Applen iPhonen haastajaksikin kaavailtu puhelin tulee kauppoihin jouluun mennessä. Aasiassa puhelimen myynnin on määrä alkaa tammikuussa.
Ensimmäiset kommentit Nokian uutukaisesta olivat varovaisen myönteisiä, vaikka monessa arviossa iPhonen etumatka arveltiin tavoittamattomaksi.
Nokian loppuvuoden tuloksen kannalta N8-malli on ratkaiseva, miksei myös osakekurssin.
Yhtiön osake lipsahti kesällä jo alle seitsemän euron. Torstaina pörssin mennessä kiinni kurssi pyöri 7,80 euron paikkeilla.
Suomi seuraa Nokian käänteitä henkeään pidätellen. Minkään muun yhtiön yksi tuote ei saa samanlaista tilaa mediassa. Samoin joka kvartaali Nokian tulosjulkistus on suuri mediasirkus.
Toimittajat kilpailevat sillä, kuka ehtii saamaan yhtiön tuloksen julki ensimmäisenä. Siinä kisassa yksikkönä ei ole tunti, ei edes minuutti vaan sekunti.
N8-mallin menestystä on veikkailtu myös Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon kohtalonkysymykseksi. Suomessa uskotaan, jopa pelätään, että Kallasvuon seuraaja ei ole suomalainen, ja kun ei ole, yhtiön pääkonttori siirretään Suomesta.
Monikansalliset pörssiyhtiöt vaihtavat johtajiaan jatkuvasti. Kun pelikenttänä on koko maapallo, johtajien kansallisuudella ei ole merkitystä, ainoastaan pätevyydellä.
Suomen kannalta ei liioin ole merkitystä sillä, kuka Nokian lopulta omistaa.
Merkitystä on vain sillä, kuinka hyvin suomalainen osaaminen täyttää Nokian tarpeet. Isänmaallisuuden takia Nokia ei pidä toimintojaan Suomessa, ei ole koskaan pitänyt. Jos jotakin pelätä pitää, niin pelättäköön suomalaisen osaamisen riittävyyttä ylipäätään.

Kommentoi