Rattijuopumuksen rajan alentaminen on nopea keino parantaa liikenneturvallisuutta. Sen oheen tarvitaan iskeviä ja toimivia asennekampanjoita.
Rattijuoppoudesta on kehkeytymässä iso riita liikenne- ja oikeusministeriöiden välille. Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) esittää rattijuoppouden rajan laskemista 0,2 promilleen kuten liikenneturvallisuusasiain neuvottelukunta ehdotti viime viikolla. Oikeusministeriö haluaa säilyttää rajan 0,5 promillessa.
Kyllönen haluaisi kiristää rangaistuksia, jotta ne vaikuttaisivat asenteisiin. Oikeusministeriö ei halua kriminalisoinnin lisäämistä, vaan korostaa rattijuoppouden terveydenhuollollista näkökulmaa. Sen mukaan rattijuoppojen määrä alenee, kun alkoholinkulutus laskee.
Liikenneturvallisuudesta huolta kantava Kyllönen käytti poikkeuksellisen kovaa kieltä oikeusministeriöstä torstain Ylen A-talk -ohjelmassa. Hän väitti oikeusministeriön suojelevan alkoholinkäyttöä liikenteessä. Erikoista onkin, että lääketokkurassa ja huumautuneena ajaminen ei ole sallittua, mutta autoilussa liikkumavaraa on 0,5 promilleen asti.
Kyllönen on sydämistynyt myös perustuslakivaliokunnan näkemyksestä, jonka mukaan poliisilla ei olisi mahdollisuutta määrätä välitöntä ajokieltoa lievissä rattijuopumustapauksissa, vaan asiasta pitää päättää tuomioistuimessa. Kyllönen on aiheellisesti kysynyt, onko humalassa ajaminen perusoikeus. Maalaisjärjen mukaan näin ei voi tietenkään olla.
Ministeriöt ovat tukkanuottasilla myös alkolukkotyöryhmän esityksistä. Työryhmä on esittänyt rattijuoppoudesta määrättävien ajokieltojen vähimmäispituuksien pidentämistä. Esimerkiksi ehdolliseen ajokieltoon määrätyillä pitäisi aina olla autossaan alkolukko. Oikeusministeriö korostaa tuomioistuinten harkintavaltaa.
Rattijuopumuksissa vedetään aina linjaa rangaistuksen ja hoidon välillä. Ovatko tiukemmat rajat ja ankarammat rangaistukset oikea tie ehkäistä rattijuoppoutta? Pitääkö moninkertaiset uusijat ohjata hoitoon vai määrätä nykyistä pitempiin ajokieltoihin, sakkoihin ja vankeusrangaistuksiin?
Jotain pitää kuitenkin tehdä liikenneturvallisuuden parantamiseksi, sillä asenteet alkoholin ja autoilun suhteesta ovat höllentyneet. Asennekampanjat ja terveydenhuollolliset toimet ovat pitkän aikavälin keinoja, mutta promillerajan lasku, rangaistusvalikoiman monipuolistaminen ja rangaistusten koventaminen ovat nopeammin vaikuttava vaihtoehto.
Rattijuoppouden promillerajan alentaminen on oikea toimenpide yleisemminkin löystyneiden ajoasenteiden vastapainoksi. Yhteiskunnan ei pidä suosia mielikuvaa, jonka mukaan alkoholi ja autoilu olisivat sopivasti yhdistettävissä alkoholiannosten tarkkailulla.
Takavuosien kampanja "jos ajat, et ota ja jos otat, et aja" pätee edelleen. Viestiä pitää korostaa erityisesti nuorille kuljettajille, jotta kaljoittelusta ja autoilusta ei tule tapa.
Kaikkea lainsäädäntöä ei voida torjua pelkästään poliisin resurssipulaan tai välineistöön vedoten. Tiukentuva lainsäädäntö vaikuttaa ohjaavasti myös asenteisiin.