Mikäli jokin tarjous on liian hyvä ollakseen totta, se ei useinkaan ole totta.
Sijoitusklubina vuosina 2003–2008 esiintynyt pyramidihuijaus WinCapita mainosti toimintaansa lupaamalla sijoituksille jopa 400 prosentin voittoja. Raha piti saada poikimaan valuuttakaupoilla, joita pyöritti erityinen tietokoneohjelma.
Monet hurahtivat mukaan, vaikka melko alkeellisella matematiikalla olisi voinut päätellä, ettei valuuttakaupasta voi saada satojen prosenttien voittoja. Valuuttakauppa on aina nollasummapeliä. Voitto on aina muilta pois, jossakin vaiheessa myös itseltä.
WinCapita perustui verkostomallille, jossa muutamat harvat pyramidin huipulla olevat tienasivat rahaa. Tämä ”vaurastuminen” oli omiaan kiihdyttämään äkkirikastumisesta haaveilevien sijoitushaluja.
Varanto ei syntynyt onnistuneista valuuttakaupoista, vaan rivijäseneksi houkuteltujen 3 000 euron jäsenmaksuista. Useampi tuhat ihmistä maksoi kalliisti pääsystään käsiksi olemattomiin rikkauksiin.
Mikä saa ihmisen uskomaan moista hölynpölyä? Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, tutkimusprofessori Hannu Lauerma arvelee (Kaleva 19.8.), että WinCapitassa oli samanlaisia piirteitä kuin tietyissä uskonnollisissa kulteissa.
Kulttiin kuuluu johtajan palvonta. Lauerma muistuttaa, että jäsenet jopa jumaloivat WinCapitan johtajaa Hannu Kailajärveä, joka hyvää hyvyyttään antoi keksimänsä rahantekokoneen kaikkien käyttöön.
WinCapita ei perustunut loogiseen sijoittamiseen, vaan hurmoksellisuuteen. Osa pyramidiklubin jäsenistä ei taida vieläkään mieltää tulleensa huijatuksi. Mieluummin he syyttävät viranomaisia, jotka vaikeuttivat ja lopulta tuhosivat lupaavan toiminnan.
Pääkirjoitus