Pääkirjoitukset

Mainos

Syntyvyyden lasku on ongelma

Pääkirjoitukset 9.2.2016 0:00
Pääkirjoitus

Syntyvyys laski Suomessa vuonna 2015 jo viidettä vuotta peräkkäin, eikä vauhti ole aivan vähäinen. Toteutunut lapsiluku on nyt keskimäärin 1,65 naista kohden, kun se puoli vuosikymmentä sitten oli lähes 1,9.

Viime vuonna Suomessa syntyi 55 040 lasta, lähes 2 200 lasta vähemmän kuin edellisvuonna. Sitä ei selitä synnyttävien ikäluokkien kutistuminen, joka pitkällä jaksolla luonnollisesti näkyy Suomessa syntyneiden lasten määrässä. Syyt syntyvyyden viime aikojen notkahdukseen ovat muualla.

Kahdeksan naiskansanedustajaa kahdeksasta edustakuntapuolueesta otti STT:n jutussa (Kaleva 8.2.) kantaa syntyvyyden laskun syihin. Niissä painottuivat perheen ja työelämän yhdistämiseen liittyvät huolet sekä taloudelliset ongelmat.

Oppositiosta tuli odotetusti moitteita hallitukselle. Ärhäkkyyttä lievensi todennäköisesti se, että syntyvyys laski myös edellisen hallituskauden aikana. Silloin nykyiset oppositiopuolueet istuivat itse hallituksessa.

Syntyvyyden laskuista ja nousuista on tehty lukuisia analyysejä. Vuodesta 1980 alkaen piirretty käyrä riittää osoittamaan vakuuttavasti, että taloudelliset suhdanteet ja niiden vaikutukset perheiden elämään näkyvät lastenhankintapäätöksissä.

Tästä voi tehdä sen yksinkertaisen päätelmän, että syntyvyyden laskukierre ei katkea lähivuosinakaan, sillä tällä hetkellä on vaikea uskoa kansantalouden nopeaan paranemiseen.

Toisaalta perheiden talouteen tai työhön liittyvät huolet eivät ole ainoita tekijöitä, jotka vaikuttavat lapsilukuun. Tutkija Anneli Miettinen totesi viime syksynä Väestöliiton perhebarometrin julkistuksen yhteydessä, että muihin tekijöiden kuuluvat esimerkiksi sopivan kumppanin puute ja nuorten aikuisten kasvanut tarve elää ensin nuoruutta.

Miettisen mukaan muut mielenkiinnon kohteet sekä elämäntyylistä luopumisen pelko ovat viime vuosina nousseet sekä nuorilla naisilla että nuorilla miehillä aiempaa tärkeämmiksi syiksi siirtää vanhemmaksi tuloa.

Tästä muutoksesta on vaikeaa syyttää hallitusta, sen enempää nykyistä kuin edellisiäkään. Kyseessä on laajempi arvostusten muutos, jonka suunnan kääntäminen tuskin edes voi tapahtua kotimaisilla päätöksillä.

Esimerkiksi päätös olla hankkimatta lapsia johtuu ainakin osalla nuoria aikuisia erilaisista globaaleista uhkakuvista ja niistä nousevista elämäntaparatkaisuista.

Se, mitä Suomessa voidaan poliittisin päätöksin tehdä, kannattaa kuitenkin tehdä. Keskeistä on silti luoda yhteiskunnallinen ilmapiiri nykyistä lapsimyönteisemmäksi. Silloin puheena ovat myös kunnalliset lapsiin liittyvät päätökset, jopa kansalaisten yleiset asenteet.

Kansakunnan kannalta syntyvyyden lasku on ongelma. Tulevaisuudessa työssä käyvien veronmaksajien taakka on tämän hetken lapsimäärillä kova, jos palvelut halutaan pitää nykyisellään. Kipua lievittävä lääke tilanteeseen voi olla uusi nuori maahanmuuttajasukupolvi, mutta silloin edellytyksenä on, että he löytävät täältä työtä.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS
Mainos

Kommentoi

Maailman nykyiset ongelmat hallitsemattomat muuttoaallot mukaan lukien ovatkin juuri syytä ihmiskunnan pitkäaikaisesta lapsien vähäisyydestä, vai kuinka?

