaatii erämaisia maisemia ja tosi, tosi puhtaita vesistöjä rikkaine kalakantoineen. Haloo valtio, olet suurien luonnonrikkauksien omistaja ja niistä pitäisi pitää huolta. Ei tosiaankaan avohakkuita ja keinotekoisia tunturimaisemia, eikä rapakkojärviä ja säännösteltyjä jokia. Eikä porojen tyhjäksi kaluamia metsämaisemia, ei jäkälän jäkälää lantalaisten poronhoitoalueella metsissä. Voi hirvitys, mikä näky, eikä kukaan välitä. Köyhät tulevat Suomeen katsomaan revontulia igluhökkeleistä, kuvaamaan kokakola joulupukkia ja muuta puuhastelua, aivan naurettavaa touhua. Pitäisi nostaa rimaa ylemmäs, että Suomi vaurastuu kaikissa ihmisryhmissä, eikä vain muutamat ahneimmat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt kannattaisi yliopistojen, korkeakoulujen, Teknologiateollisuuden, EK:n ja muiden matematiikkaa tarvitsevien ja arvostavien tahojen ottaa koppi ja kehittää näihin luontomatkailupaikkoihin kansallisia ja kansainvälisiä matematiikka- ja luontoleirejä. Kiinassa ja muissakin sivistysmaissa matematiikkaa pidetään kulttuurina ja arvostetaan.

"Suomen valttikortteja ovat puhdas luonto, hyvä ilmanlaatu ja turvallisuus. Matkailuopas Lonely Planet listasi Suomen viime kesänä maailman kolmanneksi parhaaksi matkailumaaksi.

Suomella ei ole tarjota kiehtovia historiallisia raunioita, antiikkisia torsoja tai keskiaikaisia katuja, mutta luonto, revontulet ja hiljaisuus tarjoavat sitäkin enemmän elämyksiä. Märkä ja kostea kesäkään ei ole kauhistus maissa, joissa kuumuus ja kuivuus kiusaavat.

Varsinaista luksusmatkailua saattaakin olla marjanpoiminta metsässä, makoilu kalliolla, talvijooga merenjäällä tai kännykätön ja wifitön ympäristö. Eristäytyminen ja digipaasto ovat matkailun uusia trendejä. Luontomatkailu onkin globaalisti yksi nopeimmin kasvava matkailun ala."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensin parturoidaan tunturit kaljuiksi ja sitten markkinoidaan luontopalveluna. Hoh-hoh - sanon minä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Koillismaalla ja seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi, Salla, Sodankylä, Pelkosenniemi ja Savukoski lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi. Ajokeli muuttuu huonoksi sunnuntaina aamupäivällä Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon maakunnissa lumisateen ja pöllyävän lumen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Merja Kyllönen ylivoimainen !

340 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

natovaalit

Paavon valinta johtaa YYA-sopimukseen. Lue lisää...
Muttas

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.1.

Naapurit

20.1.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image