Pääkirjoitukset

Mainos

Palveluja keskitetysti

Pääkirjoitukset 6.2.2018 6:00
Pääkirjoitus

Palveluverkkoselvityksen vaihtoehdoissa pyritään keskittämällä ja luovalla ajattelulla varmistamaan palvelut ja välttämättömät säästöt.

Kaupungin asukkaille puolestaan lähipalvelut ja yhteisöllisyys ovat tärkeitä.

Suunnitelmat Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluiden järjestämisestä nytkähtivät maanantaina eteenpäin, kun odotettu palveluverkkoselvitys julkaistiin.

Suuren ennakkokohun saattelemana selvitys esittelee vaihtoehdot, joilla vastataan Muutosohjelma 2020:n säästötavoitteisiin. Sivistys- ja kulttuuripalveluista pitäisi säästää viisi miljoonaa euroa vuodessa. Nykymenolla säästöjä ei kartu.

Virkamiesvalmistelussa esille nousseista vaihtoehdoista on käyty Kalevan sivuilla vilkasta keskustelua. Kansalaiskeskustelu mediassa ja aiheesta järjestetyissä tilaisuuksissa on ollut tärkeä osa valmistelua. Nyt kaupunkilaiset pääsevät arvioimaan ratkaisuja kahden päävaihtoehdon pohjalta.

Palveluverkkoselvityksessä on tehty ehdotukset siitä, minne päiväkodit, koulut, lukiot, nuorisotilat, asukastuvat, kirjasto- ja kulttuuripalvelut sijoittuvat. Säästötavoitteiden pohjalta on tehty kaksi vaihtoehtoa, joissa palveluita koottaisiin pariinkymmeneen palvelukeskittymään saman katon alle. Seinien ohella säästettäisiin henkilöstömenoissa sen sijaan että kaikki palvelut jatkaisivat erillisinä yksikköinä. Rahaa ei haluta panna mittaviin peruskorjausta vaativiin tai kuluja nieleviin kiinteistöihin.

Keskittävä ja tiivistävä ykkösvaihtoehto toisi nykytilaan verrattuna kymmenessä vuodessa 75 miljoonan ja kakkosvaihtoehto 56 miljoonan euron säästöt. Kolmas eli epätoivottava vaihtoehto olisi olla tekemättä mitään, mikä merkitsisi sitä, että menot kasvaisivat 39 miljoonaa euroa kymmenessä vuodessa. Se olisi vihoviimeinen vaihtoehto.

Kyse on hyvin konkreettisista asioista. Viimeksi eläkeläisjärjestöt olivat huolissaan siitä, miten käy järjestöjen käytössä olevalle Aleksinkulmalle, jos siitä tulee oululaisten olohuone.

Selvityksessä palvelukeskittymiin ehdotetaankin kuntalaisille olohuoneita, jotka ovat asukkaiden käytössä virka-ajoista riippumatta. Sivistys- ja kulttuuripalveluilla on yli 570 000 neliötä tilaa, joten tilankäytön tiivistäminen ja käyttöasteen lisääminen ovat perusteltuja toimia.

Kuntalaiset eivät palveluja käyttäessään välttämättä ajattele tehokkuutta, säästöjä tai talouden tasapainoa. Heille on tärkeää, että erityisesti opetus- ja koulutuspalvelut ovat lähellä. Päiväkodin ja koulun sijainnilla on merkitystä, kun ihmiset miettivät, minne päin kaupunkia asettuvat. Palvelujen karkaamisen pelätään heikentävän yhteisöllisyyttä ja alentavan asuntojen arvoa.

Keskittymisen hyvä puoli on siinä, että useita palveluja voi saada yhdellä käynnillä. Todennäköistä on, että tällaisiin palvelukeskittymiin liitetään myös maakuntien järjestämiä sote-palveluja.

Valtuusto antaa kaupunginhallitukselle linjat, joiden pohjalta palveluverkkopäätös tehdään. Kovin yhtenäistä linjaa voi olla turha odottaa etenkään koulukysymyksissä.

Palveluverkkoselvitys on ruohonjuuritason esitys, jossa säästöistä huolimatta pyritään varmistamaan, että kaupunkilaisilla on mahdollisimmat kattavat palvelut myös jatkossa, kunhan ne toteutetaan hieman uudella tavalla.

MAINOS
Mainos

Kommentoi

Mainos
Mainos

Uutisvirta

85
Nuorten määrä psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa on kasvanut rajusti – "Tilanne on hälyttävä ja akuutti"
79
Oulun kaupungintalon remontti laajenee – ongelmia rakenteissa, työntekijät väistötiloihin vuodeksi
51
Oulun raviradan katsomorakennuksessa tuhoisa palo, vahingot merkittäviä – katso video ja kuvia
44
Oulu uudistaa strategiaansa: Skandinavian pääkaupunki vaihdetaan valovoimaisuuteen, vahvuuksina elävät alueet ja kylät
23
Ilves pötkötteli keskellä päivää pihakuusen katveessa Kastellissa ja lähti sitten astelemaan keskustan suuntaan – "Komia otus"
21
Kaksi henkilöautoa törmäsi suteen Limingan ja Revonlahden välillä
21
Arkkiatri ei yllättynyt nuorten hoitotarpeen rajusta kasvusta – "Kouluihin tarvitaan lisää yhdessä tekemistä ja taideterapiaa"

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Lapsella kaksi äitiä ?

265 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

suvi linden sopeutumis eläke

Tavalliselle työttömälle pelkkä toiminimifirman olemassaolo riittää perusteksi evätä työttömyyskorvaus. Eikö kansanedust... Lue lisää...
Tyhjä Jouko

Jari ja sarjakuvat

Jari

18.2.

Naapurit

20.2.
Mainos
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

www.kaleva.fi/yrityspalvelut


stats-image