Maailmasta tulisi paljon parempi paikka, mikäli väestönkasvu saataisiin kaikkialla vähenevälle uralle. Siinä väestöpyramidin hetkellinen väärä muoto on pieni, ohimenevä ongelma.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän se on. Tyhjiöt tuppaavat täyttymään. Etelä-Euroopan maissa syntyvyys on enää keskimäärin 1,2 lasta naista kohti ja koko Euroopassakin se on enää keskimäärin 1,5 lasta naista kohti. Muuttoaaltoja ei ole hillitty eikä hillitä sen vuoksi, että omalle kansakunnalle kuvitellaan olevan niistä hyötyä. Euroopassa vuosikymmeniä kestänyt maahanmuutto ei ole lisännyt syntyvyyttä, vaan päinvastoin painanut sen entistä alemmas.

Elinkelvottomiksi vuosien saatossa muuttuneet yhteiskunnat ovat menettäneet kykynsä uusiutua. Runsaan maahanmuuton rinnalla maat ovat muuttuneet entistä elinkelvottomammiksi ja yhteiskuntien vähäinenkin luontainen kyky uusiutua on hävinnyt.

Lukutaidottomat tai ilman ammattikoulutusta olevat ihmiset sitten vyöryvät niille tarjottimella oleviin paikkoihin työpaikkojen toivossa. Yhdysvalloissakaan ei ole tehty vuosikymmeniin mitään Meksikon rajan yli vyöryvälle laittomalle maahanmuutolle. Maassa on laittomasti miljoonia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olemme näköjään todistamassa Rooman valtakunnan tuhon uusintaesitystä. Nyt Rooman valtakunnan korvaa vain ns. länsimainen sivilisaatio.

Saa sitten nähdä, miten syvän kulttuurin rappion kuopan kautta nyt sitten mennään. Päästääkö kuopasta lainkaan pois?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä ole ihme että lisääntyminen ei kiinnosta kun katselee mihin suuntaan maamme on menossa. Nykynuoret tiedostavat että automatisaatio tulee tappamaan huomattavan määrän työpaikkoja lähivuosikymmeninä. Tähän päälle väestönräjähdys ja pakolaiskriisien tuomat massiiviset sosiaaliset ongelmat ei lupaa kovin valoisaa ja todellakaan turvallista tulevaisuutta jälkikasvulle. Miten pystyt takaamaan nyt syntyvälle lapselle varman työuran ja turvallisen yhteiskunnan parinkymmenen vuoden päästä?

"Selvityksemme mukaan tietoteknistyminen uhkaa noin kolmannesta Suomen työpaikoista", sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusjohtaja Petri Rouvinen.

Nuo työpaikat ovat vaarassa kadota 10–20 vuoden kuluessa"

http://www.hs.fi/talous/a1389592860989

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No mikä ongelma se on yhdistää perhe ja työelämä? Työnantaja maksaa palkkaa äitiys/isyyslomalta ja myös sairaan lapsen hoitoajalta. Lomaakin kertyy perhevapailta ja sairaslomilta. Ja lomapalkan päälle lomarahaa. Eläkekin kertyy koko ajan, kun hoitaa lasta kotona. Kun työnantajan maksupiikki on käytetty, aukeaa Kelan maksuautomaatti. Ei ole ainakaan taloudellista ongelmaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Toteutunut lapsiluku on nyt keskimäärin 1,65 naista kohden, kun se puoli vuosikymmentä sitten oli lähes 1,9." Siksipä juuri väestö entistä kiihtyvämpään tahtiin ikääntyy, kaljuuntuu, harmaantuu ja honkautuu. Kaduilla ja kaupoissa liikkuu entistä taajempaan ikihonkia. Jokaisesta näkemästään ihmistaimesta saa ilahtua ikihyväksi koko loppupäiväksi.

