Pääkirjoitukset

Si­säil­ma­oi­rei­ta ei pidä vähätellä

Pääkirjoitukset 7.5.2018 6:00
Pääkirjoitus

Huonon sisäilman vaikutuksia terveyteen ei vieläkään tunnuta ottavan tosissaan. Lääkärit ja viranomaiset ovat erimielisiä sairastumisten syistä.

Kaksi oululaislääkäriä on nostanut väärän asenteellisuuden näkyville. Toivottavasti se avaa silmiä.

Suomessa vaikuttaa olevan kaksi täysin erilaista näkemystä siitä, millä tavalla huono sisäilma vaikuttaa elämänlaatuun ja aiheuttaa esimerkiksi terveysoireita.

Osa lääkäreistä ja viranomaisista pitää sisäilmaongelmia vakavina terveyshaittoina, osa tuntuu väheksyvän koko keskustelua ”muotiasiana”.

Oulun Rata-aukion poliisitalon sisäilmaongelmat ovat paljastaneet huolestuttavan syvän jaon kahteen eri tavalla ajattelevan koulukunnan välillä. Sisäilmasta sairastuneen ei soisi jäävän kahden keskenään erimielisen porukan väliin.

Huonon sisäilman vuoksi tyhjentyneen poliisitalon työterveyslääkärinä työskennellyt terveydenhuollon erikoislääkäri Saija Hyvönen ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin infektioiden torjuntaosaston ylilääkäri, dosentti Hannu Syrjälä kertoivat (Kaleva 1.5.) huomanneensa, että osa lääkäreistä suhtautuu sisäilmaoireisiin vähättelevästi.

Hyvösen ja Syrjälän mukaan hoitavat lääkärit eivät tunnu ottavan potilaidensa oireita ollenkaan vakavasti. Kaksi oululaislääkäriä on huolissaan, että sisäilmaongelmia ei saada ratkaistuiksi, mikäli sairauksia pidetään psyykkisenä oireiluna eli kansanomaisesti luulotautina.

Hyvönen ja Syrjälä huomauttavat, että oireet ovat todellisia. Työpaikalla vuotavaa nenää ei aiheuta vilkas mielikuvitus.

Oululaiset lääkärit ovat diagnostisoineet lihasnykimistä, tokkuraisuutta, keskittymisvaikeuksia, päänsärkyä ja keskushermoston vaikuttavia oireita.

Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki vastasi (Kaleva 4.5.), että toisen vallalla olevan näkemyksen mukaan erilaiset homeet ovat osa normaalia elinympäristöä ja että poikkeustilanteessa joku sairastuu.

Poikkeustilanteita vaikuttaa kuitenkin olevan poikkeuksellisen paljon. Vaikka varmaa tilastotietoa sairastumismääristä ei ole, moni suomalainen menettää toimintakykyään sisäilmaoireiden vuoksi.

Siitä voidaan olla yksimielisiä, että sairauspoissaolot ja heikentynyt työmotivaatio ovat kansantalouteen vaikuttava terveysongelma.

Lääkäreiden jakautumisen on aiheuttanut ongelman monitahoisuus. Oireiden taustalla voi olla huomattavan erilaisia lähtötilanteita kosteusvaurioista perinteisiin rakennusvirheisiin.

Lisäselitys vähättelyyn lienee tutkimusten ja lääkäreiden kohtaamattomuus.

Sisäilmaoireita ei juuri ole tarkasteltu lääketieteellisestä näkökulmasta, vaikka ympäristölääketieteen alalla sisäilmaongelmia on tutkittu ja vaikka julkaisuja on olemassa. Ilmeisesti lääkärit tutustuvat harvemmin itselleen vieraan ympäristölääketieteen tuloksiin.

Kahdenkoulukunnan keskustelussa pääosan esittäjä ei saa unohtua. Huonosta sisäilmasta sairastunut ei voi ymmärtää, jos hänen tilannettaan vähätellään.

Sairastuminen on henkilökohtainen murhenäytelmä, joka vaikuttaa muuhun elämään ja lähimmäisiin. Sisäilmaongelmista kärsivä haluaa, että hänen tilanteensa otetaan tosissaan ja vakavasti.

MAINOS

Kommentoi

Se on kumma kun menee lääkäriin julkiselle niin siellä sisäilmasairauksia ei suurinpiirtein ole olemassa.. ja jos satut menemään yksityiselle lääkäriin niin johan ymmärrystä löytyy ja sisäilmaongelmat ovatkin oikeasti paha juttu, jotka aiheuttaa ihmisille ties mitä vakavia sairauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyhmää on aina syyttää tietämättömyyttä.Aiheesta on tehty lukuisia tutkimuksia jo 90-luvulla,ne kuitenkin haudattiin kaikessa hiljaisuudessa ,kun selvisi kuinka laaja ongelma on ja siten siis kallis yhteiskunnalle.
Sen jälkeen onkin tutkittu kosteusvaurion mahdollisesti aiheuttamana sairautena vain astmaa ja siksi löydetty vain astmaa.
Ikävä kyllä raha ja ongelman kalleus on syynä näihin eri näkökulmiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kysehän ei sinällään ole homeista (joita joka puolella on), vaan homeiden tuottamista toksiineista. Home tuottaa toksiineja kosteassa ja taistellessaan elintilasta toisia homeita vastaan. Ei kasvialusta voi tuottaa eri toksiineja, vaikka home olisi sama. Homeille voi olla myös allerginen. Ilmoitetaanhan cladosporium ja alternaria- homeetkin siitepölytiedotteessa.

Lääkäreille sanoisin, että kaikkea ei tarvitse tietää, mutta selvää voi aina ottaa. Välillä tuntuu, että jotkut lääkärit luulevat lääketieteen tulleen ns. tappiin, koska jotain, "mitä en tiedä, ei voi olla olemassa". En myöskään ymmärrä tätä psyykkeen ongelmaksi laittoa, koska tällöin useat lääkärit sanovat, että kun ei voi labrakokeilla todistaa, sitä ei ole; mutta miten labroilla todetaan psyykkeen sairaus? Tiedän psykiatreja, jotka hoitavat sisäilmasta sairastuneita, koska muut lääkärit eivät sitä tee, vaikka psyykkeen sairaudeksi itse tätä tilaa eivät ajattelekaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaisi perehtyä myös toksikologien tekemiin tutkimuksiin ja kuunnella myös heitä. Mirja Salkinoja-Salosen ja Tuula Putuksen tutkimuksista voisi aloittaa. Heidän tutkimuksiaan löytää googlettamalla, joten siitä vain perehtymään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Sadevaroitus: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakunnissa voi sataa aluksi rankasti, yli 20 mm tunnissa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

316 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image