Pääkirjoitukset

Pitkästä aikaa valoisaa

Pääkirjoitukset 2.1.2018 6:00
Pääkirjoitus

Taloudessa tulevaan vuoteen voidaan pitkästä aikaa suhtautua melko luottavaisesti. Viimeinkin.

Takana on kuitenkin menetetty vuosikymmen, jonka seuraukset näkyvät myöhemmin.

Odotukset Suomen taloudesta, työllisyydestä ja viennin kehityksestä ovat valoisat, jopa erittäin valoisat. Myös maailmanta-louden näkymiä pidetään tällä hetkellä poikkeuksellisen hyvinä ja investoinnit ovat kääntyneet nousuun vuosien tauon jälkeen.

Aito kulutuskysynnän kasvu tietää mannaa Suomen vientiteollisuudelle ja kotimarkkinoiden kehittymiselle. Kun hyvät uutiset seuraavat toisiaan, syntyy siitä itseään ruokkiva myönteinen kierre, joka siivittää uskoa ja luottamusta parempiin aikoihin. Jaloilleen noususta kertoo sekin, että tänä vuonna päästään eroon viimeisistä äkillisen rakennemuutoksen alueista.

Kasvuennusteita on nostettu siellä ja täällä. Kymmenen vuotta kestänyt toivottomuuden kausi kääntyy vihdoin ja viimein tulevaisuuden uskoksi. Takana on kuitenkin menetetty vuosikymmen, jonka seuraukset näkyvät myöhemmin, kuten kävi 1990-luvun laman jälkinäytöksissä.

Tilastokeskuksen loppuvuodesta julkaiseman kuluttajien luottamusindikaattorin mukaan odotukset kuluttajien omasta ja Suomen taloudesta sekä kotitalouksien säästämismahdollisuuksista paranivat joulukuussa marraskuuhun verrattuna. Arviot työttömyyskehityksestä sen sijaan heikkenivät aavistuksen.

Kuluttajien odotukset taloudesta ja työttömyydestä olivat loppuvuodesta kaiken kaikkiaan hyvin valoisia niin, että omat talousnäkymät nähdään hyvinä ja säästämiseenkin arvioidaan riittävän rahkeita.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n samaan aikaan julkaisemat luottamusindikaattorit vakuuttavat, että yritykset luottavat vahvasti talouteen. Teollisuuden ja rakentamisen indikaattorit ovat nousussa, joskin palvelualoilla on pientä laskua.

Myönteinen vire jatkuu myös pienten ja keskisuurten yritysten keskuudessa. Toiveikkaissa tunnelmissa eletään niin alku- ja kasvuvaiheen kuin keskisuurissa yrityksissä.

Omistajanvaihdoksissa on nähtävissä varovaista vilkastumista. Onnistuneilla sukupolvenvaihdoksilla voi olla ratkaiseva merkitys pienillä paikkakunnilla.

Yrityskentän investointihalut ja usko tulevaisuuteen ovat onneksi palautumassa. Taloudellisesti tulevaan vuoteen voidaan pitkästä aikaa suhtautua melko luottavaisesti.

Palkansaajille on luvassa pieniä palkankorotuksia. Käteen ei silti välttämättä jää aiempaa enemmän, sillä kilpailukykysopimus nostaa edelleen työntekijän työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksuja samalla kun työaika pitenee.

Koheneva talouskehitys tulee joka tapauksessa kuin taivaan lahjana vaikeuksien läpi rämpivälle hallitukselle. Ei siis ihme, että eritoten pääministeripuolueesta on kehuskeltu, että hallitus on suotuisan talouskehityksen vauhdittaja, ellei peräti mahdollistaja.

Mittava sote-maakuntauudistus on, kaikesta huolimatta, menossa kohtia maalia. Kun siihen liittyvät keskeiset lakiesitykset saadaan kevään ja kesän mittaan nuijittua pöytään, voivat hallituspuolueet huokaista helpotuksesta. Urakan käytännön toteutuksesta huolehtivat jo muut.

MAINOS

Kommentoi

Tarkisti velkakellon toiminnan. Kyllä mennä viipotti edelleen samaan suuntaan. Ei ollut viisari alkanut peruuttaan. Sama yksityisten ja kuntien kohdalla. Ei kauhian valoisalta näytä kun velat vain kasvaa. Hämärää on jos nyt ei ihan säkkipimeää olekaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä se ketään hyödyttää vaikka talous loistaisi kirkkaasti kuin aurinko, mutta se ei tuntuisi mitenkään omassa elämässä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa maan etelä- ja keskiosassa, Kainuun maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Posio, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi ja Kemijärvi. Ruohikkopalojen vaara on suuri Keski-Lapissa, Kuusamon kunnassa sekä Sallan kunnassa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Mannerheim oli hieno mies

171 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Antti Rinteen aika

Näinhän se on, että porvarihallitus ei saa leikata mitään. Leikkaamisen yksinoikeus kuuluu vasemmistolaiselle hallitukse... Lue lisää...
Näinhän se on..

Jari ja sarjakuvat

Jari

20.5.

Naapurit

22.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image