Väestön uusiutumistaso kuitenkin edellyttäisi 2,1 lasta naista kohti. Yksinhuoltajat ja kolmen ja yli kolmen lapsen perheet ovat, tutkimusten mukaan, Suomessa rahapulassa. Syynä ainoastaan ja vain kaupunkien korkeat asumiskustannukset. Kaupunkiasunnot ovat pirun kalliita lapsiperheille asiallisen väljästi asua Juuri näitä lapsiperheitä kuitenkin tarvittaisiin syntyvyyden ylläpitämiseen.

"Uusi nuori maahanmuuttajasukupolvi" ei kykene millään vaikuttamaan yhtään mitään syntyvyyteen. Sellaisessa ajattelussa olisi yksinkertaisesti kertaluokan mittakaavavirhe. Näitä nuoria maahanmuuttajia pitäisi olla Suomen mittakaavassa heti miljoona, että syntyvyys mainittavasti paranisi.

Kyllä lapsiperheiden asemaan ja sitä kautta syntyvyyteen voisi vaikuttaa merkittävästi vain epädemokraattinen väestöpoliittinen asiantuntija-päättäjäelin, jonka päätökset nuijittaisiin epädemokraattisesti laeiksi ohi parlamentaaristen ja ulkoparlamentaaristen vallanpitäjien vallankäytön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oppositio syyttää v 2015 syntyvyyden vähentymisestä nykyistä hallitusta, joka aloitti toiminnan vasta toukokuussa 2015.

Syynä syntyvvyden laskuun ovat synnyttävien äitien ikäluokan pienentyminen sekä kok-sdp hallituksen lapsiperheisiin kohdistuneet leikkaukset v 2011 alkaen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei oikeastaan ole ihme että näin on käynyt. Täällä vallitsee lapsivihamielinen ilmapiiri. Kukapa se haluaisi synnyttää lapsia vihamieliseen ympäristöön. Ainakin Oulun ympäristössä tällaista on havaittavissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oppositio syyttää hallitusta syntyvyyden vähyydestä.Reilut puolivuotta vallassa ei ole tainnut ehtiä moiseen syyllistyä.
Vaan nyky vasemmistooppositio voisi varmaan lyhentää odotusaikaa 4-5 kuukauteen,heillähän tuntuu olevan kaikkiin epäkohtiin ratkaisu.Vallassa olessaan kaikki kylläkin,vähäisempiikin asioihin tarvittavat ratkaisut on unohtuneet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensinnäkin: Turha kysyä kansanedustajilta, koska ovat uranaisia ja heidän näkemyksensä on jo valmiiksi polarisoitunut (suuntautunut). Eivätkä kansanedustajat muutenkaan loista pitkän tähtäimen yhteiskunnallisilla näkemyksillä. "Tästä muutoksesta on vaikea syyttää hallitusta". Väärin. Nimenomaan hallitus ja hallinto on sataprosenttisesti vastuussa perhepolitiikasta. Tulisi katsoa hallinnon toimet viimeisten 30 vuoden aikana, ja arvioida, mitkä toimet kannustavat perheiden muodostamiseen ja mitkä toimet pyrkivät lykkäämään ja kenties luopumaan perhe-elämästä.

"jonka suunnan kääntäminen tuskin edes voi tapahtua kotimaisilla päätöksillä". Kyllä on suomalainen yhteiskunta-ajattelu nyt pahasti metsässä. Eikä ainoastaan tässä asiassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jännä kun kirjoituksessa ei ole edes sivulauseessa mainittu primaaria lapsettomuutta, siis sitä, kun lasta ei yrityksistä huolimatta kuulu. Kyllä kai sekin lukuja selittää, ainakin joltakin osin. Ja lapsettomuusongelmat tuntuvat olevan kasvussa, eikö näin ole?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Mainos
Mainos

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ossin tarina

138 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Oulun autio keskusta

Joo, täällä Tampereellakin on keskustassa omituisia liikenneratkaisuja. Ne vaan johtuvat tällä hetkellä siitä että sen ... Lue lisää...
Ex-Oulu/Nyk-Tampere

Jari ja sarjakuvat

Jari

14.10.

Naapurit

17.10.

Fingerpori

17.10.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image