Pääkirjoitukset

Pelkokerroin vain kasvoi

Pääkirjoitukset 13.7.2018 6:00
Pääkirjoitus

Presidentti Donald Trump huusi läpi tavoitettaan Naton puolustusmäärärahojen nostosta. Sotilasliitolle Brysselin-kokous teki kuitenkin lähinnä hallaa.
Entistä suurempi epävarmuus leijuu myös Helsingin huippukokouksen yllä.

Tuskin yhtäkään aiempaa puolustusliitto Naton kokousta on viety läpi samanlaisen hämmennyksen vallassa mitä koettiin torstaina päättyneessä huippukokouksessa Brysselissä.

Toki etukäteen tiedossa oli presidentti Donald Trumpin ristiriitainen suhtautuminen Eurooppaan ja Natoon sekä hänen ärtymyksensä Naton pienempien jäsenmaiden puolustusmenojen tasosta. Silti tapa, jolla Trump nosti vaatimuksensa esille Brysselissä oli töykeydessään ennennäkemätön.

Erityisesti Saksaan ja liittokansleri Angela Merkeliin sekä keskiviikkona että torstaina kohdistuneet sanalliset hyökkäykset olivat täysin poikkeuksellisia. Jo aiemmin nähtyyn tapaan Trumpin lausunnot tosin vaihtelivat laidasta laitaan alle vuorokaudessa. Keskiviikkoaamuna hän hyökkäsi kärkevästi kohti Saksaa ja illalla jo ylisti suhdettaan Merkeliin ja Saksaan upeaksi. Ja taas torstaina hän suorastaan komenteli Merkeliä kokouksessa.

Loukkaavista kommenteista kysyttäessä Trump puolusti menettelyään todeten sen ”hyvin tehokkaaksi tavaksi saada sopimuksia”.
Vielä puolitoista vuotta sitten kukaan ei voinut edes kuvitella kuulevansa tällaista puhetta suurvaltajohtajalta ja liittolaiselta.

Hetkittäin jopa sekasortoisen kokouksen merkittävin anti oli lopulta se, että räyhäämisensä päälle Trump vakuutti Yhdysvaltain sitoutuneisuutta puolustusliittoon. Hän sanoi saaneensa lupauksen siitä, että Naton kaikki jäsenmaat nostavat puolustusmenojensa osuuden kahden prosentin BKT-tasolle jopa melko nopeaan tahtiin.
Samalla Trump kuitenkin antoi ymmärtää, ettei Yhdysvaltojen sitoutuneisuus ole ehdotonta. Lähtö olisi presidentin mukaan kuitenkin nyt ”tarpeetonta”.

Sinänsä Trumpin vaatimukset tasapuolisemmasta taakanjaosta ovat oikeutettuja siihen nähden, mitä Naton jäsenmaat viimeksi neljä vuotta sitten sopivat. Samalla Trumpin vihjailut lähdöstä eivät voi olla jättämättä jälkiä Naton sisäiseen tilaan ja keskinäiseen luottamukseen. Järjestö näyttää nyt vain yhdeltä nappulalta presidentin pelissä, jolla hän ajaa tavoitteitaan läpi, mitä ne sitten ovatkaan.

Baltian maiden näkökulmasta takuuvarmasti huolestuttavaa oli myös se, miten Trump kommentoi noissa maissa pidettävien sotaharjoitusten tulevaisuutta. Hän ei sulkenut pois mahdollisuutta, että nuo harjoitukset keskeytetään, jos presidentti Vladimir Putin sitä pyytäisi Helsingin-huippukokouksessa.

Brysselistä Trump matkusti jo Britanniaan ja saapuu sunnuntaina Helsinkiin tavatakseen maanantaina kaupungissa Putinin. Nyt Helsingin-tapaamisen yllä leijuu entistä suurempi epävarmuus. On yhä vaikeampi ennakoida kokouksen tuloksia.

Tämänhetkinen tilanne todennäköisesti kiihdyttää Euroopassa keskusteluja Yhdysvalloista riippumattomasta puolustusyhteistyöstä. Tilanne voi toki normalisoitua, jos Yhdysvaltain presidentti vaihtuu kahden ja puolen vuoden päästä. Toiveiden varassa Eurooppa ei kuitenkaan voi rakentaa tulevaisuuttaan.

MAINOS

Kommentoi

"Tämänhetkinen tilanne todennäköisesti kiihdyttää Euroopassa keskusteluja Yhdysvalloista riippumattomasta puolustusyhteistyöstä. "

Ja nyt ei enää EU:n yhteisen puolustuksen kehittämistä tule jättää keskusteluiden varaan, vaan on vihdoin ryhdyttävä konkreettisiin toimenpiteisiin. Asiastahan on mm. TP Niinistö puhunut jo vuosia. Eihän EU voi puolustuksessaan roikkua ikuisesti USA:n varassa.

Mikäänhän ei estä sitä, että EU:n yhteinen puolustus olisi osa Nato:a. Naton toiminnan kannaltahan olisi helpompaa, että sillä olisi yksi EU jäsenenä, sen sijaan että nyt on jokainen EU-maa erillisenä toimijana.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa.

Metsäpalovaroitus on voimassa Ahvenanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tervola, Muonio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

takaa-ajon mielekkyys?

335 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

siveysarvojen rappio

Siis sinulla on oikeus olla eri mieltä, mutta seksuaalisilla vähemmistöillä ei sitä oikeutta ole? Lue lisää...
kenellä on, kenellä ...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image